
Maatilojen varautuminen vedenjakelun poikkeustilanteisiin on hyvin vaihtelevaa, Savonia-ammattikorkeakoulun tiedotteessa sanotaan.
Korkeakoulun mukaan myös maaseudun vesihuollossa on havaittu puutteita niin osaamisessa kuin resursoinnissa. Lisäksi ilmastonmuutos lisää vesihuollon haasteita muun muassa lisääntyvien rankkasateiden ja kuivuusjaksojen myötä.
Monella isolla, paljon vettä kuluttavalla lypsykarjatilalla ei ole välttämättä olemassa lainkaan veden varajärjestelmää.
Savoniassa selvitetään tuoreessa Varavesi -hankkeessa, mitkä ovat maatilojen vesihuoltoon liittyvät riskit ja uhkatekijät sekä tuottaa tietoa ja ratkaisuja vesihuollon varautumisen tueksi. Lisäksi hankkeen avulla lisätään vesilaitosten ja -osuuskuntien valmiutta vastata maatilojen tarpeisiin poikkeamatilanteissa.
”Runsaat sateet voivat aiheuttaa pintavesien herkemmän pääsemisen kaivoihin sekä vedenottamoihin aiheuttaen saastumisia. Pitkät kuivuusjaksot vaikuttavat pohjavesien määrään sekä myös laatuun lisäten vedenkäsittelyn tarvetta. Lisäksi lisääntyvät myrskyt ja niiden aiheuttamat tuhot aiheuttavat häiriöitä vedenjakeluun”, kertoo projektipäällikkö Sanna Antikainen.

Tiedotteen mukaan iso maatila tarvitsee kymmeniä tuhansia litroja vettä päivässä.
Vuonna 2023 keskikokoinen maitotila tuotti noin 500 000 litraa maitoa ja sillä oli noin 50 lypsylehmää. Lypsylehmä juo päivittäin noin 100 litraa vettä, eli keskimääräinen maitotila käyttää 5000 litraa vettä jo pelkästään siihen, että lypsylehmät saavat juotavaa. Kuumina kesäpäivinä etenkin juomaveden tarve voi jopa kaksinkertaistua.
Esimerkiksi kolmen lypsyrobotin ja 180 lypsylehmän tila käyttää jopa 18 000 litraa vettä päivittäin vain lypsylehmien vedenjuontiin. Lisäksi vedentarpeeseen lisätään vielä nuorkarjan sekä lypsyteknologian vaatima vesi sekä muu käyttövesi.
Tuotantoeläintilojen häiriötön veden saatavuus, veden hyvä laatu ja riittävä määrä ovat Savonian mukaan keskeisiä tekijöitä niin tuotannon ylläpitämisen kuin eläinten hyvinvoinnin näkökulmasta.
Esimerkiksi veden saastumistilanteessa naudat eivät välttämättä suostu juomaan voimakkaasti kloorattua vettä sen hajun ja maun vuoksi, mikä vaikuttaa suoraan tuotettaviin maitomääriin.
Riittävän laatuisen ja paineellisen veden saanti poikkeamatilanteissa korostuu etenkin lypsykarjatiloilla, mutta myös muilla tuotantoeläintiloilla. Lisäksi riittävä sähkön saatavuus vesihuollon poikkeamatilanteissa täytyy varmistaa.
Vesiosuuskuntaa sitoo kuitenkin käytännössä samat velvoitteet kuin kunnallisia vesilaitoksia.
Varautumisen tasossa on tiedotteen mukaan parannettavaa myös vesiosuuskunnissa.
Vedenjakelun häiriöt ovat olleet vähäisempiä esimerkiksi sähkönjakelun häiriöihin verrattuna. Siksi vedenjakelun poikkeamatilainteisiin ei olla varauduttu läheskään samalla tasolla kuin sähkönjakelun häiriöihin.
Vesiosuuskuntien toiminta on pääosin ei-ammattimaista. Vesiosuuskuntien resurssit ja osaaminen eivät ole samaa tasoa kuin kunnallisten vesilaitosten vastaavat. Vesiosuuskuntaa sitoo kuitenkin käytännössä samat velvoitteet kuin kunnallisia vesilaitoksia.
Tarvitaan yleistä tietoisuuden herättämistä sekä konkreettista tietotason ja osaamisen nostoa poikkeamatilanteissa toimimiseen niin vesiosuuskunnissa kuin tiloillakin, tiedotteessa sanotaan.
Maatilojen vesihuollon ratkaisut poikkeamatilanteissa (Varavesi) -hanketta toteuttavat Savonia-ammattikorkeakoulu sekä terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Yhteistyöorganisaatioina ovat MTK ry, Valio osuuskunta Maitosuomi ja neljä maatilaa Pohjois-Savosta. Hanketta rahoittaa Euroopan maaseuturahasto.