• Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa kylvöille vapun jälkeen sään niin salliessa

    Lumi suli aikaisin ja pellot paljastuivat nopeasti, mutta syvällä oleva routa, pakkasyöt ja sateiden puute ovat hidastaneet kasvukauden käynnistymistä ja kevättöiden etenemistä.
    Pellot kaipaavat nyt lämpöä ja sadetta.
    Pellot kaipaavat nyt lämpöä ja sadetta.  Kuva: Kimmo Haimi
    Maatalous|Kasvintuotanto
    30.4.202609:38
    Maija Ala-Siurua

    Kasvukausi on käynnistynyt Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa varhaisen kevään merkeissä, mutta kylmyyden ja kuivuuden takia alku ei ole ollut erityisen vauhdikas toteaa Pro Agria tiedotteessaan. Vaikka pellon pinta on monin paikoin kuiva ja kantava, routaa löytyy edelleen.

    Varsinais-Suomen ja Satakunnan syysviljat selvisivät talvesta pääosin kohtuullisesti, mutta lohkojen välillä on merkittäviä eroja. Heikoimmilla lohkoilla on pahoja talvituhoja. Kylmä ja kuiva kevät on hidastanut kehitystä entisestään, ja erityisesti kuivilla lohkoilla oraiden kunto on paikoin heikentynyt.

    Myös nurmet ovat pääosin selvinneet talvesta hyvin. Varsinais-Suomessa lannoitukset on pääosin jo tehty, Satakunnassa lannoituksia on päästy aloittamaan.

    Kevättyöt ovat käynnistyneet lannan levityksillä ja kevätmuokkauksilla. Varsinais-Suomessa ja eteläisessä Satakunnassa kylvöt on aloitettu aikaisimmilla lohkoilla. Laajemmin kylvöjen odotetaan käynnistyvän vapun jälkeen, mikäli sää lämpene.

    Lisää aiheesta
    • Kylvöurakka päästiin aloittamaan maanantai-iltana, kun taivaalta tämän tästä leijaili lumihiutaleita ja hyinen pohjoistuuli puhalsi.

      Kasvintuotanto | Toimittajan kokeilu alkoi: Jyräys ennen äestystä ja siemenet maahan lumisateessa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Kasvukausi 2026
    Varsinais-Suomi
    Satakunta
    kylvöt
    maatalous
    Kasvukausi 2026
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle