

Elisa ja Matti Rantalan sikatilalla Huittisissa mietittiin energiaratkaisut tarkasti, kun uutta lihasikalaa suunniteltiin. Viime vuonna käyttöön otetussa sikalassa on maalämpö. Sähköäkin kuluu silti 140 000–150 000 kilowattituntia vuodessa.
"Kaksi kilometriä maalämpöputkea upotettiin peltoon noin metrin syvyyteen. Putken asennus kävi helposti salaojakoneella. Otamme lämmön talteen myös lietekuiluista”, Matti Rantala kertoo.
Sähkön hinnan suhteen tilalla ei ole vielä hätäpäivää, sillä määräaikainen sähkösopimus on voimassa ensi vuoden huhtikuuhun. Asioita pitää ajatella kuitenkin siitä eteenpäinkin.
"Aurinkopaneelit ovat nyt selvityksen alla. Haemme paneeleihin investointituen lokakuussa ja rakentaminen toteutunee ensi vuonna.”
Rehuviljan kuivaukseen tilalle rakennettiin tänä vuonna kuivaava siilo. Kun puintikelit ovat olleet hyvät, on ulkoilman kierrättäminen riittänyt kuivaamiseen. Varalla on kuitenkin radiaattori, jolla saadaan lämmitettyä puhallusilmaa tarpeen vaatiessa. Lämpö radiaattorillekin saadaan maalämmöstä.
Energiatehokkuuteen erikoistunut asiantuntija Maarit Kari ProAgria Keskusten Liitosta on perehtynyt erityisesti maitotilojen sähkön kulutukseen. Hän kannustaa maatiloja teettämään energiasuunnitelman.
"Energiasuunnitelma kertoo, mihin energia kuluu. Sen jälkeen on helpompi lähteä kohentamaan kohteita, joissa säästöpotentiaalia on eniten.”
"Navetan suurin energiasyöppö on rehujen jako. Tyypillisesti 30–40 prosenttia navetan energiasta kuuluu rehujen käsittelyyn. Sähkötoimisia ratkaisuja rehulogistiikassa ei kannata missään nimessä hylätä hetkellisen korkean sähkön hinnan takia, sillä traktoritoiminen rehulogistiikka kuluttaa helposti nelinkertaisesti energiaa sähkötoimiseen verrattuna.”
Valaistus on kotieläinrakennuksissa yllättävänkin iso sähkönielu. Valaistuksen osuus kaikesta energiankulutuksesta on keskimäärin lähes viidennes.
"Maidontuotannossa olevat lehmät tarvitsevat noin 16 tunnin valojakson, mutta umpilehmät vastaavan ajan hämärää. Valaistuksen osastointi olisi siten tuotannollisestikin perusteltua”, Kari näkee.
"LED-valaistus vähentää sähkönkulutusta merkittävästi. Lähtökohtaisesti kannattaisi vaihtaa koko valaisin, jotta tarvittava suojaus ja sähköturvallisuus toteutuvat. Valaisinremontissa kannattaa panostaa suunnitteluvaiheeseen, joka on hyvä tehdä laitetoimittajan ja sähköasentajan yhteistyönä.”

Maidon jäähdytyksen sähkönkulutusta leikkaa tehokkaimmin lämmön talteenotto tankkiin tulevasta maidosta. Jäähdytyksestä talteen otettu lämpö voidaan hyödyntää pesuvesien tai lehmien juomaveden lämmityksessä.
"Lämpöpumppuratkaisut ovat tulleet myös tuotantorakennuksiin ja lämmön talteenotto lannasta on jo tuttua tekniikka. Lämpöpumput ovat kuitenkin isoja investointeja, jotka ensisijaisesti toteutetaan saneeraushankkeissa. Ilma-vesilämpöpumppu on yleensä maalämpöä edullisempi ratkaisu suoran sähkön tilalle. Koneellisen ilmanvaihdon muuttaminen painovoimaiseksi säästää myös paljon sähköä, mutta vaatii isohkon investoinnin.”
Monet tilat ovat miettineet sähkön tuotantoa omalla aggregaatilla ainakin niinä ajankohtina, jolloin pörssisähkön hinta on korkea. Maarit Karin mukaan tämäkin vaihtoehto on hyvä laskea itse tai yhdessä energianeuvojan kanssa. Energiasuunnitelman tekoon voi käyttää Neuvo 2020 -rahoitusta, jolloin neuvontakäynti on käytännössä ilmainen.