• Mansikoiden pääsatokausi on nyt – niiden hankkiminen tavanomaiseen aikaan heinäkuussa saattaa olla liian myöhäistä

    Aallon marjatilan tavoite oli saada metsämansikkamaisesta Lumotar-lajikkeesta juhannusmansikkaa ja siinä onnistuttiin. Sen sijaan vadelmat kärsivät tilalla kevättuhoja.
    Ritva ja Reijo Javanainen Riihimäeltä poimivat Aallon marjatilalla mansikoita itselleen ensimmäistä kertaa tänä vuonna.
    Ritva ja Reijo Javanainen Riihimäeltä poimivat Aallon marjatilalla mansikoita itselleen ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous
    30.6.202109:39
    MT toimitus
    Aallon marjatilalla viljeltävät hernelajikkeet ovat Avola ja Onward. Kuvassa Avola.
    Aallon marjatilalla viljeltävät hernelajikkeet ovat Avola ja Onward. Kuvassa Avola. Kuva: Kari Salonen

    ”Hellehän tässä vähän on kiusannut mansikkasatoa” Marjukka Aalto Aallon marjatilalta kertoo.

    Riihimäellä sijaitsevalla tilalla viljellään mansikkaa, hernettä, vadelmaa ja mustaherukkaa. Tilan marjoja puristetaan mehuksi Ruovedellä.

    Marjukan isä, Jukka Aalto kertoo, että tällä hetkellä mansikan hinta on hieman alhaisempi, kuin kauden alussa. Hän arvioi, että hinta nousee taas loppukesästä.

    Marjukka Aalto kertoo, että yleensä juhannuksena ei ole saatu marjaa. Nyt harson alla kokeiltiin uutta metsämansikkamaista Lumotar-lajiketta, jonka taimet istutettiin viime syksynä.

    Tavoite oli saada siitä juhannusmansikkaa. Kysyntä oli Marjukka Aallon mukaan ihan hyvää.

    Toinen tilan mansikkalajike on Polka, joka on hieman Lumotarta myöhäisempi. Myös sen poiminta aloitettiin tänä vuonna viime vuotta aikaisemmin. Onneksi poimijoista suurin osa pääsi tulemaan töihin aiemmin kuin oli suunniteltu.

    Jukka Aalto arvioi, että mansikoiden pääsato on parin viikon kuluessa kerätty. Pääsatokausi alkaa normaalisti heinäkuun viidennen päivän paikkeilla.

    "Heinäkuun puolenvälin jälkeen niitä voi olla enää vaikea saada", hän varoittaa.

    Mikäli helle jatkuu, mansikan loppukesän sato voi jäädä pienemmäksi kuin tavallisesti, Jukka Aalto arvioi.

    Marjukka Aalto puolestaan valittelee, että vadelmat kärsivät kevättuhoista. Vadelmista on hänen mukaansa tulossa melko huono sato. Jukka Aalto on samaa mieltä.

    ”Ne olivat ilmeisesti keväällä lähteneet jo kasvuun, mutta sitten tuli pakkanen ja ne vaurioituivat”, hän arvioi.

    Vadelmat kypsyvät nyt kaksi viikkoa myöhemmin kuin tavallisesti.

    Helle vaikuttaa Jukka Aallon mukaan herneen hintaan, koska osa maista kärsii kuivuudesta. Hän arvelee hinnan olevan tänä vuonna aiempaa parempi.

    Herneen satoon ja siten hintaan vaikuttavat myös kylvöaika, ja se kuinka paljon herne on saanut imettyä itseensä kevätkosteutta.

    Myöhäisemmät hernekylvöt voivat kärsiä niin, että kunnon satoa ei tule.

    Hernettä myydään tilalla sivutuotteena. Avola-lajikkeen poiminta aloitettiin juhannuksen jälkeen. Onward-lajike on poimittavissa Jukka Aallon mukaan noin viikon kuluttua.

    Eniten marjoja ostetaan tilalta valmiiksi poimittuina.

    Lue myös:

    Mansikat ovat tänä vuonna mainion makeita – pääsatokausi pari viikkoa etuajassa

    Mansikkakausi alkaa jopa kaksi viikkoa etuajassa, viljelijälle ripeä tahti ei ole vain ilon aihe: "Kyllähän ne isot massat saisivat tulla vasta heinäkuun puolella"

    Artikkelin aiheet
    mansikka
    Aallon marjatila
    Riihimäki
    marjanviljely
    helleaika
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle