• Osa viljelijätuista maksetaan jatkossa aiempaa myöhemmin – tuleva maksuaikataulu painottuu joulukuulle ja kevääseen

    ”Rahaa ei tule vähemmän, mutta se tulee eri aikaan kuin ennen”, ministeri Antti Kurvinen summasi perjantain tiedotustilaisuudessa.
    Uusi cap-kausi muuttaa tukien maksuaikatauluja – moni tuki tulee tilille selvästi totuttua myöhemmin.
    Uusi cap-kausi muuttaa tukien maksuaikatauluja – moni tuki tulee tilille selvästi totuttua myöhemmin. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous|Maatalouspolitiikka
    7.10.202210:15
    Satu Lehtonen

    Kun uusi cap-kausi ensi vuonna alkaa, osa tuista maksetaan tähän saakka totuttua myöhemmin, maa- ja metsätalousministeriö kertoi perjantain tiedotustilaisuudessaan.

    ”Rahaa ei tule vähemmän, mutta se tulee eri aikaan kuin on totuttu”, maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen kertoi.

    Ruokaviraston ylijohtajan Matti Puolimatkan esittämän taulukon mukaan syys-, loka- ja marraskuussa maksettava tukisumma pienenee oleellisesti nykyisestä. Joulukuussa maksetaan aiempaa suurempi tukisumma, mutta paljon maksatuksia siirtyy helmi–huhtikuulle.

    Esimerkiksi ympäristökorvauksen ensimmäinen erä siirtyy marraskuusta huhtikuuhun ja luomukorvauksen ensimmäinen erä lokakuusta huhtikuuhun.

    Toisaalta esimerkiksi luonnonhaittakorvauksen joulukuussa maksettava ensimmäinen erä on jatkossa 95 prosenttia.

    Tarkempi taulukko vuosien 2023–2028 maksuaikatauluista löytyy maanantain Maaseudun Tulevaisuudesta.

    Kurvinen kertoi kutsuneensa pankit koolle neuvottelemaan siitä, miten ne voisivat tukea tilojen maksuvalmiutta.

    Puolimatka lupasi, että viljelijät saavat tulevista maksuaikatauluista tarkempaa tietoa viljelijäuutiskirjeessä.

    Lisää aiheesta
    • EU-komission suunnittelema eläinpalkkiouudistus huolestuttaa suomalaisia kotieläintuottajia.

      MTK vaatii eläinpalkkiouudistukseen aikalisää – "Räikein viljelijöiden kaltoinkohtelu Suomen EU-jäsenyyden aikana"

    • Ruokaviraston pääjohtaja Antti-Jussi Oikarinen vakuuttaa, ettei Suomi anna hevillä periksi EU:lle, jos on eri mieltä. Nyt ei kuitenkaan päästy haluttuun ratkaisuun.

      Maatalouspolitiikka | Ruokaviraston pääjohtaja:”Kaikki tehtiin, mutta komissio ei taipunut eläinpalkkioasiassa”

    • MT:n päätoimittaja Jouni Kemppainen veti paneelin, johon osallistui vasemmalta oikealle Juha Marttila, Annikka Hurme, Markku Eestilä, Antti Kurvinen, Sampo Päällysaho, Anne Kalmari ja Harri Mäkivuokko.

      Maatalouspolitiikka | Eläinpalkkiot, kaupan toiminta ja ilmastokysymykset puhuttivat MT:n paneelissa – S-ryhmän Päällysaho ei poissuljekaan hintojen nostoa

    • Jatkossa eläimen on oltava rekisteröitynä palkkiota hakevalle tilalle helmikuun viimeisenä päivänä, jotta eläimestä voidaan maksaa tukivuodelta tuotantosidonnaista eläinpalkkiota. Kuvituskuva.

      Ratkaisu eläinpalkkioehtojen muutoksista venyy viime hetkiin – viljelijöiden kannalta pahin vaihtoehto on edelleen todennäköinen

    • "Tuottajilla ei ole ollut halutessaan mahdollisuutta tehdä tuotannollisia muutoksia", Susanna Valtonen toteaa.

      Emolehmätilallinen: "Uusi eläinpalkkiojärjestelmä on viljelijöille kohtuuton ilman siirtymäaikaa"

    • Ensi vuonna tai myöhemmin raivattavia peltoja ei saa kyntää.

      Maatalouspolitiikka | Raivioiden pakkonurmi ja lannoitusrajat cap-uudistuksessa saavat kritiikkiä tuottajalta

    • Maatalouspolitiikka | Aktiivituotantoon kannustetaan viljelyssä nyt myös tukiehtojen kautta: Peltojen satelliittikuvista tulee uudessa cap-ohjelmassa osa tukiprosessia

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia