• Sikarutto viemässä HK Foodsin Baltiasta odottamat rahat

    HK Foodsin johto arvioi, ettei ehdollisen kauppahinnan saaminen toteudu, ja 6,9 miljoonaa euroa jää saamatta.
    Baltian sikaruttotilanne heijastelee myös suomalaisiin toimijoihin. Arkistokuva.
    Baltian sikaruttotilanne heijastelee myös suomalaisiin toimijoihin. Arkistokuva. Kuva: Kimmo Lundén
    Maatalous|Talous
    26.9.202514:30
    Heli Lehtelä

    Virolaisen Maag Grupp AS:n suurimmassa sianlihan tuotantoyksikössä on todettu elokuun lopussa afrikkalaista sikaruttoa (ASF). Eläintautitapauksella arvioidaan olevan merkittävä ja pitkäkestoinen negatiivinen vaikutus yhtiön tulokseen. Tällä taas lienee vaikutuksensa suomalaiseen HK Foodsiin.

    HK Foods myi Baltian liiketoimintonsa virolaiselle AS Maag Gruppille elokuussa 2023. Velaton kauppahinta oli 90 miljoonaa euroa, josta 20 miljoonan euron osuus on ehdollinen.

    Ehdollinen osuus kilahtaa HK Foodsin kukkaroon riippuen kaupan kohteena olleen lihaliiketoiminnan ja Maag Gruppin Baltian lihaliiketoiminnan seuraavan kolmen vuoden tuloksesta.

    Kiinteästä 70 miljoonan euron kauppahinnasta 55 miljoonaa euroa maksettiin yrityskaupan toteuttamisen yhteydessä ja loput maksettiin vuosina 2024 ja 2025.

    HK Foodsin elokuussa julkaistussa puolivuosikatsauksessa ehdollisen kauppahinnan käyväksi arvoksi oli määritelty kesäkuun 2025 lopussa 6,9 miljoonaa euroa.

    Yhtiön johto arvioi nyt, ettei ehdollisen kauppahinnan saaminen toteudu, minkä vuoksi saamiseen tehdään 6,9 miljoonan euron alaskirjaus vuoden 2025 kolmannella neljänneksellä.

    Alaskirjauksen jälkeen konsernin taseessa ei ole ehdollista kauppahintasaamista. Alaskirjaus ei vaikuta vertailukelpoiseen liiketulokseen eikä sillä ole kassavirtavaikutusta. Alaskirjaus raportoidaan lopetettujen toimintojen tuloksena.

    Lisää aiheesta
    • HK Foods on saamassa mukavan summan elokuun lopussa myös Baltiasta. Arkistokuva.

      Elintarviketeollisuus | HK Foods maksaa pois huimakorkoisen hybridilainansa, rahoittaa sen uudella hybridilainalla

    • Erityisesti maitotilojen ja lypsylehmien lukumäärä on pienentynyt merkittävästi viime vuosina, mikä vaikuttaa HK Foodsin naudanlihan saatavuuteen ja hintaan.

      Elintarviketeollisuus | HK Foodsin tulos kasvoi – naudanlihan hinta ja saatavuus heikentävät kannattavuutta

      Tilaajalle
    • Liha kuljetetaan Suomesta Puolaan pekoninvalmistusta varten. Arkistokuva.

      Elintarviketeollisuus | Suomalaisten syömä Amerikanpekoni valmistetaan jatkossakin Puolassa

    • Suomessa on ollut jo pitkään käytössä kansallinen nautatilojen terveydenhuollon seurantajärjestelmä Naseva ja kansallinen sikatilojen terveysluokitusrekisteri Sikava. Arkistokuva.

      Elintarviketeollisuus | Byrokratiaan kyllästyneet tuottajat ihmettelevät uusien arviointikäyntien tarpeellisuutta eläintiloilla

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    HK Foods
    Maag Grupp
    afrikkalainen sikarutto
    yrityskauppa
    Baltia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle