Video: Näin valmistuu harja käsityönä – Kai Heiskari käyttää vain luonnonmateriaaleja erilaisissa harjoissaan

Harjan teko sujuu Kai Heiskarilta ilman yhtään turhaa liikettä. Vasemmassa kädessä on nippu samanmittaisia jouhia ja oikeassa pyöreä reikäinen puupala. Jouhia sopiva erä hyppysiin, kiinnitys nipuksi ja nipun kiristys puupohjan reikään teräslangalla.

Sitten sama uudelleen ja uudelleen. Harja alkaa välitellen saada muotonsa.

Mies istuu harjakaupassaan Matildassa Mathidedalin ruukkikylässä Salossa ja tarinoi yleisöryhmälle ammatistaan, joka ei nykyisin ole kovin tavallinen. ”Käsityöläisenäkin voi itsensä elättää nykypäivän Suomessa”, hän vakuuttaa yleisölle.

Vapaa-aikaa ei kovin paljon jää, mutta vuodenajat rytmittävät tekemistä. Kesällä kauppa on kaikkina viikonpäivinä auki, Heiskari painaa siellä pitkää päivää ja tekee harjoja ohessa koko ajan.

Talvella kauppa on joulunalusaikaa ja talvilomaviikkoa lukuun ottamatta kiinni. Silloin harjoja tehdään varastoon, mutta pidetään myös lomaa.

Heiskari peri käsityöläisammatin näkövammaiselta isältään.

”Jo alle kouluikäisenä puuhastelin isän kanssa, ja mitä vanhemmaksi tulin, sitä enemmän tein kaikenlaista hänen avukseen.”

Isä oli taitava käsistään, vaikka hän ei nähnyt kunnolla. Isä teki rottinkikalusteita, amppeleita ja harjoja. Koneitakin hän rakenteli, vaikka kaupasta olisi voinut saada parempia, Heiskari naurahtaa.

”Kun isä jäi eläkkeelle, kaikenlaista materiaalia oli jäljellä aika lailla. Oli luontevaa jatkaa hänen jalanjäljissään, kun itsellä oli aika siirtyä työelämään."

Uran alkuvaiheessa pärekorit olivat päätuote.

”Mutta sitten mäntymateriaalin laatu heikkeni niin paljon, että 2 000 euroa maksaneesta tavaraerästä saattoi koreina myydessä saada vain 2 000 euroa. Palkkaa ei jäänyt lainkaan.”

Harjojen teko oli tuottoisampaa: niiden tekoon tarvittavasta materiaalista ei juuri mitään jäänyt hukkaan. Markkinatilannekin suosi tuotteen vaihtamista: näkövammaisten tekemien harjojen määrä väheni samoihin aikoihin.

Siten harjoista tuli päätuote ja harjojen sitomisesta Heiskarin ammatti. Ammatissaan hän on itse oppinut.

”Pärekorin tekoa opiskelin joskus kirjan avulla”, Heiskari muistelee.

Harjoihin käytetään vain luonnonmateriaaleja, mikä on viime aikoina osoittautunut hyväksi myyntivaltiksi. Kuva: Suvi Elo

Heiskarin periaate on, että harjoihin käytetään vain luonnonmateriaaleja. Jouhet on valmistettu hevosen ja lehmän hännästä ja vuohen parrasta. Melkein kaikki raaka-aine tulee nykyään ulkomailta.

Jouhet Heiskari ostaa saksalaisesta tukusta, joka hankkii ne teurastamojen kautta Etelä-Amerikasta ja Aasiasta.

Materiaalin hankinta on käynyt yhä hankalammaksi EU-säädösten ja tehokkuusajattelun takia, Heiskari kertoo. Euroopassa on liian kallista kerätä ja lajitella karvat, desinfioida ne riittävän nopeasti ja niputtaa myyntieriksi.

”Takana ovat ajat, jolloin maidontuottaja toi lehmän hännästä leikkaamansa karvat harjojen tekijälle sanomalehteen käärittyinä.”

Harjoissa käytetään myös kasvien kuituja: kookospähkinän kuorta ja meksikolaisen agaven lehdestä valmistettua tampicoa. Jälkimmäisestä saadaan yli 30-senttisiä jouhia.

Kasvikuidutkin tulevat Saksan kautta.

Niin ikään harjan runkoon tarvittava puu tulee Heiskarin mukaan 70–80-prosenttisesti Saksasta. Se on pyökkiä. Loput puusta on kotimaista koivua.

Toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi Heiskari pitää vuoden materiaalitarvetta varastossa. Tukut ovat pieniä toimijoita, jotka nekin usein hankkivat tavaraa vain tilausten perusteella.

Valikoima on tukuissakin pienenemään päin. Viime vuonna listalla ollutta tuotetta ei siellä enää tänä vuonna välttämättä ole, Heiskari kertoo.

Heiskari valmistaa noin kolmeakymmentä erilaista harjaa. Kuva: Suvi Elo

Heiskari sitoo noin kolmeakymmentä erilaista harjamallia.

Suosituimpia ovat saunaharjat eli niin sanotut selänpesuharjat, joiden jouhet ovat hevosen hännästä. Jonkin verran joukossa on kasvikuituja, niiden määrää säätämällä saa pehmeämpiä ja karkeampia harjoja.

Moni kävijä ihastuu pölyhuiskuun, jonka pitkät pehmeät jouhet ovat vuohen parrasta, Heiskari kertoo.

Kolmas suosittu tuote on tiskiharja, jonka kuidut ovat kookospähkinän kuoresta valmistettu. Luonnonmateriaaleista tehty tiskiharja kestää vuosia, jos sitä riiputtaa käyttökertojen välillä ja kampaa silloin tällöin kuituja, Heiskari vakuuttaa.

Kaupassa myydään myös muita kuin Heiskarin itse valmistamia tuotteita. Mutta koko valikoimaa leimaa se, että tuotteet on valmistettu luonnon materiaaleista.

On muun muassa pajukoreja Liettuasta ja erilaisia reilun kaupan tuotteita kehitysmaista. Niidenkin tukku on Saksassa.

Luonnonmukaisten materiaalien käyttö on valtti, joka on viime vuosina siivittänyt harjakauppaa.

”On joskus hauska seurata, kun kaupassa 10-vuotias lapsi kertoo aikuiselle, kuinka tärkeä on, että harjoja ei ole tehty muovista.”

Myös Mathildedalin kauppa on edesauttanut käsityöläistä.

Vaikka kauppa on kiinni puolet vuodesta, koko tuotannon pystyy myymään sen kautta, Heiskari kertoo. Työlle saa paremman palkan, kun voi myydä suoraan kuluttajille.

Alkuvuosina harjat myytiin pääasiassa kesäaikaan toreilla ja markkinoilla.

”Silloin tein pari–kolme kuukautta erilaisia hanttihommia talvella.”

Sittemmin tukkukaupan kautta myynnistä, torimyynnistä ja markkinoilla käynneistä on voinut luopua lähes kokonaan.

Poikkeus oli pari viikkoa sitten, kun tätä haastattelua tehtiin. Heiskari valmistautui markkinoille Wanhaan Satamaan Helsinkiin, ”kun olen sen jo ennen koronaa varannut ja maksanut”. Sen jälkeen oli tiedossa kahden viikon loma.

Heiskarilla on kaksi tytärtä, mutta he eivät näillä näkymin ole jatkamassa isänsä työtä.

Miehellä ei olisi mitään sitä vastaan, jos harjoja tekisi nykyistä useampi.

”Kilpailu on hyvästä.”

Heiskarin mukaan on kahdenlaisia käsityöläisiä: niitä jotka pitävät taitonsa ja tietonsa omanaan, ja sitten niitä jotka ovat valmiita opettamaan muita. Hän itse ilmoittaa kuuluvansa jälkimmäisiin.

Juttu on osa Tilaajan toive -sarjaa, jossa MT käsittelee lukijoille merkityksellisiä aiheita.