• Kylvöistä tehty 15 prosenttia – pellot kaipaavat kipeästi vettä

    Kevättyöt ovat noin 5–10 päivää edellä tavallisesta, vaikka kylmät yöt ja viileä sää ovat hidastaneet kasvukauden etenemistä. Kasvukausi ei lämpösumman osalta ole juuri tavanomaista edellä.
    Kuivuus vaivaa peltoja.
    Kuivuus vaivaa peltoja.  Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous|Kasvintuotanto
    7.5.202608:59
    Maija Ala-Siurua

    Pellot ovat muokkautuneet hyvin kovan pakkastalven jälkeen mutta kuivuus alkaa uhata etenkin syysviljoja ja rehunurmia sekä puutarhakasveja, sillä kevät on ollut erittäin kuiva.

    Peltotöihin on päästy 5–10 päivää tavallista aikaisemmin, toukoja tehdään Pohjanmaata myöten. Viileydestä johtuen kasvukausi ei lämpösumman osalta ole juuri tavanomaista edellä.

    Kylvöistä on tähän mennessä tehty Pro Agrian arvion mukaan keskimäärin 15 prosenttia. Pisimmällä ollaan Etelä-Suomessa, jossa noin 60 prosenttia kylvöistä on saatu valmiiksi.

    Ensimmäiset kylvökset ovat oraalla, mutta orastuminen on ollut hidasta matalien lämpötilojen takia.

    Pohjois-Suomessa kylvöt ovat aivan alkuvaiheessa.

    Syysviljat ja nurmet ovat selvinneet talvesta pääosin hyvin, mutta kasvuun lähtö on hidasta viileän sään, yöpakkasten ja kuivuuden takia.

    Paikoin syysvehnä- ja ruiskasvustot ovat aukkoisia tai harvoja. Syysvehnä on kärsinyt ruista pahemmin, ja etenkin Satakunnassa, Hämeessä ja Pohjanmaalla on ilmennyt pahoja talvivaurioita.

    Syysöljykasveilla talvituhoja on havaittu syysviljoja enemmän ja paikoitellen kasvustot ovat joko tuhoutuneet täysin tai jääneet hyvin harvoiksi. Eniten talvituhoja on alueilla, joilla suojaava lumipeite oli ohut.

    Viileä sää ja kylmät yöt ovat hidastaneet varhaisperunan kehitystä, mutta toiveissa on saada ensimmäisiä uusia perunoita tarjolle koulujen päättäjäisiin. Kesä- ja talviperunan istutuksia aloitetaan tällä ja ensi viikolla.

    Lisää aiheesta
    • Lasse Anttila otti tietoisen riskin syysviljojen kanssa.

      Kasvintuotanto | Lasse Anttila otti riskin syysviljojen kanssa ja epäonnistui

      Tilaajalle
    • Pellot kaipaavat nyt lämpöä ja sadetta.

      Kasvintuotanto | Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa kylvöille vapun jälkeen sään niin salliessa

    Artikkelin aiheet
    Kasvukausi 2026
    kylvöt
    maatalous
    kuivuus
    syysviljat
    Kasvukausi 2026
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle