Annika Kiikalasta tuli vuohifarmari lähes vahingossa – 300 kutun tilalla valmistuu elintarvikkeiden lisäksi kosmetiikkaa ja vanhanajan nahkarasvaa

Annika Kiikala, 22, astuu vuohiaitaukseen, ja pian uteliaat eläimet ympäröivät hänet. Tilannetta Peevon vuohitilan nuori yrittäjä saa ihastella ja ihmetellä joka päivä.

”Minun on välillä nipisteltävä itseäni, että onko totta, että nämä ovat minun vuohiani”, Annika Kiikala toteaa.

Sastamalan Keikyässä sijaitseva Peevon tila on vuohitalouteen erikoistunut maatilayritys. Tilalla kasvatetaan suomenvuohia, joiden maidosta valmistetaan juustoja, jugurttia ja kosmetiikkaa. Osa maidosta menee Juustoportille.

Vuohien lypsäminen on työläin tehtävä. Kuva: Rami Marjamäki

Eläimet ovat aina olleet Kiikalalle ykkösjuttu. Lapsuudenkodissa Vammalassa oli lemmikkikaneja, ja oman hevosen hän sai 14-vuotiaana.

Kiikala haaveili jo lapsena ammatista eläinten parissa. Peruskoulun jälkeen hän alkoi opiskella eläintenhoitajalinjalla Kokemäellä. Kiikala oli 17-vuotias, kun tuli aika etsiä työharjoittelupaikka.

”En ollut lainkaan kiinnostunut vuohista. Eräs ­ystäväni heitti läpällä, että jos et löydä mitään muuta, niin mene lypsämään kuttuja. Googlasin vuohitiloja, löysin tämän paikan ja pääsin työharjoitteluun”, Kiikala kertaa.

Titanic on yksi tilan kuudesta pukista. Kuva: Rami Marjamäki

Peevon tilan isäntä Erkki Väisänen laittoi Kiikalan jo ensimmäisenä päivänä lypsyhommiin.

”Ensimmäisen päivän jälkeen käteni olivat niin kipeät lypsämisestä, että aloin miettiä, miten pääsisin täältä pois mahdollisimman nopeasti”, Kiikala naurahtaa.

Päivät vaihtuivat viikoiksi, ja pikkuhiljaa Kiikala alkoi viihtyä enemmän ja enemmän työssään – lopulta vuohet veivät sydämen.

”Ihastuin vuohien luonteeseen. Eihän näistä voi olla tykkäämättä, vaikka jotkut sanovat, että niihin menee helposti hermot. Vuohi on utelias ja huomionkipeä eläin. Ne ovat koko ajan tekemässä jotain pientä jäynää”, Kiikala kuvailee eläimiään.

Valmistuttuaan eläintenhoitajaksi nuori nainen jatkoi tilalla vakituisena työntekijänä.

Samaan aikaan Peevon tilalla elettiin muutosten aikaa. Erkki Väisänen oli tehnyt lähes 20 vuotta työtä suomenvuohen kasvattajana ja alkuperäisen rodun vaalijana. Lisäksi hän oli kehittänyt menestyksellä maidon jatkojalostusta omassa juustolassaan ja kosmetiikkapajassaan.

Väisänen oli etsinyt tilalleen uutta yrittäjää jo pidemmän aikaa. Hän ei kuitenkaan tuputtanut paikkaa työntekijälleen. Ostopäätös syntyi hitaasti ja luontevasti.

”Kerran mietin kahvitauolla, että mitä alkaisin tekemään isona. Kerroin Erkille, että haluaisin olla yrittäjä. Hän totesi, että tässähän olisi kaikki valmiina”, Kiikala muistelee.

Kiikala alkoi miettiä tosissaan tilan ostoa. Uhkana oli, että tila lopetetaan, jos uutta yrittäjää ei löydy.

”Aloin miettiä, että mitä teen työkseni, jos tila lopetetaan. Monet tuttavat pitivät ideaa hulluna ja kehottivat etsimään uuden työpaikan. En keksinyt yhtä kivaa ja varteenotettavaa ideaa. Ratkaisu löytyi läheltä”, Kiikala kertoo.

Vuohitilasta tehtiin kaupat elokuussa 2023. Kauppaan sisältyivät lähettyvillä sijaitseva asuintalo, juustola, pellot ja työkoneet.

Tila työllistää Kiikalan lisäksi yhden täyspäiväisen ja yhden osa-aikaisen työntekijän.

Kiikala myöntää, että maatalousyrittäjäksi ryhtyminen oli iso päätös, johon sisältyi valtavasti epävarmuutta ja jännitystä.

”Tuntui oudolta, kun yhdellä nimen kirjoituksella koko paikka ja vastuu eläimistä siirtyivät minulle. Vielä hurjemmalta tuntui se, että minusta tuli samalla työnantaja. Olen kiitollinen, että minulla on kaksi hyvää työntekijää”, Kiikala sanoo.

Hän on kiitollinen myös läheisiltään saamastaan tuesta.

”Entinen omistaja on auttanut tarvittaessa, ja hän oli ensimmäiset kuukaudet mukana tilanpidossa. Isäni on yrittäjä ja äiti osaa auttaa kirjapidossa. Myös puolisoni on auttamassa, mutta hänellä riittää kiireitä myös omalla maatilallaan.”

Tilan päätuote on perinteinen kutunjuusto. Kuva: Rami Marjamäki

Vuohifarmariksi ryhtymisen myötä Kiikalan on täytynyt opetella myös juustolan työvaiheet.

Kutunmaidosta jalostetaan tilalla elintarvkkeiden lisäksi kosmetiikkatuotteita, kuten shampoota, saippuaa, voiteita ja vanhanajan nahkarasvaa.

”En ollut hyvä kotitaloustunneilla, ja olen kaukana kodinhengettärestä. Otin sellaisen periaatteen, että minun osattava kaikki työvaiheet siltä varalta, että molemmat työntekijät ovat poissa. Juustolan pitäminen tuntui alkuun tosi vieraalta, mutta nyt se antaa mukavaa vaihtelua arkeen. Monipuolinen työ auttaa jaksamaan”, Kiikala kertoo.

Peevon tilalla tuotettuja juustoja, jugurttia ja pastöroitua kutunmaitoa on saatavilla useista hyvin varustetuista ruokakaupoista Pirkanmaan ja Satakunnan alueella. Tuotteita voi ostaa myös suoraan tilalta.

Kiikalan vastuulla on myös myyntityö. Hän hoitaa tilaukset ja käy hyllyttämässä tuotteita marketeissa.

Suurin päivittäinen urakka on kuitenkin 300 kutun lypsäminen aamuin ja illoin. Kun vuohi saapuu lypsylinjalle, sen utareet pyyhitään ja niihin kiinnitetään lypsimet. Maitoa lypsetään noin 500 litraa päivässä.

Omistaja tietää, että kun vuohta rapsuttelee ja kohtelee yksilöllisesti, lypsäminen helpottuu.

”Nämä ovat niin innokkaita lypsylle tulijoita, että usein porttia on vaikea saada kiinni edellisen jäljiltä”, Kiikala naurahtaa.

Hän tietää jokaisen vuohen nimeltä. Nimien pitää alkaa tietyllä kirjaimella ja liittyä emän nimeen. Linjoina voi olla esimerkiksi ruumiinosat tai automerkit, joten laitumella kirmaavat muiden muassa Punto ja Toyota.

Vuohia laitetaan harvoin teuraaksi alle kymmenvuotiaana.

”Vanhimmat vuohet ovat 14-vuotiaita. Poistumaa tulee lähinnä vanhuuden myötä. Näitä saa pitää niin pitkään, kun ne pysyvät terveinä.”

Suomessa on vain kymmenkunta ammattimaista vuohitilaa. Kiikalaa harmittaa, että kaikki eivät edes tiedä, että Suomessa on vuohituotantoa, ja siksi esimerkiksi kutunjuustoa luullaan usein ulkomaiseksi tuotteeksi. Edellisen yrittäjän tavoin hän haluaa edistää suomenvuohen asemaa.

”Olisi kiva, jos tämä alkuperäisrotu säilyisi Suomessa. Suomenvuohi on säänkestävä ja terve rotu. Ja onhan kutunmaito suoranainen terveystuote”, Kiikala tähdentää.

Ensimmäinen vuosi yrittäjänä on ollut mukavaa ja haastavaa aikaa. Eläinten parissa työskentely on Kiikalalle luontevaa, mutta monet hallinnolliset asiat ovat tuottaneet päänvaivaa.

”Olen ollut täällä jo yli viisi vuotta. Sinä aikana olen saanut paljon ideoita, miten paikkaa voisi kehittää. On ollut hienoa saada toteuttaa niitä. Olen jaksanut ihan hyvin, mutta samalla tiedostan, että työmenetelmiä on muutettava. Siksi aion investoida koneelliseen rehunjakelijaan.”

Annika Kiikalan haaveissa oli työ eläinten parissa, mutta vuohista hänellä ei ollut aiemmin kokemusta. Kuva: Rami Marjamäki

Nuorta yrittäjää harmittaa, että maatalous nähdään hiipuvana alana ja moni uusi yrittäjä tuomitaan jo valmiiksi epäonnistumaan.

”Maataloustyö ei houkuttele nykypäivän nuoria, eikä se ole pelkästään nuorten vika. Meidän ikäluokallemme on painotettu jo lapsesta saakka, että koittakaa lukea itsellenne sellainen ammatti, jossa säästytte ruumiilliselta työltä ja saatte mahdollisimman hyvän palkan”, Kiikala sanoo.

Hän toivoo, että maatalousalalle päätyisi enemmän nuoria.

”Jos on intoa, niin kannattaa kokeilla rohkeasti maatalousalaa. Olen hyvä esimerkki siitä, että maatilayrittäjän ei tarvitse olla maatalosta kotoisin. Olen oppinut työni tekemällä, ja nyt saan tehdä haaveilemaani työtä eläinten kanssa.”