• Onko tilallasi varauduttu vedensaannin häiriöihin? Varautumisvastuu kuuluu tuottajalle

    Etukäteissuunnitelman tekoa ei voi liikaa korostaa, koska varautumisvastuu on tilalla itsellään.
    Karjatilojen lisäksi vesihuolto on kriittinen tekijä tuotannon kannalta muillakin tuotantoeläintiloilla.
    Karjatilojen lisäksi vesihuolto on kriittinen tekijä tuotannon kannalta muillakin tuotantoeläintiloilla. Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Maatalousyrittäjät
    8.1.202305:00
    Harri Kallio-Kurssi

    Porakaivojen tekijöille saattaa tulla lisää kysyntää, jos tilat alkavat tosissaan varautua vedensaannin häiriöihin. Vastuu varautumisesta on tilalla itsellään.

    Jyväskylän ammattikorkeakoulun projektipäällikkö Mirja Hurskainen on ollut luennoimassa vesihuollosta Osaava farmari -hankkeen verkkokoulutukseen, jossa tutustuttiin maaseudun vesihuollon riskeihin.

    Hurskainen korostaa suunnittelua ja sitä, että tilalla testataan esimerkiksi varavoimaa säännöllisin ajoin.

    Maitotilalla jokainen tuotantolehmä tarvitsee jopa lähes sata litraa vettä päivittäin. Juomaveden lisäksi tilalla tarvitaan korkealaatuista vettä lypsylaitteiden puhdistukseen. Nykytilojen valtavat eläinmäärät lisäävät riskiä kriisitilanteissa.

    ”Ei ole mikään automaatio, että vesilaitos tai vesiosuuskunta huolehtii vedensaannista. On syytä sopia vedensaannista etukäteen eri toimijoiden kesken.”

    Myöskään palolaitokset eivät ole takuupelastaja hätätilanteessa. Avun saaminen riippuu palokunnasta ja pelastuslaitoksen niille antamista oheista.

    Nykyään tämä apu on Hurskaisen mukaan melko harvinaista.

    ”Se ei ole niin yksinkertaista jo pelkästään sen takia, että sammutusauton säiliöllä tuotu vesi ei välttämättä ole juomakelpoista.”

    Hurskainen sanoo, että valmiutta vedentoimituksiin olisi hyvä miettiä koko kunnan alueen toimintojen kannalta haja-asutusalueelle asti.

    "Maaseudulla asuvat kyllä pärjävät, mutta häiriöt vaikuttavatkin usein suoraan maatilan yritystoiminaan.”

    Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston kehittämispäällikkö Vesa-Pekka Tervo muistuttaa tilan omasta vastuusta.

    Hälytysluonteisessa tehtävässä apua voidaan hänen mukaansa silti antaa. Tämä liittyy pelastuslain tavoitteisiin omaisuuden ja ympäristön suojelumisessa.

    ”Näiltä osin laki ei ole muuttumassa”, Tervo sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Maidontuottaja Jarkko Hyttinen on yksi Maatalouden varautuminen -koulutuksen puhujista.

      Maatiloille järjestetään varautumiskoulutusta – suurta kiinnostusta herättänyt verkkokurssi antaa käytännön työkaluja poikkeustilanteisiin

    • Janne Känkäsen mukaan talvesta tulee poikkeuksellinen, mutta sähkökatkoihin tuskin joudutaan turvautua.

      Metsä | Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Janne Känkänen: Suomen huoltovarmuus paranisi, jos metsänomistajat purkaisivat harvennusrästejä

    • Sähkön saanti huoltovarmuuden kannalta tärkeille sektoreille pyritään turvaamaan myös sähkön säännöstelytilanteissa. Näitä sektoreita ovat muun muassa teollisuus, infrastruktuurin rakentaminen ja kunnossapito sekä elintarvikehuolto.

      Sähkö ja lämmitys | TEM:n suunnitelma sähkön sääntelystä on vanhentunut ‒elintarvikehuollon sähkön saanti varmistettu myös kriisien aikana

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kotieläintilalla pitää olla mahdollisuus ylläpitää tuotantoeläinten hyvinvointia, ja tilalla on oltava varajärjestelmä poikkeustilanteiden varalle. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Karjatilat tarvitsevat puhdasta vettä ympäri vuorokauden myös poikkeusoloissa ‒ varajärjestelmät ovat välttämättömiä

  • Puolustusvoimat ilmoittaa virallisesti ottavansa kriisitilanteessa käyttöön ensin maksimissaan 5-vuotiasta kalustoa. Jos tarkastellaan varaosien, renkaiden ym saatavuutta, huollettavuutta ja toimintavarmuutta kenttäolosuhteissa, niin ehkä kannattaisi turvautua hieman vanhempaan kalustoon.

    Koneviesti | Puolustusvoimilla on lain mukaan poikkeusoloissa oikeus ottaa ajoneuvoja ja työkoneita omaan käyttöönsä

  • Lämmön tuottaminen yhteiskunnassa on kriittistä. Poltettava materiaali, kuten hake lämmön lähteenä tasaa yhteiskunnassa energiaverkoston kuormitusta. Sähköä tarvitaan tuki kuljettimien käyttöön ja sytytykseen. Poltettavaa materiaalia, turvetta ja haketta, voidaan varastoida ylivuotiseksi.

    Koneviesti | Huoltovarmuus on kannattavuutta -hanke käynnistettiin Pirkanmaalla – hankkeessa keskitytään maatilojen huoltovarmuuteen

    Tilaajalle