
Katselen harvakseltaan putoilevien lumihiutaleiden seassa ajavaa kylvötraktoria ja mietin, että mitähän tästä tulee. Riittävätkö tiedot ja taidot nyt, kun kokeilen ensimmäistä kertaa sokerijuurikkaan viljelyä. Tilallani sitä on edellisen kerran ollut viljelyksessä isovanhempieni aikana 1960-luvulla.
Olen sukutilani seitsemäs viljelijäsukupolvi. Kasvinviljelijänä on nyt laitettava itsensä peliin, jos en halua olla viimeinen. Viljasta saatava hinta on liian alhainen.
Luonnonvarakeskuksen julkaisemat kannattavuuslaskelmat osoittivat sokerijuurikkaan olleen viime kasvukaudella taloudellisesti kannattavin viljelykasvi. Tosin kuluvana vuonna kannattavuudessa ei kannattavuudessa päästä enää samalle tasolle Sucroksen laskettua tuottajahintaansa.
Nostin marraskuussa käden ylös sen merkiksi, että sokerijuurikkaan viljelysopimus kiinnostaa. Tilani sijaitsee kohtuullisen lähellä Säkylän sokeritehdasta, joten urakointipalvelujakin on saatavilla. Sain sopimuksen. Sadan peltohehtaarin viljelyalasta sokerijuurikasta tulee hieman vajaalle kymmenelle hehtaarille korvaamaan vilja-alaa. Sitten alkoi hirvittää kaiken uuden omaksumisen edessä.
En osannut etukäteen ajatella, että juurikaslohkojen pitää rajoittua syksyn kuormaamisen vuoksi tiehen. Onneksi tiehen rajoittuvia ja kunnoltaan muutenkin sopivia lohkoja kuitenkin on. Kaiken lisäksi ne löytyivät mukavasti kodin läheisyydestä. Keltanokkana on hyvä päästä tarkkailemaan kasvustoja vaivatta ja usein.

Seuraava pohdinnan paikka oli viljeltävän menetelmän ja lajikkeen valinta. Kokeneet viljelijät kertoivat saaneensa keskimääräistä useammin paremman sadon toteuttaessaan kasvinsuojelun perinteisellä tavalla. Hetken olin jo sitä meiltä, että totta kai otan vastaan haasteen kuin haasteen, kun hommaan olen alkanut.
ConvisoOne-menetelmän pienempi työmäärä kuitenkin asetti rimaa sopivammalle korkeudelle ensi kertaa viljelyä kokeilevalle. On ehdittävä tehdä myös toimittajan töitä. Kyseisellä menetelmällä rikkaruiskutukset hoidetaan yhdellä kerralla noin kuukauden kuluttua kylvöstä, kun jauhosavikalla on neljästä kuuteen kasvulehteä. Mikäli rikkoja taimettuu vielä sen jälkeen, tai tarvitaan lisätehoa esimerkiksi pelto-ohdakkeentorjuntaan, tehdään tarvittaessa lisäruiskutuksia täsmänä.
”Ruiskutuksia ei ole enää ConvisoOnen osalta edes sallittua jakaa”, huomauttaa alueen konsulentti Emma Pietilä Sucrokselta.
Hän muistuttaa, että kasvustoja pitää kuitenkin seurata tiiviisti tauti- ja tuholaisesiintymien osalta.
”Mobiilisovelluksestamme näkee kätevästi niihin liittyviä ennusteita ja tietoa siitä, koska torjuntakynnys ylittyy.”
Lajikkeeksi valikoitui konsulentin avustuksella keskimäärin hyvää satoa tuottava Imma.
”Imma on takuuvarma valinta. Sillä ei päästä ehkä huippusatoihin, mutta yleensä satoa tulee hyvin myös huonommissa olosuhteissa”, Pietilä kuvailee.
Onneksi melko arvokkaat siemenet ja kasvinsuojeluaineet voidaan kuitata maksuun syksyn sokeritilistä. Jos kasvusto pitää esimerkiksi hallan vuoksi kylvää uudelleen, voi kuitenkin olla, että tulos jää miinusmerkkiseksi.

Kuhkaamisesta saa usein kärsiä. Koska viljelypäätöksen tekeminen meni niin myöhään, ei valittuja lohkoja ehditty kyntää syksyllä. Tilan viljelymenetelmä on ollut jo vuosituhannen vaihteesta saakka suorakylvö, josta kyntö on harvinainen poikkeus.
Lohkoilla viheriöi vuoden loppuun saakka kerääjäkasvina italianraiheinä, jonka alkuvuoden pakkaset tappoivat tehokkaasti. Maalajiltaan hienoa hietaa olevien lohkojen kyntö päätettiin jättää mahdollisimman lähelle kylvöajankohtaa, jotta vältyttäisiin kevätkosteuden haihtumiselta, ja mahdollisimman monien rikkojen itäminen olisi jo lähtenyt liikkeelle.
Olen ollut maatalousyrittäjä yhdeksän vuoden ajan, mutta kyntämistä en ole kokeillut kovin montaa kertaa. Suhtauduin siis siihenkin uteliaasti.

Olen todennut, että uuden edessä kaikkein parhaiten jyvälle pääsee olemalla avoimen utelias ja kyselemällä kysymyksiä kuin toimittaja konsanaan. Kokeneemmat viljelijät suosittelivat kynnön päälle kapillaarisen vedennousun palauttamiseksi jyräystä.

Lohkot ehtivät levätä ainoastaan yhden päivän jyräyksen ja äestyksen välillä. Tämän päivän aikana satoi lunta, joka jäi maahan ympäröiville lohkoille. Muokkauksesta lämminneiltä lohkoilta se kuitenkin suli välittömästi pois.
Maanantai-iltana koitti odotettu kylvön hetki. Urakoitsija Kalle Räikkä aloitti juurikkaankylvön viikkoa aiemmin omilta pelloiltaan.

Urakoitsijan suosituksesta lannoitus päätettiin tehdä jaetusti. Kylvövaiheessa sitä laitettiin 400 kiloa hehtaarille.
”Kesä-heinäkuun vaihteessa voi katsoa kannattaako typpeä levittää lisää keskipakoislevittimellä”, hän vinkkaa.
Kylvöpohja oli urakoitsijan mielestä hieman liiankin multava.
”Muokkaus kolmeen senttiin olisi riittänyt, mutta kyllä tämäkin ihan hyvä on.”