Työmiehet avasivat kivillä tukitun kaivon, ja niin alkoi murhatutkinta, johon puuttui jopa Ruotsin kuningas

Dekkareita ilmestyy tätä nykyä niin paljon, että mielikuvitusmurhat jo kyllästyttävät. Lehdetkin kertaavat järkyttäviä tositapahtumia; hengenriisto kun säväyttää aina. Kiinnostavaa on katsoa, mitä syntyy historioitsijalta, kun hän tutkii murhamysteeriä satojen vuosien takaa.

Säätynsä alareunalle luisunut porvoolainen aatelismies, Smitteniksi kutsuttu kartanonherra Nils Roosenschmidt löytyi seitsemän vuotta katoamisensa jälkeen omilta tiluksiltaan, hylätystä kaivosta.

Porvoossa pidettiin varmana tietona, että siveetöntä elämää viettänyt Smitten oli lähtenyt Liivinmaalle. Hänen puutarhamestarinsa väitti saaneensa tältä kirjeitä. Kartanon omaisuutta myytiin, karjaa ja isännän kuluneita vaatteita myöten.

Vuonna 1680 kartanoa kunnostavat työmiehet tarvitsivat vettä laastiin ja avasivat kivillä tukitun kaivon läheltä työmaataan. Alkoi kohuttu rikostutkinta, johon puuttui jopa kuningas Kaarle XI.

Teoksillaan lukuisia palkintoja napannut historioitsija Mirkka Lappalainen (s. 1975) on perehtynyt erityisesti 1600-lukuun, niinpä hän on omalla alueellaan herättäessään aikakauden eloon. Hän on tehnyt suuren työn kaivamalla arkistoista osasia tähän mukaansatempaavaan palapeliin.

Sillä pystyäkseen tutkimaan tuon aikaista rikosta ja tulkitsemaan pöytäkirjoja, on tunnettava vallinneet olosuhteet: kansan ja säätyjen tavat, oikeuslaitoksen, kirkon ja muitten toimijoitten käytännöt sekä asenteet ja moraalikäsitykset.

Oli motiiveja, syytettyjä ja todisteita. Aineistoa on tuhoutunut, joten aukkoja ja tulkittavaa jää. Mutta dokumenteistakin Lappalainen löytää runsaasti kyseenalaistettavaa.

Kuka murhasi Smittenin? Aikamatka 1600-luvun lopun Porvooseen ja kurkistus historioitsijan työtapoihin päihittää kiinnostavuudellaan pinon dekkareita.