• Maitotuotteet halpenivat jo seitsemättä kuukautta peräkkäin

    YK:n tuoreen raportin mukaan maailmanlaajuinen ruuan hinta on jatkanut laskuaan.
    Tilaajalle
    Faon maitotuotteiden hintaindeksi laski viisi prosenttia.
    Faon maitotuotteiden hintaindeksi laski viisi prosenttia. Kuva: Jarno Mela
    Maatalous|Ruoka
    17.2.202604:00
    Piia Lehojärvi

    Ruuan hinta laski hieman tammikuussa maailmalla. Asia selviää YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön (Fao) elintarvikehintaindeksistä, joka mittaa kansainvälisten elintarvikkeiden hintojen kuukausittaista muutosta.

    Indeksi oli tammikuussa keskimäärin 123,9 pistettä, mikä on 0,4 prosenttia vähemmän kuin joulukuussa. Maitotuotteiden, lihan ja sokerin hintaindeksien lasku ylitti viljojen ja kasviöljyn hintojen nousun, mikä merkitsi indeksin viidettä peräkkäistä kuukausittaista laskua.

    Faon maitotuotteiden hintaindeksi laski viisi prosenttia, ja laskua vuodentakaisesta on jo liki 15 prosenttia. Maitotuotteiden hintaindeksi laski jo seitsemännen kerran peräkkäin. Laskua ohjasivat juuston ja voin hintojen lasku, kun taas maitojauheiden hinnat ovat Faon mukaan nousseet maltillisesti.

    Viljan hinta nousi tammikuussa 0,2 prosenttia joulukuusta, mutta oli silti 3,9 prosenttia viime vuotta pienempi. Maailmalla viljan hinnat olivat tammikuussa laajalti vakaat. Nousupainetta hintoihin ovat aiheuttaneet Faon mukaan Australian ja Kanadan vahva vienti sekä sääoloihin liittyvät huolenaiheet Venäjällä ja Yhdysvalloissa. Toisaalta viljavarastot ovat maailmalla hyvät ja Argentiinasta ja Australiasta odotetaan runsaita satoja, minkä vuoksi viljan hinnan nousu jäi vain maltilliseksi.

    Faon lihan hintaindeksi laski joulukuulta tammikuuhun 0,4 prosenttia. Hinnat olivat 7,1 prosenttia korkeammat kuin vuosi sitten. Lasku johtui pääasiassa sianlihan kansainvälisten hintojen alenemisesta, kun taas naudan- ja lampaanlihan hinnat pysyivät pääosin vakaana.

    Siihen vastakohtana maailman siipikarjan lihahinnat nousivat. Sianlihan hinnat laskivat pääasiassa Euroopan unionin heikentyneiden hintatarjousten vuoksi, johtuen vähäisestä kansainvälisestä kysynnästä. Naudanlihan hinnat olivat myös yleisesti ottaen vakaita.

    Sokerin hinta jatkoi laskuaan, ollen tammikuussa prosentin vähemmän kuin joulukuussa ja liki 20 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Lasku johtui lisääntyneestä tuotannosta maailmalla.

    Lisää aiheesta
    • Maitotuotteiden hinnat vahvistuivat Global Dairy Trade -huutokaupassa.

      Talous | Kiina kevensi EU:n maitotuotteiden tuontitulleja

      Tilaajalle
    • K- ja S-ryhmällä on määräävä markkina-asema Suomen päivittäistavaroiden vähittäiskaupassa.

      Talous | Ovatko K- ja S-ryhmien ulostulot ruuan kallistumisesta hintasignalointia? Yliopistonlehtori vastaa

      Tilaajalle
    • K-Supermarket Triplan lihatiskillä Helsingissä oli alv-muutoksen takia keskiviikkona väliaikaisia hintalappuja, kun uusia hintoja ei ollut vielä saatu päivitettyä varsinaisiin kyltteihin.

      Talous | Halpeniko ruoka, kun alv aleni? Näin vastaavat S-ryhmä, Kesko ja Lidl

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    maitotuotteet
    elintarvikkeet
    FAO
    ruuan hinta
    maailmantalous
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle