• ProAgrian Sari Peltonen: ”On tärkeää, että peltojen hiilivaraston omistajuus säilyy viljelijällä ja hän pystyy hyödyntämään sitä liiketoiminnallisesti"

    Lisäarvoa voi jatkossa syntyä esimerkiksi hiilikaupan avulla tai lisähintana tuotteen brändäyksen kautta.
    Hiiltä sidotaan maahan muun muassa monivuotisten nurmien ja syväjuuristen kasvien avulla.
    Hiiltä sidotaan maahan muun muassa monivuotisten nurmien ja syväjuuristen kasvien avulla. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous
    18.2.202020:30
    MT toimitus

    Nykyisiin viljelykäytäntöihin sisältyy jo nyt ilmastoystävällisiä toimintatapoja. Niitä on edelleen tarpeen kehittää ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja siihen sopeutumiseksi, varsinaissuomalaisen maatalouden ilmastoseminaarissa todettiin helmikuun alussa.

    ProAgrian johtava asiantuntija Sari Peltonen nosti esiin ilmastoviisaita viljelyratkaisuja.

    Tärkeimpiä sopeutumiskeinoja ovat hänen mukaansa viljelyn keskittäminen hyvä­tuottoisille peltolohkoille, maan kasvukunnosta huolehtiminen, kasvipeitteisyyden lisääminen ja viljelyn monipuolistaminen.

    Kivennäismailla oleellista on orgaanisen aineksen lisääminen ja eloperäisillä mailla orgaanisen aineksen hajoamisen hidastaminen.

    Peltosen mukaan on tärkeää miettiä, miten viljely- ja ympäristötoimien avulla voidaan edelleen vähentää kasvihuonekaasupäästöjä ja lisätä hiilen sidontaa.

    Hiilijalanjälkilaskenta voi antaa perusteita ja faktoja hiilikeskusteluun ja sitä kautta ehkä myös lisätuottoja ilmastotoimia toteuttaville maatiloille.

    ”On tärkeää, että peltojen hiilivaraston omistajuus säilyy viljelijällä ja hän pystyy hyödyntämään sitä liiketoiminnallisesti”, Peltonen sanoi.

    Lisäarvoa voi jatkossa syntyä esimerkiksi hiilikaupan avulla tai lisähintana tuotteen brändäyksen kautta.

    Airi Kulmala ­MTK:sta korosti viljelytoimien lisäksi maatilojen energiaratkaisujen tärkeyttä. Energiasektorilla on myös ansaintamahdollisuuksia, kun fossiilisia polttoaineita korvataan bioenergialla.

    Ryhmäpäällikkö Antti ­Mäkelä Ilmatieteen laitokselta totesi, että jos kasvihuonekaasupäästöjä ei nopeasti vähennetä merkittävästi, 1,5 asteen ilmaston lämpenemisraja ylitetään.

    Lämpötila nousee kaikkina vuodenaikoina, talvella kuitenkin enemmän kuin kesällä. Talvella sataa selvästi nykyistä enemmän ja aurinkoa nähdään harvemmin. Kesällä keskimääräinen sademäärä ei muutu paljon, mutta rankkasateiden arvioidaan voimistuvan.

    Tilaisuuden järjesti Maan vesitalous ja kasvukunto -hanke, joka on MTK-Varsinais-Suomen toteuttama kolmivuotinen tiedonvälityshanke.

    Artikkelin aiheet
    hiilivarasto
    hiilikauppa
    ilmastoviisaus
    maatalous
    ProAgria
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle