• Yhdessä yrittäminen yleistyy

    Osakeyhtiöt ja muu yhdessä yrittäminen lisääntyvät jatkuvasti suomalaisessa maataloudessa, vaikka perheviljelmä pysyy perusyksikkönä.
    Kuva: Niko Nyrhinen
    Maatalous
    29.10.201206:00
    MT toimitus

    Tänä vuonna tukia hakeneiden joukossa oli jo 636 osakeyhtiömuotoista maatalousyritystä, kun niitä viime vuonna oli 623 ja neljä vuotta sitten 569.

    Osakeyhtiöitä perustavat yleensä suurimmat maatilat.

    Koneyhteistyötä tehdään paljon ilman sitovia sopimuksia, eikä maatalousyhtymäkään tarvitse kirjallista sopimusta. Virallisempia vaihtoehtoja ovat avoin yhtiö ja osakeyhtiö.

    Osakeyhtiö on varmin valinta maatilojen yhteistyömuodoksi silloin, kun toimintaan sitoutuu suuria pääomia, yritysneuvoja Juhani Paavilainen Pro Agria Pohjois-Savosta sanoo.

    Paavilaisella on kokemusta maatilojen yhtiöittämisestä jo parinkymmenen vuoden ajalta. Nykyään hänen työaikansa kuluu kokonaan tilojen yhteisten maito-osakeyhtiöiden perustamisneuvontaan.

    Kiteeläisten Ari ja Jaana Hännisen sekä Marko ja Jonna Suonisen Maito-Suoni Oy sai alkunsa heitosta nuorten tuottajien sählyillassa.

    Molemmilla tiloilla oli tehty sukupolvenvaihdos, oli tarvetta laajentaa ja olisi päädytty kilpailemaan samoista pelloista.

    Kilpailun sijaan valittiin yhteistyö. Ratkaisu tuntuu hyvältä: Saadaan säästöjä, vapaa-aikaa, työkavereita ja veroetuja.

    Toinen tyytyväinen yhteistyöporukka löytyy Pieksämäeltä, missä kolmen luomutilan yhteinen Hyvätuuli Highland tuottaa ja markkinoi ylämaankarjan lihaa.

    Virallista yhtiötä hyvätuulilaiset eivät perustaneet, mutta toiminnan periaatteet on kirjattu tarkasti.

    Artikkelin aiheet
    yhdessä yrittäminen
    osakeyhtiö
    maatalous
    Pro Agria Pohjois-Savo
    Maito-Suoni Oy
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle