• Asiantuntija rauhoittelee: Kotipyykkääjän ei tarvitse olla huolissaan glyfosaatista

    Jokivesien glyfosaatin ja pyykinpesuaineiden yhteys vaatii vielä paljon lisätutkimusta.
    Pyykinpesua voi jatkaa huoletta, asiantuntija rauhoittelee.
    Pyykinpesua voi jatkaa huoletta, asiantuntija rauhoittelee. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous|Kasvintuotanto
    11.8.202413:00
    Satu Lehtonen

    Tuoreessa saksalaistutkimuksessa arvioidaan, että suurin osa eurooppalaisjokien glyfosaattijäämistä saattaa olla peräisin pyykinpesuaineista, ei maataloudesta.

    Ylitarkastaja Juha Hurmalainen Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesista pitää tutkimusta asianmukaisesti tehtynä, mutta korostaa, että lisätutkimusta tarvitaan vielä runsaasti. ”Suomalaisen kuluttajan ei tarvitse pelästyä ja ryhtyä miettimään pyykinpesukäytäntöjään.”

    Saksalaistutkijat yhdistivät useiden Euroopan maiden sekä USA:n vesiviranomaisilta pitkän ajan kuluessa kerättyjä tietoja. USA:ssa jokien glyfosaattipitoisuuden vaihtelut sopivat yksiin maatalouden sesonkien kanssa, mutta Euroopassa ei.

    Pelloilta glyfosaattia pitäisi tulla eniten keväällä ja syksyllä sekä sateiden jälkeen. Glyfosaatin pitoisuudet Euroopassa pysyivät kuitenkin melko vakaina myös pitkinä kuivina kesäkausina.

    Tutkijoiden johtopäätös on, että glyfosaatti ja sen hajoamistuote AMPA ovatkin ehkä suurelta osin peräisin kotitalouksien jätevesistä ja erityisesti kodeissa käytetyistä pyykinpesuaineista.

    Euroopan ja USA:n eroa selittäisi se, että Euroopassa pesuaineissa käytetään aminopolyfosfonaatteja, mutta USA:ssa ei. Joissa havaittu glyfosaatin hajoamistuote AMPA olisi pääasiassa peräisin niistä, ja niiden hajoamistuotteena saattaisi olla myös glyfosaatti itse.

    Vedenpuhdistuslaitoksilla ja luonnonvesissä olosuhteet ovat erilaiset kuin laboratoriossa.

    Hurmalaisen mukaan päätelmä kuulostaa loogiselta. Hän muistuttaa kuitenkin, että myös saksalaistutkijat itse korostavat lisätutkimuksen tarvetta.

    He kertovat toisaalla julkaistussa kirjoituksessaan, että esimerkiksi tavanomaisissa pyykinpesun yhteydessä vallitsevissa oloissa glyfosaattia ei havaittu muodostuvan.

    Heillä onkin nyt menossa selvitys, mitkä olisivat ne mekanismit, joilla aminopolyfosfonaattien hajoamisen seurauksena voisi muodostua glyfosaattia ja AMPA:a tavanomaisissa ympäristöolosuhteissa.

    ”Laboratoriossa yhdisteitä voidaan pilkkoa ja rakennella monella tavalla, mutta vedenpuhdistuslaitoksilla ja luonnonvesissä olosuhteet ovat erilaiset”, Hurmalainen muistuttaa.

    Aminopolyfosfonaatit parantavat pesutulosta.

    Mitä aminopolyfosfonaatit ovat?

    Ne ovat orgaanisia, fosforia sisältäviä yhdisteitä, jotka toimivat pesuaineissa veden pehmentäjinä ja kalkkeutumisen estäjinä, Hurmalainen vastaa. Ne parantavat pesutulosta.

    Aiemmin Euroopassa käytettiin pesuaineissa yksinkertaisia fosfaatteja.

    EU:n pesuaineasetus tuli voimaan vuonna 2012. Siirtymäaikojen jälkeen se rajoitti fosforin kokonaismäärää pesuaineissa niin paljon, että fosfaatit oli kuluttajille suunnatuissa pesuaineissa korvattava muilla yhdisteillä. Fosfaatteja alettiin korvata aminopolyfosfonaateilla.

    Lisää aiheesta
    • Jokien glyfosaattijäämät saattavat olla suureksi osaksi peräisin kotitalouksien jätevesistä, saksalaistutkimus arvioi.

      Kasvintuotanto | Saksalaistutkimus: Suurin osa Euroopan jokien glyfosaatista ei ehkä olekaan peräisin maataloudesta

    • MTK:n maatalousjohtaja Johan Åberg toivoo, että kasvinsuojeluaineita koskevissa tutkimuksissa näytteitä otettaisiin myös peltomaan ulkopuolelta ja pelloilta, jotka eivät ole aktiivisessa tuotannossa.

      Kasvintuotanto | Suomen pellotko ”pullollaan myrkkyä”? MTK:n maatalousjohtaja kommentoi keskustelua torjunta-ainejäämistä

    • Glyfosaatti on saamassa kymmenen vuoden uudelleenhyväksymisen.

      Kasvintuotanto | EU-komissio vahvisti: Glyfosaatin käyttölupaan 10 vuotta lisää

    Artikkelin aiheet
    glyfosaatti
    pyykinpesuaineet
    aminopolyfosfonaatit
    ympäristötutkimus
    Tukes
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle