• Öljyn ja kaasun hinta nousussa

    Öljyn ja kaasun hinnat ovat kovassa nousussa. Hintoja heiluttaa pelko mahdollisesta Yhdysvaltojen ja Iranin välisestä konfliktista.
    Tilaajalle
    Raakaöljyvarastot Yhdysvalloissa ja maakaasuvarastot Euroopassa ovat laskeneet.
    Raakaöljyvarastot Yhdysvalloissa ja maakaasuvarastot Euroopassa ovat laskeneet. Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Energia
    20.2.202618:15
    Piia Lehojärvi

    Brent-laatuisen raakaöljyn futuurit nousivat perjantaina noin 72 dollariin tynnyriltä eli noin 60 euroon. Hinta on korkeimmillaan sitten viime heinäkuun. Hinnat nousivat tämän viikon aikana yli 5 prosenttia.

    Nousun taustalla on uhka Yhdysvaltojen mahdollisesta sotilaallisesta operaatiosta Iranissa. Trading economics kirjoittaa, että presidentti Donald Trump on asettanut Iranille 10–15 päivän määräajan ydinsopimuksen aikaansaamiseksi.

    Yhdysvallat on kasvattanut sotilaallista läsnäoloaan Lähi-idässä enemmän kuin koskaan sitten vuoden 2003 Irakin hyökkäyksen. Sijoittajat ovat huolissaan mahdollisesta konfliktista, mikä voi saada Iranin rajoittamaan liikennettä Hormuzinsalmen läpi. Salmi on raakaöljyn viennille kriittinen reitti. Samaan aikaan Yhdysvaltojen raakaöljyvarastot ovat laskeneet.

    Yhdysvaltain ja Iranin väliset kasvavat jännitteet näkyvät myös maakaasun hinnassa. Euroopan maakaasufutuurit nousivat jyrkästi yli 33 euroon megawattitunnilta. Mahdollinen konflikti voisi häiritä nesteytetyn maakaasun virtaa keskeisten Lähi-idän reittien kautta. Trading Economicsin mukaan Hormuzinsalmen kautta kulkee noin 20 prosenttia maailman nesteytetystä maakaasusta.

    Hinnannousua tukee se, että Euroopan maakaasuvarastot ovat alimmillaan sitten vuoden 2022.

    Lisää aiheesta
    • Faon maitotuotteiden hintaindeksi laski viisi prosenttia.

      Ruoka | Maitotuotteet halpenivat jo seitsemättä kuukautta peräkkäin

      Tilaajalle
    • Naudanlihan tuonti kasvoi viime vuonna.

      Lihantuotanto | Naudanlihan tuonti kasvoi viime vuonna

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    öljy
    kaasu
    maailmanmarkkinahinta
    Yhdysvallat ja Iran
    Lähi-itä
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi