• Putinin uhkaus sysäsi kaasun hinnan uudestaan nousuun

    Lähi-idän tilanne on nostanut Euroopassa huolta kaasun riittävyydestä. Lusikkansa soppaan laittoi nyt myös Venäjä.
    Tilaajalle
    Kaasuputkistoja ja mittauslaitteita kuvattuna Inkoossa vuonna 2019.
    Kaasuputkistoja ja mittauslaitteita kuvattuna Inkoossa vuonna 2019. Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Talous
    5.3.202616:00
    Tuure Kiviranta

    Kaasun hinnat lähtivät Euroopassa torstaina uudestaan nousuun. Syynä on Venäjän presidentin Vladimir Putinin puheet, että Venäjä voisi lopettaa kaasutoimitukset Eurooppaan välittömästi.

    Putin toi ajatuksensa esiin keskiviikkona samaan aikaan, kun kaasusta voi olla tulossa Euroopassa pulaa Lähi-idän sotatilan takia ja sen hinta on noussut. Päätöstä toimitusten lopettamisesta ei ole Venäjällä tehty.

    Asiasta kertoo muun muassa Trading Economics.

    Eurooppa on viime vuosina vähentänyt kaasun ostamista Venäjältä merkittävästi ja EU:n on tarkoitus luopua venäläisen kaasun käytöstä kokonaan vuoden 2027 loppuun mennessä.

    Viime vuonna EU:hun tuodusta kaasusta noin 13 prosenttia oli Venäjältä, kertoo Trading Economics.

    Kaasun futuurihinta Euroopassa oli torstaina kello 15:30 hieman yli 50 euroa megawattitunnilta.

    Hintamuutos keskiviikkoon verrattuna on noin kahden prosentin luokkaa. Keskiviikkona hinnat kääntyivät laskuun ja hinta painui alkuviikon nopean nousun jälkeen alle 50 euron. Tiistaina hinta kävi hetkellisesti ylimmillään 65 eurossa.

    Kaasun hinta nousi maanantain ja tiistain aikana noin 60 prosenttia viime viikosta, jolloin hinta oli noin 32 euroa.

    Hinta on korkeimmillaan sitten viime vuoden helmikuun, jolloin se kävi hetkellisesti 56 eurossa.

    Kaasuvarastot ovat Euroopassa niukat. Yhdysvalloissa kaasun hinta on noussut vain maltillisesti kuluneella viikolla.

    Öljyn hinta on jatkanut torstaina nousua, mutta hitaammin kuin alkuviikosta. Brent-laadun raakaöljy maksoi torstaina kello 15:30 noin 83 dollaria tynnyriltä.

    Viime viikon perjantaina ennen Yhdysvaltojen ja Israelin iskuja Iraniin hinta oli noin 73 dollaria. Vuoden alussa hinta oli noin 60 dollaria.

    Viljapörssit avasivat torstaina Pariisissa sekä Chicagossa loivaan nousuun.

    Lisää aiheesta
    • Brent-laadun raakaöljyn tynnyrihinta ylitti tiistaina hetkeksi 85 dollaria. Keskiviikkona alkuiltapäivästä kauppaa on käyty noin 83 dollarilla.

      Talous | Öljyn ja kaasun hintanousu rauhoittui – viljapörssit laskussa

      Tilaajalle
    • Vehnän hinta on alkuviikosta noussut hieman viljapörsseissä.

      Maatalous | Kaasun hinta tuplaantui – näin viljapörssit reagoivat Iranin tilanteeseen

    Artikkelin aiheet
    Venäjä
    Vladimir Putin
    kaasun hinta
    Eurooppa
    energiakriisi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle