• Kaasun hinta tuplaantui – näin viljapörssit reagoivat Iranin tilanteeseen

    Merkittävä kysymys tällä hetkellä on, kuinka pitkään taistelut Lähi-idässä jatkuvat?
    Vehnän hinta on alkuviikosta noussut hieman viljapörsseissä.
    Vehnän hinta on alkuviikosta noussut hieman viljapörsseissä. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous|Maatalous
    3.3.202614:10
    Tuure Kiviranta

    Kaasun futuurihinta kohosi Euroopassa tiistai-iltapäivällä hetkellisesti 65 euroon megawattitunnilta. Perjantaina ennen Yhdysvaltojen ja Israelin iskuja Iraniin hinta oli 32 euroa.

    Hinta on nyt ylimmillään sitten vuoden 2023 alun.

    Kaasuntuotantoa on keskeytetty Lähi-idässä ja Iran estää laivaliikennettä Hormuzinsalmen läpi. Salmen kautta kulkee merkittävä osa maailman kaasu- ja öljykuljetuksista.

    Euroopassa kaasuvarastot ovat tällä hetkellä noin 31 prosenttisesti täynnä, kertoo Trading Economics. Vuosi sitten täyttöaste oli 40 prosenttia.

    Eurooppa on riippuvainen nesteytetyn maakaasun tuonnista. Siten tarjonnan niukkeneminen maailmalla osuu voimakkaasti hintoihin Euroopassa.

    Yhdysvalloissa kaasun hinta on noussut vain maltillisesti.

    Öljyn hinta on noussut alkuviikon aikana runsaat 10 dollaria.

    Perjantaina Brent-laadun raakaöljy maksoi 73 dollaria tynnyriltä. Tiistai-iltapäivästä hinta on ollut noin 84 dollaria.

    Energian hinta voi aiheuttaa viljamarkkinoille lähiviikkoina hintavaihtelua.

    Viljapörsseissä hintavaihtelut ovat olleet maltillisia.

    Euronext-viljapörssissä vehnän toukokuun noteeraus oli tiistai-iltapäivällä noussut noin kolme euroa maanantaista 204,50 euroon tonnilta.

    Vehnän runsas tarjonta on estänyt suurempia hintaliikkeitä. Energian hinta voi aiheuttaa viljamarkkinoille lähiviikkoina hintavaihtelua, arvioi brittiläinen asiantuntijajärjestö Ahdb.

    Lisäksi sääolot voivat vaikuttaa, kun pohjoisen pallonpuoliskon syysviljojen kuntoa arvioidaan.

    Rapsin toukokuun futuuri on noussut tiistaina kahdeksan euroa 502 euroon tonnilta. Raakaöljyn hinta heijastuu öljykasvien hintoihin.

    Yhdysvalloissa Chicagon viljapörssissä nousu on samansuuntaista. Vehnällä muutaman dollarin nousua ja soijalla hieman suurempaa.

    Merkittävä kysymys tällä hetkellä on, kuinka pitkään taistelut Lähi-idässä jatkuvat?

    Jääkö energian hintanousu lyhytkestoiseksi piikiksi, vai pitkittyykö tilanne, jolloin kustannusnousu voisi vaikuttaa esimerkiksi tuleviin viljelyaloihin.

    Lisää aiheesta
    • Öljyn hinnan on ennakoitu nousevan Lähi-idän epävakaan tilanteen vuoksi.

      Talous | Bloomberg: Raakaöljyn hinta on nousussa

    • Raakaöljyvarastot Yhdysvalloissa ja maakaasuvarastot Euroopassa ovat laskeneet.

      Energia | Öljyn ja kaasun hinta nousussa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kaasu
    Iran
    energiamarkkinat
    viljamarkkinat
    öljy
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen