• Ministeri Essayah ei lupaa tukiaikaistuksia: Aikataulu on ollut kaikkien tiedossa ja ennakoitavissa hyvissä ajoin

    Jatkuvat muutokset ovat panneet tietojärjestelmät koville.
    Maksuaikataulu on julkaistu koko kaudelle jo syksyllä 2022, ministeri Sari Essayah muistuttaa.
    Maksuaikataulu on julkaistu koko kaudelle jo syksyllä 2022, ministeri Sari Essayah muistuttaa. Kuva: Maria Miklas
    Maatalous|Maatalousyrittäjät
    26.10.202316:45
    Satu Lehtonen

    Vaikea kasvukausi on saanut monet tuottajat kyselemään, eikö tukimaksatuksia voisi aikaistaa.

    Viime vuonna nautapalkkioista onnistuttiin maksamaan jo joulukuussa noin 40 prosenttia. Eikö sama onnistuisi nyt ja olisi helpompaakin kuin viime vuonna, kun juridinen pohja selvitettiin silloin?

    Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah vastasi MT:lle sähköpostitse. Hän toteaa, ettei jo aiemmin tiedotettuun maksuaikatauluun ole tulossa muutoksia.

    Vuonna 2023 alkoi yhteisen maatalouspolitiikan uusi toimeenpanokausi, joka perustuu komission hyväksymään kansalliseen toimintasuunnitelmaan. Se toi mukanaan uuden toimeenpanomallin ja siihen liittyvät vaatimukset.

    Uuden kauden eläinpalkkiojärjestelmistä tuli sekä tuottajien että toimeenpanon kannalta aikaisempaa monimutkaisempia, Essayah toteaa. Osasyy on se, että kiristyneisiin EU-sääntelyn vaatimuksiin haluttiin poliittisin päätöksin sovittaa mahdollisimman samankaltaiset tukijärjestelmät kuin viime kaudella.

    Maksuaikatauluihin kohdistuva paine tiedostettiin jo suunnittelussa, Essayah toteaa.

    ”Se ei ollut myöskään tuottajajärjestöjen esiin tuomissa prioriteetissa tärkein tukijärjestelmän ominaisuus. Näin siitäkin huolimatta, että Ruokavirasto toi esiin hakumalleja, joilla maksut joulukuussa olisi pystytty varmistamaan.”

    Eläinpalkkioiden tukiehtoja oli pakko muuttaa viime kauden viimeiselle vuodelle 2022, koska komissio puuttui Suomen aiempaan järjestelmään. Sen takia tietojärjestelmiin oli tehtävä muutoksia. Näiden muutosten takia vuoden 2023 tukiehtomuutosten työt päästiin aloittamaan vasta kesäkuussa 2023, Essayah kertoo.

    ”Kaikki komission tarkastuksen ja 40 prosentin maksujärjestelyn takia tehdyt muutokset johtivat siihen, että vuoden 2022 tuet saatiin maksettua, mutta muutokset viivästyttivät merkittävästi vuoden 2023 tukien toimeenpano- ja maksatusprosessia.”

    ”Maksuaikataulu on julkaistu koko kaudelle jo syksyllä 2022.”

    Vuodelle 2022 tehtyjä muutoksia ei pystytä hyödyntämään vuoden 2023 eläinpalkkioiden hakemuskäsittelyissä, Essayah toteaa. ”Myöskään sama juridinen peruste maksuille ei ole käytettävissä.”

    Hän muistuttaa, että asia ennakoitiin Ruokavirastossa jo syksyllä 2022. ”Maksuaikataulu on julkaistu koko kaudelle jo silloin, jotta asia oli kaikkien tiedossa ja ennakoitavissa hyvissä ajoin.”

    Vuoden 2024 hakujen sekä viitepäivien vaatimat työt on Essayahin mukaan aloitettava ennen vuodenvaihdetta, jotta vuoden 2024 haut voidaan toteuttaa.

    ”Ruokavirastossa tehdään työtä sen eteen, että tiedotettu helmikuun eläintukien maksuaikataulu on toteutettavissa eikä muiden maksujen tilanne vaarannu tiedotetun mukaisesta maksuaikataulusta.”

    Jutussa olevaa sitaattia korjattu 27.10. klo 16.45: maksuaikataulu julkaistiin syksyllä 2022, ei 2013.

    Lisää aiheesta
    • Uusi cap-kausi muuttaa tukien maksuaikatauluja – moni tuki tulee tilille selvästi totuttua myöhemmin.

      Maatalouspolitiikka | Osa viljelijätuista maksetaan jatkossa aiempaa myöhemmin – tuleva maksuaikataulu painottuu joulukuulle ja kevääseen

    • Maatalous | Näin viljelijätukien maksuaikataulu muuttuu ensi vuonna – Kaila: ”Ymmärrän, että muutos aiheuttaa joillekin tiloille ongelmia”

    • Ruokaviraston sähköiset asiointipalvelut, ennen muuta Vipu-palvelu, ovat olleet jo vuosia lähes yksinomainen asiointikanava tukia hakeville viljelijöille.

      Maatalouspolitiikka | Analyysi: Viljelijöiden edustajat siirsivät tähtäimen väärään maaliin

    • Maksut perustuvat tilalla 1.4.–15.9.2022  palkkiokelpoisina olleiden nautojen ja lypsylehmien määrään.

      Maatalouspolitiikka | Vihdoin se tapahtuu: Ruokavirasto alkaa maksaa EU-nautapalkkioita 15. joulukuuta

    • Ympäristökorvauksen sitoumuksen ennakkoa maksetaan muun muassa kerääjäkasveista. Kuvassa kevätrypsipellossa kerääjäkasvina olevaa englanninraiheinää.

      Maatalouspolitiikka | Ruokavirasto alkaa maksaa ympäristökorvauksen sitoumuksen ja luomukorvauksen ennakoita marraskuussa

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Puolustusvoimat ilmoittaa virallisesti ottavansa kriisitilanteessa käyttöön ensin maksimissaan 5-vuotiasta kalustoa. Jos tarkastellaan varaosien, renkaiden ym saatavuutta, huollettavuutta ja toimintavarmuutta kenttäolosuhteissa, niin ehkä kannattaisi turvautua hieman vanhempaan kalustoon.

    Koneviesti | Puolustusvoimilla on lain mukaan poikkeusoloissa oikeus ottaa ajoneuvoja ja työkoneita omaan käyttöönsä

  • Kotieläintilalla pitää olla mahdollisuus ylläpitää tuotantoeläinten hyvinvointia, ja tilalla on oltava varajärjestelmä poikkeustilanteiden varalle. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Karjatilat tarvitsevat puhdasta vettä ympäri vuorokauden myös poikkeusoloissa ‒ varajärjestelmät ovat välttämättömiä

  • Lämmön tuottaminen yhteiskunnassa on kriittistä. Poltettava materiaali, kuten hake lämmön lähteenä tasaa yhteiskunnassa energiaverkoston kuormitusta. Sähköä tarvitaan tuki kuljettimien käyttöön ja sytytykseen. Poltettavaa materiaalia, turvetta ja haketta, voidaan varastoida ylivuotiseksi.

    Koneviesti | Huoltovarmuus on kannattavuutta -hanke käynnistettiin Pirkanmaalla – hankkeessa keskitytään maatilojen huoltovarmuuteen

    Tilaajalle