

Innokkaimmat koirat polkevat jo lunta häkeissään, kun Pauliina Mäki, 27, valmistelee kelkkoja ja valjaita valmiiksi.
Brittiperhe on tulossa valjakkoajelulle vartin päässä, kun hän tajuaa, että moottorikelkasta on bensa loppu. Kuvaajan auto on lämmin, joten lähdemme yhdessä hakemaan polttoainetta Ivalon kylältä.
Kun perhe saapuu, Mäki ottaa heidät vastaan karvalakissaan, selostaa sujuvalla englannilla päivän ohjelman ja antaa ohjeet koiravaljakon ajamiseen.
Vanhemmat astuvat jalaksille ja lapset peitellään kelkan vällyihin. Pian reen köydet vapautetaan ja koirat pinkaisevat vauhtiin. Turvallisuussyistä Mäki kulkee valjakoiden edellä moottorikelkalla.
Mäki pyörittää nyt toista talvea päätoimisesti rekikoirayritystään Happy Huskies. Hän on kotoisin Koskenkorvalta Etelä-Pohjanmaalta, mutta muutti Ivaloon vuonna 2020.

Yrittäjäperheen vesa oli jo pienestä pitäen rakastanut koiria. 13-vuotiaana hän sai ensimmäisen oman siperianhuskyn Divan.
2016 oli käänteentekevä vuosi. Hänen äitinsä kuoli syöpään. 19-vuotias Mäki oli jo aiemmin sopinut lähtevänsä töihin huskyfarmille Ivaloon. Surun keskellä hän oli kahden vaiheilla, lähteäkö vai jäädä.
Hän päätti lähteä. Ivalossa Pauliina tapasi Mikko Lukkarin, nykyisen kihlattunsa, jonka kanssa yhteinen tulevaisuus alkoi rakentua Lappiin.
”Olen onnellinen, että lähdin”, Mäki muistelee.
Ensimmäisen työtalven jälkeen Mäki palasi kotiin suorittamaan fysioterapeutin opinnot.
Lappiin pysyvästi muuttaessaan naisella oli jo kahdeksan omaa koiraa. Siksi hänestä tuntui luonnolliselta virittää koiriin liittyvää yritystoimintaa.
”Miksi en tekisi töitä omien koirieni kanssa, kun muutenkin touhuan niiden kanssa”, hän kertoo pohtineensa yrityksen alkutaipaleella.
Vuonna 2021 hän alkoi vetää kennelvierailuja ja sen jälkeen myös koirasafareita.
Happy Huskiesin käyttämät reitit kulkevat pääosin Lukkarin sedän mailla.

Kun kiireinen päivä keskellä joulusesonkia on ohi ja asiakkaat kuljetettu lentokentälle, Mäki jatkaa haastattelun antamista puhelimessa.
”Elän unelmaani, kun saan ajaa koiravaljakoita”, Mäki henkäisee.
Unelma alkoi kyteä, kun hän lapsena näki Disney-elokuvan Lumihauvat.
Mäen mielestä parasta työssä on, kun koirat tykkäävät työstään ja saavat asiakkaat iloisiksi.
Hän nauttii myös yrittäjän vapaudesta: saa tehdä asiat juuri niin kuin itse haluaa. Toisaalta yrittäjänä hän on koko ajan töissä.
”Asiakas saattaa laittaa viestiä yhdeltätoista illalla ja kysyä, onnistuisiko safari seuraavana päivänä. Viesteihin on pakko vastata, muuten menettää keikan”, Mäki tuumii.
Happy Huskiesin liikeidea on tarjota räätälöityjä retkiä pienille seurueille.
”Haluan, että yritystoiminta on pientä ja koiralähtöistä.”
Mäki käyttää safarilla yleensä kaksi, maksimissaan kolme seuruetta päivässä.
”Vaikka koirat jaksaisivat juosta enemmänkin, työskentely uusien ihmisten keskellä on niille henkisesti raskasta”, hän kertoo.
21 koirasta osa jää aina lepäämään. Kukin koira työskentelee viisi päivää viikossa.
Miten yritys kannattaa?
”Minulla on korkeat hinnat”, yrittäjä toteaa ilme värähtämättä.
Viivan alle jää sen verran, että Mäki pystyy maksamaan palkkaa yhdelle työntekijälleen ja että tulee itsekin toimeen.
”Minulla on korkeat hinnat.”
Asiakkaat ovat pääosin varakkaita turisteja.
”Meille on tultu niin yksityislentokoneella kuin taksilla Leviltä”, hän naurahtaa. Toisaalta asiakkaina käy myös ihan tavallisia ihmisiä, joita koirien hyvinvointi kiinnostaa.
Mäki tuntuu olevan täynnä uusia ideoita, eikä pelkää toteuttaa niitä. Ideat pulpahtavat usein mieleen koiria treenatessa.
Nyt rakenteilla on saunarakennus, johon pystyy majoittamaan asiakkaita. Keväällä farmille on tulossa ensimmäinen asiakasperhe all inclusive -lomalle, jossa perhe elää koiratarhan arkea omistajan kanssa.
Mäki toteuttaa myös mielellään kaikenlaisia erikoispyyntöjä, kuten ikimuistoiset puitteet kosinnalle.
”Haluan tehdä tätä työtä vielä pitkään ja kehittää yritystä”, hän kertoo tulevaisuuden haaveistaan.
Syntynyt 1997 Ilmajoen Koskenkorvalla.
Asuu Ivalossa avopuolisonsa kanssa.
Koulutukseltaan fysioterapeutti.
Perusti toiminimen vuonna 2020 ja toimii nyt yrittäjänä Happy Huskies -rekikoirayrityksessään. Hänellä on yksi työntekijä.
Omistaa 15 siperian- ja 3 alaskanhuskya. Lisäksi lainakoiria on talvella 3.
Suosittu somevaikuttaja. Youtubessa hänen videoillaan on 52 000 tilaajaa, Tiktokissa hänellä on 56 000 seuraajaa ja Instagramissa 18 000.
Lomaa Mäki puolisoineen viettää toukokuussa, jolloin talvikausi Lapissa on päättynyt, eivätkä kesävieraat ole vielä saapuneet.
”Silloin lähdemme ulkomaille”, Mäki suunnittelee. Viime keväänä pariskunta lomaili Yhdysvaltain Texasissa.
Kesäisin Mäki matkustaa yleensä kotiseudulleen. Paluumuuttohaaveita ei kuitenkaan ole.
”Vaikka tukiverkosto on Etelä-Pohjanmaalla, en keksi syytä, miksi muuttaisin sinne takaisin.”
Yrittäjä nauttii lumivarmoista talvista ja emännöi mielellään perheensä vierailuja Ivalossa.
Mäen perheeseen kuuluvat isän lisäksi isoveli ja kaksi isosiskoa sekä siskojen lapset. Omista lapsista hän ei ainakaan toistaiseksi haaveile.
”Minulla on 18 karvalasta”, hän nauraa. Farmin kolme muuta koiraa ovat hänen ystävänsä omistamia.

Mäki alkoi tehdä Youtube-videoita aktiivisesti vuonna 2020.
Asiakkaat löysivät tiensä Happy Huskiesin farmille sosiaalisen median kautta. Sillä on valtava merkitys hänen liiketoiminnalleen.
”Ilman somea ei olisi koko bisnestä”, hän toteaa.
”Ilman somea ei olisi koko bisnestä.”
Somepäivitykset ovat osa huskyfarmin läpinäkyvyyttä. Myös asiakkaat saavat vapaasti kuvata ja videoida kaikkea, mitä näkevät.
”Meillä ei ole salaisuuksia.”
Rekikoirabisnes on viime aikoina saanut paljon kielteistä huomiota.
Viime kesänä Lapin Kansa kirjoitti inarilaisesta koiravaljakkoyrityksestä, jonka entiset työntekijät kertoivat räikeistä epäkohdista niin koirien kuin työntekijöiden kohtelussa. Koirat olivat heidän mukaansa nälkiintyneitä ja sairaita, ja palkanmaksussa oli ongelmia.
Rekikoirien pitoa koskeva lainsäädäntö on Mäen mielestä huono, sillä minimivaatimukset ovat pieniä. Toisaalta tiukempi lainsäädäntökään ei hänen mukaan ratkaisisi ongelmia.
”Omistajien täytyy itse välittää koiristaan.”
Työtä on tehtävä koirien ehdoilla, Mäki päättää.