• Karttakeskus jatkaa peltolohkorekisterin ylläpitoa

    Karttakeskuksen ja Mavin yhteistyö jatkuu ainakin vuoteen 2018.
    Peltolohkorekisteriin on tallennettuna tiedot kaikista Suomen peltolohkoista, muun muassa näiden pinta-alat.
    Peltolohkorekisteriin on tallennettuna tiedot kaikista Suomen peltolohkoista, muun muassa näiden pinta-alat. Kuva: Sami Karppinen
    Maatalous
    14.9.201514:36
    Juhani Reku

    Karttakeskus Oy jatkaa Maaseutuviraston (Mavi) peltolohkorekisterin ylläpitoa vuosina 2016–2018.

    Peltolohkorekisterin avulla Mavi jakaa koko maassa maanviljelijöiden pinta-alaperusteiset maataloustuet. Lisäksi se tuottaa hallinnolle vertailupinta-alan, jota vasten Mavi tarkastaa tuottajien tukihakemuksissaan ilmoittamat alat.

    Peltolohkorekisteri on ollut Karttakeskuksen hoidossa viime vuodesta lähtien. Nykyinen sopimus jatkuu vielä ensi vuoteen.

    Karttakeskuksen mukaan sopimuksen arvo on noin 1,4 miljoonaa euroa vuodessa.

    Arvionsa Karttakeskus perustaa kustannuksiin, joita aiheuttavat muille EU:n jäsenvaltioille puutteet näiden omistaa peltolohkorekisterissä. Kustannukset ovat monissa maissa nousseet kymmeniin miljoonin euroihin, enimmillään jopa yli sataan miljoonaan euroon.

    "Peltolohkorekisterin ylläpito on palvelu, jossa laatuun panostaminen palautuu veronmaksajille moninkertaisesti säästöinä", todetaan Karttakeskuksen tiedotteessa.

    "Luotettava paikkatieto takaa tukien oikeudenmukaisuuden ja virheettömyyden."

    Karttakeskus on osa Affecto-konsernia.

    Artikkelin aiheet
    Karttakeskus
    Mavi
    peltolohkorekisteri
    maataloustuki
    paikkatieto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle