• Puhutaan Puolangan maitoihmeestä

    Maatalous
    16.12.201315:00
    JOUKO RÖNKKÖ

    Maidontuotanto on kasvanut Puolangalla kaksinkertaiseksi 16 vuoden aikana.

    Viime vuonna päästiin 13 prosentin kasvuun.

    Tilat tuottivat keskimäärin 408 000 litraa maitoa, 23,3 prosenttia toissavuotista enemmän.

    Puolangan tilakohtainen maitomäärä oli lähes kaksinkertainen verrattuna koko Kainuuseen.

    ”Me puhumme Puolangan maitoihmeestä”, Osuuskunta Itä-Maidon tuotantoneuvoja Timo Mikkola kertoo.

    Kainuun elykeskuksen yritystutkija Eeva Heikkinen sanoo verranneensa maidontuotannon kasvua marjanviljelyn nousuun tietyillä alueilla.

    Vertauskohdan voi hakea myös muusta yritystoiminnasta. Esimerkiksi Pohjanmaalla on paljon pienyritysten keskittymiä.

    Heikkisen mukaan kehitys voi kulkea esimerkin voimalla myös huonoon suuntaan. Voi syntyä lopettamisen kierre.

    ”Hyvien, rohkeiden yrittäjien esimerkki auttaa kasvun suuntaan.”

    Hätäisin selitys Puolangan hyville kasvuluvuille olisi, että siellä maksetaan parempaa litratukea kuin eteläisemmissä kunnissa.

    Esimerkiksi maakunnan kovin maidontuottaja, Sotkamo jäi viime vuonna 0,4 prosentin kasvuun.

    Markus Heikkinen ei kuitenkaan usko, että litrahinta riittäisi selitykseksi.

    Samaa tukea saavat myös naapurikunta Suomussalmen tuottajat, mutta siellä kasvu jäi 8,6 prosenttiin.

    ”Suurempi merkitys on ilmapiirillä.”

    MTK-Pohjois-Suomen puheenjohtaja Harri Peltola, itsekin puolankalainen maidontuottaja, uskoo ilmapiirin vaikutukseen.

    ”Äsken juuri pohdittiin pudasjärveläisten kanssa, miksi siellä maitotilat eivät investoi. Kehitys on mennyt aivan päinvastoin kuin Puolangalla.”

    Myös hallinnolla on suuri merkitys. Hyvä hallinto toimii niin, että se luo edellytykset yrittäjien toiminnalle, suhtautuu myönteisesti eikä pane päämääräkseen virheiden löytämistä.

    Peltolan mukaan Puolangan maaseutupäällikkö Jouni Heikkinen ansaitsee tässä kiitoksen.

    Kun Puolangan maitoihmettä ihastellaan, ei pidä unohtaa niitäkään, jotka jatkavat pienin askelin ilman suurinvestointeja, Peltola sanoo.

    Jokainen tekee päätökset omista lähtökohdistaan. Pieni parannus, vaikka muutama lehmäpaikka lisää, saattaa olla sopiva satsaus. Se voi tuoda mukavasti kannattavuutta ja parantaa työoloja.

    JOUKO RÖNKKÖ

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Puolanka
    maidontuotanto
    maatalous
    Itä-Maito
    Puolangan maitoihme
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle