• Lukijalta: Otetaan kevätrypsi takaisin viljelykiertoon sisämaassa

    Kevätrapsi sopii parhaiten sinne, missä meri näkyy, kirjoittaa Aulis Ansalehto.
    Toukokuun lopussa kylvettyä kevätrypsikasvustoa heinäkuun viimeisenä päivänä. Kuvituskuva.
    Toukokuun lopussa kylvettyä kevätrypsikasvustoa heinäkuun viimeisenä päivänä. Kuvituskuva. Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous|Kasvintuotanto
    3.4.202412:36
    Lukijalta
    Aulis Ansalehto

    Apetitin Esa Mäki ja Timo Huttunen kirjoittivat perustellusti kevätöljykasvien puolesta (MT 13.3.). Viime vuosina viljelyala ja varsinkin sato onkin laskenut huimasti. Yhtenä syynä on melkoisella varmuudella se, että täällä sisämaassa on turhan innokkaasti siirrytty kevätrypsistä kevätrapsin viljelyyn.

    Toki rapsi on koetulosten mukaan selvästi rypsiä satoisampi. Laskennallisesti kasvukauden lämpösumma riittää juuri ja juuri kevätrapsin tuleentumiseen, jos kasvukausi on tavanomaista lämpimämpi.

    Karu totuus on kuitenkin hyvin usein osoittautunut toiseksi.

    Kevätrapsi on kylvettävä mahdollisimman aikaisin, jolloin viileässä maassa siemen itää hitaasti ja peittausaine ehtii laimentua. Kirppalaumat ovat iskeneet verkkaisesti itäneisiin taimistoihin, on tarvittu 2–3 kirpparuiskutusta. Sitten onkin jo seurattava rapsikuoriaisten tuloa jo kirppojen jäljiltä heikkoon kuntoon menneisiin taimistoihin. Ilman ruiskutusta ei selvitä siitäkään, hyvä jos yksi kerta riittää.

    Parhaassakin tapauksessa puinti menee pitkälle syyskuun loppupuolelle, jolloin lämpösumma kasvaa kovin hitaasti. Kuivatuskustannukset nousevat syyskuun loppua kohti mentäessä.

    Luomurypsin viljelijät tuntuvat onnistuvan, vaikka he eivät saa käyttää edes peitattua siementä eivätkä muitakaan torjunta-aineita. Myöhäinen kylvö lämmenneeseen maahan säästää ainakin kirppaongelmilta, eivätkä rapsikuoriaiset ehdi pahasti syödä nopeasti kasvavaa kasvustoa.

    Rypsiöljy on parhaita ruokaöljyjä, mikä kannattaa pitää mielessä myös huoltovarmuusasiana. Kevätrapsissa olemme suurimmaksi osaksi tuontisiemenen varassa. Viljatilan viljelykierrossa rypsillä on monia etuja, jotka kannattaa hyödyntää.

    Kevätrypsin viljely vaatii tietenkin myös tarkkuutta ja osaamista. Se kuitenkin on varmaa, että jos ei rypsin kanssa menesty, turha on sitten sitä rapsiakaan yrittää.

    Syysrypsin ja -rapsin viljelyn kovana haasteena ovat valkohäntäkauriit ainakin täällä tihentymäalueilla. Toivottavasti ongelmaan löytyy ratkaisuja. Niitä odotellessa – otetaan täällä sisämaassa se kevätrypsi takaisin! Kevätrapsi sopii parhaiten sinne, missä meri näkyy.

    Aulis Ansalehto

    kasvinviljely- ja kylvösiemenkonsulentti (eläkk.)

    Loppi

    Lisää aiheesta
    • Rypsin lituja.

      Talous | Kotimaisessa rypsissä ja rapsissa on kaikki kotiinpäin

    • Nyt on hyvä ajankohta tarkistaa tilan oman siemenen itävyys. Jämsäläisellä Kalle Hankamäellä on menossa mallasohran itävyyskoe.

      Maatalous | Kylvösiemenistä saattaa tänä keväänä tulla pulaa

    • Nollan tuntumassa pyörivä kevätsää aiheuttaa riskin jääpoltteelle.

      Sää | Kevätsään armoilla: Epävakaa sää asettaa syysviljan kasvun koetukselle — myös puutarhan nurmialueet tarkastelun kohteena

      Tilaajalle
    • Talven säät ratkaisevat, miten iso osa syksyllä kylvetystä alasta selviää kesään.

      Kasvintuotanto | Sateinen syksy kutisti syyskylvöjen alaa, vaikka syyskasvit kiinnostavat

    • Juurakkonsa turvin talvehtiva humala (Humulus lupulus) on yksi vanhimmista puutarha- ja hyötykasveistamme. Se tunnetaan erinomaisesta talvenkestostaan.

      Piha ja puutarha | Pienilmasto vaikuttaa puutarhakasvien talvenkestävyyteen – taitava tarhuri saa jopa kahden kasvuvyöhykkeen edun

    Artikkelin aiheet
    kevätrypsi
    kevätrapsi
    viljelykierto
    öljykasvit
    kasvinviljely
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle