• Vettä tulee liikaa tai ei ollenkaan – osa satopotentiaalista on jo menetetty

    Sateita on kautta Suomen saatu joko liikaa tai ei ollenkaan. Kylvöistä suurin osa on tehty, mutta orastumisen onnistuminen vaihtelee alueittain.
    Ohrapelto Loimaalla 20.5.2024.
    Ohrapelto Loimaalla 20.5.2024. Kuva: Pasi Leino
    Maatalous|Maatalous
    4.6.202413:59
    Annika Hirvelä

    Viikon aikana saadut sateet ovat olleet koko Suomessa erittäin paikallisia ja kuuromaisia, selviää Vilja-alan yhteistyöryhmän kylvöseurannasta.

    Osassa maata sateita ei ole saatu käytännössä ollenkaan ja toisaalla taas on satanut rankasti.

    Paikoittaiset rajut ukkoskuurot ovat piiskanneet kasvustoa ja osa pelloista lainehtii.

    Lisäksi rankkasateet ovat aiheuttaneet peltojen liettymistä ja siirrelleet maa-ainesta viettävillä mailla. Myös sateiden jälkeistä kuorettumista on ollut havaittavissa.

    Suurin osa kevätviljoista on kylvetty kaikkialla Suomessa. Viljoista kylvämättä on enää ohraa Etelä-Karjalassa, Keski-Suomessa sekä Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla.

    Lisäksi Pohjois-Savossa on joitain viljalohkoja sekä öljykasveja kylvämättä. Öljykasveja on kylvämättä myös Pirkanmaalla.

    Uudellamaalla kylvämättä on enää riistalohkoja ja kuminaa. Riista-, viher- ja maisemapeltoja aiotaan lisäksi kylvää Pirkanmaalla, Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa.

    Kylvöjen orastumisessa on suurta paikallista vaihtelua. Uudellamaalla, Kymenlaaksossa ja Keski-Suomessa orastuminen on kuivuuden seurauksena ollut todella epätasaista.

    Varsinais-Suomessa sen sijaan orastuminen on ollut pääosin tasaista, mutta epätasaisuutta löytyy myöhemmistä kylvöistä. Myös Satakunnassa viimeisten kylvöjen orastuminen on ollut hyvin epätasaista.

    Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla sekä Etelä-Karjalassa orastuminen on ollut enemmäkseen tasaista ja kylvökset lähteneet hyvään kasvuun.

    Myös Pohjois-Karjalassa ensimmäiset kylvöt ovat orastuneet hyvin, mutta viimeisimmät kylvöt odottelevat vielä sateita. Sekä Pohjois-Savossa että Päijät-Hämeessä osa viljoista on vielä kokonaan orastumatta.

    Rikkakasvien torjuntaruiskutukset ovat vähitellen ajankohtaisia.

    Uudellamaalla rikkaruiskutukset olisivat ajankohtaisia, mutta niiden ajoittaminen on haastavaa.

    Myös Varsinais-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla kevätviljojen ruiskutukset ovat alkaneet ja niitä jatketaan enenevissä määrin.

    Sen sijaan Päijät-Hämeessä ja Pohjois-Savossa ruiskutukset ovat vielä aluillaan.

    Tuholaistorjunnat on aloitettu Uudellamaalla öljykasvien kirpparuiskutusten osalta ja kuminakoita on torjuttu Varsinais-Suomessa.

    Uudellamaalla sato-odotukset ovat enää keskimääräiset tai sen alle, sillä pensominen on jäänyt välistä kaikkialla.

    Keski-Suomessa kuivuus aiheuttaa jonkin verran jälki-idäntää.

    Etelä-Pohjanmaalla sen sijaan uskotaan mahdollisuuden hyvään keskisatoon olevan vielä täysin.

    Uudellamaalla kovat helteet ovat vanhentaneet kasvustoja ennenaikaisesti.

    Ennenaikaista vanhenemista esiintyy lisäksi Varsinais-Suomessa syysviljoilla ja nurmilla. Myös Pohjois-Savossa ensimmäinen nurmisato jää heikoksi.

    Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla nurmet ovat sen sijaan hyvässä kasvussa ja säilörehujen teon odotetaan alkavan parin viikon sisällä.

    Vyrin kylvöseuranta kokonaisuudessaan

    Lisää aiheesta
    • Muutaman millin sateet ei kostuta peltoa kuin pari senttiä pinnasta.

      Sää | Viikonloput sateet tulivat tärkeään aikaan, vaikka aiemminkin sadetta olisi kaivattu – näin pian kasvit tarvitsisivat uuden sateen

      Tilaajalle
    • Kuivuuden vaikutusta viljakasvustoihin voi torjua peltojen kastelujärjestelmillä, kuvassa Center pivot -kastelujärjestelmä siementila Salon pellolla Loimaalla.

      Kasvintuotanto | Kevätviljojen orastuminen epätasaista kuivuuden takia – jopa rikkakasvit odottavat sadetta

    • Vehnänkylvöä Vaasan Vähässäkyrössä toukokuun puolivälissä.

      Kasvintuotanto | Kuivuus heikentää sato-odotuksia, osa nurmista alkaa vanhentua

    • Maatalous | Vilu viljan kasvattaa, mutta oraat kaipaavat nyt sadetta

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen