Oman kenkämalliston kehittäminen on vuoden päivät ollut jalkinekisälli Hanna Piipposen arkea.
Ikiomassa Pikitikki-suutarinverstaassa on Piipposella parhaillaan työn alla perinteistä kippurakärkeä ja modernia sandaalia yhdistävän malliston ensimmäinen sarja.
Jalkinemestarin erikoisammattitutkinnon opinnot ovat loppusuoralla. Yksi mestarintutkinnon osa-alue on suunnitella mallisto, kaavoittaa mallit ja ohjeistaa jalkinemallin valmistus. Perinnejalkineiden kippura on päässyt uuteen moderniin rooliin.
Jalkinealalla Piipponen on toiminut jo kymmenen vuotta. Perinteisiä supikkaita ja lapikkaita hän on ommellut käsityönä nelisen vuotta. Ensimmäiset puoli vuotta kippurakärkisiä supikkaita syntyi tuupovaaralaisen perinnejalkineita valmistavan suutarimestari Martti Koljosen opissa.
Vuosikymmeniä supikkaita tehneen oppi-isän siirtyessä eläkkeelle Piipponen osti verstaan koneet ja perusti oman yrityksen – Pikitikin. Tunnelmallinen suutarinverstas sijaitsee Joensuun maaseudulla, Tuupovaaran kirkonkylän entisellä kansakoululla.
Uutta jalkinemallistoa Piipponen on kehittänyt ekologisuus edellä. ”Rakenne on yksinkertainen. Kenkä on helppo korjata tarvittaessa”, hän kertoo.
Taustalla on ajatus vastuullisuudesta ja kestävästä kehityksestä. ”Käytän kasviparkittua nahkaa, joka ei kuormita ympäristöä. Hyvä materiaali kestää myös aikaa.”
Sandaaleihin tarvittavat kappaleet hän leikkaa 2,5 millimetrin paksuisesta nahasta. Ensimmäinen sarja syntyy mustana.
”Myöhemmin mukaan tulee eri värejä”, hän korostaa.
Ennen jalkinealaa Piipponen valmistui kuvataiteilijaksi. Luova ote näkyy suunnittelussa ja muun muassa käsin värjättyinä supikkaina sekä nahkakoruina suutarinverstaan hyllyissä.
Piipponen leikkaa sandaalia varten nahasta neljä osaa. ”Molemmin puolin, kun on kenkäparista kyse. Sitten nahkaa ohennetaan. Neulontaohennus tekee saumasta tasaisen.”
Ohennuslajeja Piipponen kertoo olevan lukuisia erilaisia, jotta ommel asettuu nahkaan kauniisti. Se on ammattitaitoa. Nyt hän puhuu 45 asteen kulmasta.
”Käsinneulontaohennukset 45 asteen kulmaan tehdään edelleen käsin, veitsellä leikkaamalla. Niihin kone ei edelleenkään pysty. Kun mallissa on yhdistetty sekä modernia että perinteistä käsin neulottua osuutta, on nahkakappaleiden laitojen ohennuksella tärkeä tehtävä.”
Moneen muuhun ohennukseen on verstaassa oma Juki-merkkinen koneensa, viime vuosisadan mallistoa.
”Sitä pyörittää vielä nahkahihna. Sopii hyvin parkkinahalle.”
Yrityksen nimelle on vankka perusta, sillä pikitikki on verstaan arkipäivää. Kun sandaaleihin tarvittavat nahkakappaleet on ohennettu, on aika tehdä pikilankaa.
”Teen sen yksisäikeisestä pellavalangasta kolminkertaiseksi kertaamalla. Ohennan ensin langan päät. Jaan langat kahteen ja yhteen, sitten punotaan.”
Näyttää helpolta, kun ammattilainen on asialla.
”Aluksi oli harjoittelemista. Tämänkin käsityöperinteen opin Martilta”, kiittelee Piipponen.
Kierretyn langan hän asettaa seinälle kiinnitetty koukkuun, pyörittää lankaa ja hinkkaa pikinyyttiä lankaan.
”Piki kiinnitetään lankaan kuumentamalla liikkeen voimalla. Se kuumenee kyllä neuloessakin.”
Lankaan hangataan vielä pinnan liukastavaa mehiläisvahaa. Pikilangasta puhutaan perinteisin mittayksiköin. Kahden sylin mittainen valmis lanka riittää kengän kippuraisen kärjen ompeluun.
Langan molempiin päihin Piipponen kiinnittää vielä halkaistun villisianharjaksen neulaksi.
”Ennen käytettiin maatiaissian harjaksia. Nyt ei niitä ole.”
Kuikaksi kutsutun puusta tehdyn neulontatuen ääressä työ jatkuu. ”Isän tekemä. Martti otti omansa mukaan. Tämä on henkilökohtainen”, Piipponen sanoo kuikasta.
Naskalilla syntyy nahkaan reikä, pikilanka pujotetaan reikään harjasneuloilla kahdesta suunnasta ja kiristetään. Kippuran muodostava rypytys syntyy ommel kerrallaan. Työvaiheelle on nimikin – kuuvitus.
Naskalilla ryppyä napauttaessaan on perinteen taitajalla pikilangan päät suussaan. ”Etteivät ne karkaa lattialle.”
Kengän kärki kippuroineen valmistuu tunnissa, joskus jopa nopeammin. Piipponen puhuu ommelten suunnasta ja rytmistä.
”Martti sanoi, että kaksi vuotta siihen menee, kunnes ompelu sujuu. Hän oli oikeassa.”
Omassa yrityksessä on perinnejalkineisiin ommelta syntynyt jo reilun kolme vuotta. Tekijä harmittelee, ettei valmistuneita supikkaita ole tullut lasketuksi.
Vaihe vaiheelta etenee myös sandaalisarjan valmistuminen. ”Jokainen vaihe vaikuttaa seuraavaan. Jos lanka ei onnistu, on sillä vaikea ommella.”
Nahkasandaalia käsin neulottaessa nahka kostutetaan. ”Supikkaita ihan liotetaan.”
Sandaalin valmistuksen seuraava vaihe on pohjien teko.
”Pohjanahka on kallis raaka-aine. Paksua, kolmen millin nahkaa karhennetaan, liimataan ja ommellaan.”
Reunaompelukoneella eli kissalla Piipponen neuloo sandaalin päälliset välipohjiin kiinni. Käsikäyttöisellä Junker SD 280:lla pohjien veivaamisessa tulee hiki. Vaikka jalkineiden valmistuksessa osan työvaiheista voi toteuttaa koneella, työ on päivittäin hyvinkin fyysistä.
”Unelmoin sähkökäyttöisestä reunaompelukoneesta. Se nopeuttaisi työtä, jos tekisi vaikka tuhat paria vuodessa. Käsikäyttöinen vaatii voimaa”, toteaa Piipponen ja kertoo nauraen, että työssä kehittyy helposti leveät hartiat.
Lopulta sandaali saa kevytsolukumipohjan, joka hiotaan kiilan muotoon.
”Pohjaan rakennetaan käynti. Joka lestillä on oma koron korkeus.”
Viimeistely ja kiillotus ovat nekin aikaa vieviä.
Ennen nyt valmistuvaa sarjaa, on Piipponen tehnyt kolme paria sandaaleja tuotekehityksen merkeissä. Mallistoon kuuluu sandaalien ohella maihinnousukengät, joiden varren pituutta voi säätää asiakkaan toiveiden mukaan. Tilatessa voi päättää haluaako kengät vuorilla vai ilman.
”Maiharit voi myös nimikoida.”
Sandaalit Piipponen sen sijaan yksilöi numeroimalla. Oman malliston ensimmäistä sarjaa tehdessä selviää myös, kuinka paljon aikaa vie yhden parin tekeminen. Materiaalikustannukset muodostavat merkittävän osan hinnasta, mutta perinteisin menetelmin tehdyn käsityön jokainen vaihe vie aikaa.
”Kellottamalla yhtä paria tiedän, pitääkö tuotteen hintaa tarkistaa, että olisi jotakuinkin kannattavaa tehdä.”
Hanna Piipponen myöntää, että yksinyrittäminen sivussa suurista taajamista vaatii uskoa omaan yritysideaan. Tuupovaaran kirkonkylä on kaukana kaupungin kivijalkamyymälöistä.
”Kellottamalla yhtä paria tiedän, pitääkö tuotteen hintaa tarkistaa, että olisi jotakuinkin kannattavaa tehdä.”
Keväällä Piipponen voitti kotikaupunkinsa Joensuun järjestämän luovien alojen Huipun juurella -liikeideakilpailun. Palkintoperusteissa ihailtiin, kuinka perinnekäsityönä valmistettavassa jalkinemallistossa kohtaavat tämän päivän persoonallinen jalkinetrendi ja karjalainen perinnejalkine.
Vaikka ovi verstaassa käy harvakseltaan, tulee tilauksia eri puolilta Suomea. Omia jalkinemalleja ja muita Pikitikin tuotteita ajatellen on Piipponen rekisteröinyt suunnittelemansa Pikitikki-tavaramerkin. Verkkokaupan kehittäminen on sekin viimeistelyä vaille valmiina.
Yksipohjainen pieksu oli alkujaan talvijalkine.
Teollistumisen alettua hiihto ja kansantanssi pitivät yllä pieksukenkien valmistusta.
1800-luvun lopussa pieksu kehittyi pohjatuksi lapikkaaksi.
Supikkaat eli lipokkaat tunnettiin kesäjalkineina.
Sotien jälkeen pieksukenkien ja lapikkaitten valmistus väheni, muttei loppunut.
1960-luvulla pieksukengät ja lapikkaat olivat saavuttaneet perinnejalkineen aseman.
Tanhuharrastus työllisti suutareita supikkaan valmistukseen.
Kansanomaisia jalkineita käytetään edelleen niiden persoonallisuuden ja ekologisuuden vuoksi.
Kansanomaisten kenkien perintö säilyy käyttäjien jaloissa.
Lähde: Skön, Anu. 2018. Lapikasta lattiaan – Kansanomaisten kenkien aineellinen ja aineeton perintö. Pro Gradu. Kulttuurien osasto, kansatiede. Helsingin yliopisto.
