• Ulvilassa sato-odotukset ovat kirjavia – saman lohkon sisällä poutineita ja hyvin pärjänneitä kasvustoja

    Ulvilalaisen Johannes Tiusasen mukaan tänä vuonna on ollut kaksi riskin paikkaa: kevättöiden ajoituksen onnistuminen ja heinäkuun alun kuivuus.
    Tänä vuonna pellot näyttävät monin paikoin kirjavilta. Maalajien merkitys on korostunut. Arkistokuva.
    Tänä vuonna pellot näyttävät monin paikoin kirjavilta. Maalajien merkitys on korostunut. Arkistokuva. Kuva: Carolina Husu
    Maatalous|Kasvintuotanto
    3.8.202211:10
    Fanny Niittymaa

    MT haastatteli heinäkuun alussa (MT 5.7.) Ulvilassa viljelevää Johannes Tiusasta, joka seuraa peltojen kosteutta langattomilla kosteusantureilla. Heinäkuun alussa tilanne oli kuivuuden takia heikko.

    Tilanne näyttää nyt Tiusasen mukaan kirjavalta. Kuivuus jatkui Satakunnassa heinäkuun puoliväliin asti eli kolmisen viikkoa.

    ”Ne lohkot, joilla oltiin kuivuuden aikaan oltiin korrenkasvuvaiheessa, ovat nyt selvästi jakautuneet kahtia. Niissä kohdissa, joilla vesikapasiteetti on parempi, tilanne on nyt hyvä. Huonommissa kohdissa käytiin kuivuuden aikaan lakastumisrajoissa, ja viikkojen menetetty kasvu tulee näkymään sadossa. Juuri tällaisena kesänä paikkakohtainen lannoitus jakoi panokset oikeisiin kohtiin.”

    Maalajivaihtelut näkyvät kasvustoissa.

    Poutineissa kohdissa viljat ovat polvenkorkuisia, kun onnistuneet kasvustot ovat lähes metrin mittaisia.

    ”On kaikki syyt olettaa, että poutajaksosta selvinneillä aloilla päästään hyvään satoon.”

    Tänä kesänä on ollut Tiusasen mukaan kaksi riskin paikkaa: kevättöiden onnistuminen ja keskikesän kuivuusjakso.

    ”Monet joutuivat paikkaamaan syysviljoja kevätviljoilla, mikä myöhästytti kevään aikataulua. Lohkoilla, joilla kevätviljojen kylvöön päästiin ajoissa toukokuun alkupuolella, kuivuus osui aikataulullisesti juuri korrenkasvuvaiheeseen, jolloin vettä olisi tarvittu eniten. Heinäkuun puolivälin sateet ehtivät vähän paikata myöhempien kylvöjen vedentarvetta."

    Jyvämäärää Tiusanen ei vielä uskalla kommentoida.

    ”Kevätvehnä Mistral on paikoin jäänyt matalaksi, mutta matalatkin kohdat saataneen puitua. Matala kasvusto viittaa tietysti myös lyhyisiin tähkiin ja heikkoon satoon.”

    Vettä ei ole tullut Porin suunnalla heinäkuun loppupuolellakaan liikaa ja esimerkiksi juurikasveja on alettu sadettaa.

    ”Hyvä puoli on, että pellot ainakin kantavat sadonkorjuukoneet, vaikka sataisi vielä lisääkin.”

    Lue myös:

    Kasvustot tarvitsevat kipeästi vettä – ”Nyt on kaikki mahdollisuudet pudota tosi korkealta, jos kasvustot ovat keväällä onnistuneet”

    Viljan hinnoittelumahdollisuuksia lisätään – Hankkija tuo Basis-sopimukset pienemmille erille ja ohralle sekä kauralle

    Artikkelin aiheet
    sato-odotukset
    kuivuus
    viljely
    Ulvila
    Johannes Tiusanen
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle