• Jättiritsoja ja lumikenkiä – vihaiset linnut lähtevät ulkoilukiertueelle

    Suomen Ladun järjestämä tapahtumakiertue vierailee 18 paikkakunnalla.
    Näin reipasta meno oli viime vuonna tunturikeskus Kiilopäässä.
    Näin reipasta meno oli viime vuonna tunturikeskus Kiilopäässä. Kuva: Suomen Latu
    Maatalous
    16.1.201610:30
    Terhi Pape-Mustonen

    Suomen Ladun järjestämä valtakunnallinen Angry Birds Go Snow -tapahtumakiertue starttaa Jyväskylässä maanantaina. Vihaiset linnut ilahduttavat talven aikana perheitä jopa 18 paikkakunnalla Helsingistä Inariin.

    Suomen Ladun jäsenyhdistysten toteuttamien Angry Birds Go Snow -tapahtumien tavoitteena on innostaa ja liikuttaa lapsia sekä heidän perheitään monipuolisella tavalla. Tapahtumat ovat maksuttomia ja kaikille avoimia.

    "Tärkein tavoite on punaiset posket lapsen hymyilevillä kasvoilla", Juhani Lehto Suomen Ladusta kertoo.

    Angry Birds -teema on mukana tapahtumien ilmeessä ja toiminnoissa.

    Tapahtumissa pääsee kokeilemaan uudenlaisia lumileikkejä ja -pelejä: ampumaan jättiritsalla possuja, kokeilemaan lumikenkiä ja erilaisia hiihtotemppuja sekä touhuamaan talvisessa tapahtumassa.

    "Viime vuonna järjestettiin kiertue ensimmäistä kertaa ja palaute oli todella innostunutta. Erityisen tärkeää meille on, että perheet pääsevät yhdessä ulkoilemaan ja liikkumaan", Lehto lisää.

    Katso tapahtuman verkkosivuilta paikkakunnat ja päivämäärät.

    Artikkelin aiheet
    Angry Birds
    ulkoilutapahtuma
    lapset ja perheet
    Suomen Latu
    talviliikunta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle