Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok.) tutustui maanantaina kalkkunankasvatuksen nykytilaan Antti-Jussi Pertun tilalla Euran Kiukaisten Harolassa.
Siat ja siipikarja jäivät uudessa cap-ratkaisussa edelleen tuotantoon sidottujen tukien ulkopuolelle. Etelä-Suomen vakavien vaikeuksien tuki on yksimahaisille erittäin tärkeä.
”Kalkkunalla on vielä puolet pienempi tuki suhteessa broileriin, kun vertailukohtana on tuotantorakennuksen pinta-ala”, kertoo Perttu.
Euroopassa käytettävissä 40 senttimetriä korkeissa kuljetuslaatikoissa voi Suomessa kuljettaa elopainoltaan keskimäärin 17-kiloisia kalkkunakukkoja. Saksassa samassa laatikossa on sallittua kuljettaa jopa 30 kiloa painavia kalkkunoita.
Suomessa viranomaiset tulkitsevat siis säädöstä tiukemmin kuin muualla EU:ssa.
”Kun Eurooppa on kaikille yhteinen, pitäisi tulkinta säädöksistä olla sama halki Euroopan”, painottaa Perttu. Sarvamaa on asiasta samaa mieltä.
Sarvamaan mukaan eläinkuljetuksia tullaan käsittelemään seuraavan parlamentin aikana eli vuosina 2014–2019.