• Kuivuus ja kylvöalojen lasku toi hetkellistä nostetta viljamarkkinoille

    Naudanlihan hinnat nousivat maailmalla huhtikuussa uuteen ennätykseen.
    Tilaajalle
    Huhtikuussa viljan hinnat nousivat hieman maailmalla. Toukokuun alussa pörssihinnoissa on kuitenkin ollut jälleen laskua.
    Huhtikuussa viljan hinnat nousivat hieman maailmalla. Toukokuun alussa pörssihinnoissa on kuitenkin ollut jälleen laskua. Kuva: Taina Renkola
    Maatalous|Maatalous
    11.5.202604:00
    Tuure Kiviranta

    Viljan maailmanmarkkinahinnoissa oli lievää nousua huhtikuussa, kertoo YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö Fao.

    Nousupainetta toi kuivuus muun muassa Yhdysvalloissa ja Australiassa. Lisäksi esimerkiksi vehnän kylvöalojen arvioidaan maailmalla pienenevän lannoitteiden hintanousun takia.

    Maissin hintaa tukee etanolin hyvä kysyntä raakaöljyn kallistumisen myötä.

    Viljojen hintanousu maailmanmarkkinoilla jäi kuitenkin vajaaseen prosenttiin maaliskuuhun verrattuna.

    Kasviöljyjen hinnat sen sijaan kohosivat huhtikuussa lähes kuusi prosenttia maaliskuusta. Hinnat ovat Faon mukaan korkeimmat sitten heinäkuun 2022.

    Palmuöljyn hintaa nostaa raakaöljyn kallistuminen ja palmuöljyn kova kysyntä biopolttoaineisiin. Samalla tarjonnassa on niukkuutta Kaakkois-Aasiassa.

    Biopolttoainekysyntä nosti huhtikuussa myös soija- ja rapsiöljyjen hintoja. Auringonkukkaöljyn hintaa nosti sen tarjonnan niukkuus Mustanmeren alueella.

    Toukokuussa viljojen hinnoissa on ollut laskua. Euronext-viljapörssissä syyskuun vehnäfutuuri oli perjantai-iltapäivästä noin 205 euroa tonnilta. Huhtikuussa sama futuuri kävi korkeimmillaan 217 eurossa.

    Rapsin elokuun futuuri oli perjantai-iltapäivällä 510 euroa tonnilta. Viikon alussa hinta kävi lähes 530 eurossa.

    Toukokuun alussa markkinoilla on herännyt jälleen odotuksia rauhan löytymisestä Lähi-itään. Se on tuonut laskupainetta niin energian kuin viljan hintaan.

    Naudanlihan hinnat nousivat maailmalla huhtikuussa uuteen ennätykseen.

    Lihan hinnat nousivat maailmalla huhtikuussa runsaan prosentin. Faon ylläpitämä lihan hintaindeksi on nyt yli kuusi prosenttia vuodentakaista korkeammalla ja rikkoi huhtikuussa aiemmat ennätykset.

    Naudanlihan hinnat nousivat maailmalla huhtikuussa uuteen ennätykseen. Naudan vientihinnat nousivat muun muassa Brasiliassa. Tarjonta on siellä niukkaa ja samalla kysyntä on kovaa muun muassa Kiinassa.

    Sianlihan hinta on noussut Euroopassa grillikauden myötä.

    Siipikarjan hinnat nousivat Brasiliassa. Siipikarjanlihan vienti on ollut pirteää moniin Afrikan maihin, mikä on korvannut viennin vähenemisen Lähi-itään. Hormuzinsalmen sulku vaikuttaa ruokavientiin Lähi-itään.

    Lampaan hinnat pysyivät huhtikuussa keskimäärin ennallaan. Esimerkiksi Australiassa lampaan hinnat nousivat, mutta Uudessa-Seelannissa taas laskivat.

    Toukokuussa valoa markkinaan on tuonut alankomaalaisen meijerijätti Friesland Campinan pieni korotus maidon tuottajahintaan.

    Maitotuotteiden hinnat laskivat huhtikuussa maailmalla noin prosentin maaliskuusta, Fao kertoo.

    Voin ja juustojen hinnat laskivat. Euroopassa maidontuotanto on runsasta ja Oseaniassakin tuotanto on ollut edelleen loppukaudesta vahvaa.

    Se on lisännyt juustojen valmistusta, mikä polkee niiden hintoja.

    Rasvattoman maitojauheen hinta on noussut maailmanmarkkinoilla Faon mukaan korkeimmilleen sitten vuoden 2022 lokakuun. Hintaa nostaa pirteä kysyntä.

    Toukokuussa valoa markkinaan on tuonut alankomaalaisen meijerijätti Friesland Campinan pieni korotus maidon tuottajahintaan.

    Myös Uudessa-Seelannissa järjestetyssä maitotuotteiden Global Dairy Trade -huutokaupassa hinnat kohosivat viime viikolla 1,5 prosenttia. Kahdella edellisellä kauppakerralla hinnat olivat laskeneet.

    Faon ruuan hintaindeksi on nyt korkeimmillaan sitten vuoden 2023 alun.

    Sokerin hinta laski huhtikuussa lähes viisi prosenttia maaliskuusta ja on noin 21 prosenttia vuodentakaista matalammalla.

    Laskun syynä on satoarviot, jotka lupailevat runsasta satoa, Fao kertoo. Näkymät ovat parantuneet esimerkiksi Kiinassa ja Thaimaassa. Brasiliassakin sää on suosinut.

    Kaiken kaikkiaan ruuan hinta nousi huhtikuussa maailmalla keskimäärin 1,6 prosenttia maaliskuusta. Hinta on noussut nyt kolme kuukautta peräkkäin, Fao kertoo.

    Faon hintaindeksi on siten korkeimmillaan sitten vuoden 2023 alun. Hinnat ovat kuitenkin lähes 20 prosenttia matalammalla kuin maaliskuussa 2022, jolloin Faon ruuan hintaindeksi oli ennätyskorkealla.

    Lisää aiheesta
    • Lannoitteista etenkin typen hinta on noussut kevään aikana.

      Kasvintuotanto | Järkyttävä nousu lannoitekuluihin – urean hinta on yli kaksinkertaistunut kevään aikana

      Tilaajalle
    • Kuivuus vaivaa peltoja.

      Kasvintuotanto | Kylvöistä tehty 15 prosenttia – pellot kaipaavat kipeästi vettä

    Artikkelin aiheet
    viljamarkkinat
    Fao
    naudanlihan hinta
    kasviöljyjen markkinat
    maitotuotteiden hinnat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen