• Säkylässä leikattiin puhtaita ja pulleita sokerijuurikkaita

    Sokerijuurikkaiden keskihehtaarisato asettuu tänä vuonna 42 000 kilon tietämille.
    Sokerijuurikkaan nostoa lokakuun alussa vuonna 2022.
    Sokerijuurikkaan nostoa lokakuun alussa vuonna 2022.  Kuva: Carolina Husu
    Maatalous|Kasvintuotanto
    17.12.202508:30
    Maija Ala-Siurua

    Sucroksen Säkylän tehtaalla leikattiin tämän kauden viimeiset sokerijuurikkaat maanantaina 15. joulukuuta. Kellonviisarit näyttivät käyntikauden päättyessä 9.26.

    Sokerijuurikkaiden keskihehtaarisato asettuu tänä vuonna 42 000 kilon tietämille. Tämä on hyvä tulos ja ja toista vuotta perättäin viiden vuoden keskiarvoa suurempi, vaikka ei aivan viime vuoden tasolle yltänytkään, Sucros toteaa tiedotteessaan.

    Viileän alkukauden ja sateisen syyskuun takia juurikkaissa ei muodostunut sokeria samaan tahtiin massan kanssa. Näin ollen juurikkaiden sokeripitoisuus on keskimäärin 15,5 prosenttia.

    Sokerijuurikkaat saatin nostettua suotuisissa oloissa, joten tehtaalle saapuessaan ne olivat puhtaita. Tätä edesauttoi myös hyvät aumakäytännöt, Sucros kiittelee. Kaikkien toimitusten puhtauden keskiarvo oli 92 prosenttia.

    Säkylän tehtaan käyntikausi alkoi 23. syyskuuta.

    Lisää aiheesta
    • Sokerin markkinahinta on ollut viime vuosina laskussa, ja se on tietysti näkynyt myös juurikkaan hinnassa. Arkistokuva.

      Kasvintuotanto | Ennakkotiedot: Sokerijuurikas tänä vuonna kannattavin peltoviljelykasvi – kevätrypsi ja hernekin voivat mennä tappiolle

      Tilaajalle
    • Viljoista heikointa tulosta tekee tänä vuonna rehuohra, joka on tappiolla peräti 345 euroa hehtaarilta, ilmenee Pro Agrian laskelmista.

      Kasvintuotanto | Nyt tarvitaan viisaita kylvöpäätöksiä: ”Näköpiirissä ei ole mitään tekijää, mikä nostaisi viljan hintatasoa merkittävästi”

    • Kuljetustuki nostaa sokerijuurikkaan tukipotin yli tuhannen euron. Arkistokuva.

      Kasvintuotanto | Erikoiskasveja ei kannata laittaa heikoille pelloille

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    sokerijuurikas
    Sokeri
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle