• Ennakkotiedot: Sokerijuurikas tänä vuonna kannattavin peltoviljelykasvi – kevätrypsi ja hernekin voivat mennä tappiolle

    Viljalla päässee tänä vuonna nollatulokseen viiden tonnin sadolla.
    Tilaajalle
    Sokerin markkinahinta on ollut viime vuosina laskussa, ja se on tietysti näkynyt myös juurikkaan hinnassa. Arkistokuva.
    Sokerin markkinahinta on ollut viime vuosina laskussa, ja se on tietysti näkynyt myös juurikkaan hinnassa. Arkistokuva. Kuva: Jarno Mela
    Maatalous|Kasvintuotanto
    3.11.202504:00
    Heli Lehtelä

    ”Sokerijuurikas on toistaiseksi kannattavin peltoviljelykasvi”, toteaa Sari Peltonen Pro Agria keskusten liitosta.

    Peltoviljelykasveista tehty arvio perustuu vuoden 2025 ennakkotuloksiin ja keskisatoihin.

    Tosin sokerijuurikkaankin tulos on todennäköisesti lopulta viime vuotista heikompi heikomman sadon ja markkinahinnan takia. Vuonna 2024 sokerijuurikas tekikin huipputuloksen.

    ”Ja eihän tiloilla voi koko pinta-ala olla sokerijuurikkaalla, joten tämä ei kerro koko tilan kannattavuudesta, mutta on hyvä, että viljelykierrossa olisi mukana aina näitä onnistujia, joilla pelastetaan tilan taloutta”, Peltonen huomauttaa.

    Lisää aiheesta
    • Potkonen kehaisi tilansa sijaitsevan idempänä kuin Pietarin kaupunki, Nevajoen latvavesillä.

      Kasvintuotanto | Video: Viljantuottaja Joonas Potkonen kertoi Somerolla avoimesti tilanteesta maatilallaan, ”Pettuleipee, sitäkö halutaan?”

    ”Sokeritehtaan käynti on sujunut suunnitellusti ja toimintavarmuus on ollut hyvällä tasolla. Tämänhetkisillä satonäkymillä käyntikausi jatkunee joulukuun puolivälin tuntumaan”, kertoo Fanni Heinonen Sucrokselta.

    Hän arvioi, että sokerijuurikkaasta on tällä hetkellä odotettavissa on keskimääräinen tai hieman sitä suurempi satotaso.

    ”Sokeripitoisuus oli käynnin alussa matalalla tasolla, mutta taso on noussut käynnin edetessä ollen kuitenkin edelleen viiden vuoden keskiarvojen alapuolella. Puhtaus sen sijaan on ollut koko käynnin ajan huomattavan korkealla tasolla.”

    Vuonna 2025 sokerijuurikasta oli viljelyssä yhteensä 16 200 hehtaarilla.

    ”Vuonna 2025 juurikasta viljeli 732 sopimusviljelijää, ja ihan kaikkea viljelyhalukkuutta ei voitu ottaa vastaan. Säkylän sokeritehtaan kapasiteetti on tällä hetkellä täydessä käytössä, joten tavoitteena on pitää pinta-ala ensi vuodelle samana kuin tänä vuonna”, kertoo Heinonen.

    Tällä hetkellä käynnissä on viljelyhalukkuuksien kerääminen vuodelle 2026.

    ”Kiinnostusta juurikkaanviljelyyn vaikuttaa olevan.”

    Sokerin markkinahinta on ollut viime vuosina laskussa, ja se on tietysti näkynyt myös juurikkaan hinnassa. Ensi vuodelle juurikkaan perushinta laskee kaksi euroa tonnilta, eli hintamuutos pysyy kuitenkin tilanteeseen nähden maltillisena.

    Sari Peltonen kertoo, että luultavasti myös syysrapsi tulee näkymään laskelmissa onnistujien joukossa.

    ”Sitä toki viljellään pienellä alalla. Syysrapsistahan sanotaan että onnistuu joka viides vuosi, mutta toivon mukaan onnistumisia tulisi useammin jatkossa kun lajikkeet ja viljelytekniikka kehittyy.”

    ”Kevätrypsi ja herne voi mennä tappiolle varsinkin jos sadot jäivät alle 1300 ja 2400 kiloa hehtaarilta.”

    Sari Peltonen

    Vuoden 2025 ennakkotulosten ja keskisatojen valossa viljat kokonaisuudessaan näyttävät menevän reilusti tappiolle, kuten myös viime vuonna 2024. Tämän kesän 2025 osalta tarvitaan keskimäärin viiden tonnin hehtaarisato, tai parempi, jotta saadaan kulut katettua eli nollatulos.

    Peltonen huomauttaa, että laskelmat on tehty perustuen olettamaan, että keväällä hinta kiinnitetty kahdelle kolmasosalle sadosta ja loppu yksi kolmasosa on myyty syyskuun hinnoilla.

    ”Tuloshan on sitten melko paljon heikompi, jos puhutaan pelkästään syksyn hinnoista, millä sato olisi myyty.”

    Lisää aiheesta
    • Somerolla nähtiin, että vaikka tuottajat puurtavat pääosin yksin arjessa, tarvittaessa joukkovoimaakin löytyy.

      Kasvintuotanto | Kriisikokous antoi äänen hiljaiselle enemmistölle, ja ääni kohosi heti vaativana

      Tilaajalle

    Selkeästi parempaa tulosta tekevät öljykasvit, valkuaiskasvit ja kumina.

    ”Tosin niilläkin kevätrypsi ja herne voi mennä tappiolle varsinkin jos sadot jäivät alle 1300 ja 2400 kiloa hehtaarilta.”

    Hernesadot eivät onnistuneet niin hyvin kuin viime vuonna, ja kevätöljykasvien sadot olivat kasvustoihin nähden pettymyksiä, etenkin rypsillä.

    ”Ilmeisesti helteiden osuminen juuri kukinnan aikaan verotti niiden satonäkymiä.”

    Lisää aiheesta
    • Sanni Sirén ja Heikki Jonkka toteavat, että pärjätäkseen heinäntuottajana on tarjottava vain parasta laatua ja sujuvaa palvelua asiakkaiden suuntaan. Taustalla Eetu Jonkka kylvää puhdaskauraa.

      Kasvintuotanto | "Monet kylvävät nyt toiseen kertaan", Jonkan tilan valinnoilla selviydytään sesonkipiikeistä olosuhteiden sakatessakin

      Tilaajalle

    Ensi kesän viljelysuunnitelmia on todella syytä miettiä nyt tarkasti.

    Erityisesti pitää miettiä viljalle vaihtoehtoja, ja vaihtoehtoja etenkin niillä lohkoilla, joilla satotuotto jää alle 4 tonnia hehtaarilta.”

    Peltonen vinkkaa, että viherlannoitusnurmi on varteenotettava vaihtoehto ja ensi vuosi on hyvä käyttää näillä lohkoilla pellon kasvukunnon kohentamiseen. Ensi vuonna viherlannoitusnurmen tuki kohoaa 80 eurosta 100 euroon hehtaarilta.

    ”Muuten kyllä rypsi, rapsi, herne, härkäpapu, kumina, öljyhamppu ovat hyviä vaihtoehtoja viljelykiertoon sopimuksettoman viljan sijalle.”

    Näiden osalta on kuitenkin hyvä muistaa biologinen viljelykiertovaatimus, eli niitäkään ei voi määräänsä enempää viljellä samalla tilalla. Niiden kaikkien suhteen on suositeltavaa pitää 5 vuoden tauko samalla lohkolla.

    ”Ja nämä kaikki kasvit ovat myös sopimusviljelykasveja eli ilman osoitetta niitä ei ole syytä viljellä.”

    Lisää aiheesta
    • Sokerijuurikaskuormia saapuu nyt toinen toisensa jälkeen Sucroksen tehtaalle Säkylään. Arkistokuva.

      Kasvintuotanto | Sokeritehtaan käyttökausi alkoi tänään, märät olosuhteet vaikeuttavat paikoin juurikkaan nostoa

      Tilaajalle
    • Mari Korkeaoja-Nurmo seuraa rehun lastausta Satarehun tehtaalla.

      Siipikarjantuotanto | Rehuviljan huono kannattavuus aiheuttaa huolta lihasiipikarjan ruokintaan erikoistuneella tehtaalla

      Tilaajalle
    • Nykyinen sokerintuotannon taso halutaan ylläpitää Säkylä tehtaalla.

      Kasvintuotanto | Sokerijuurikkaan hinta laskee – viljely ennätyslukemissa

      Tilaajalle
    • Juurikkaan nosto käynnissä. Kuvituskuva.

      Elintarviketeollisuus | Lukijalta: Vain puolet suomalaisten syömästä sokerista on kotimaista – omavaraisuutta pitäisi parantaa

    • Petri ja Perunanostokone rikkoutui tiistaina joten keskiviikkona etri Rakkolainen Kokemältä ostoon tuli tiistaina tauko, kun taustalla oleva korjuukone meni rikki. Runsaat sateet ovat myös jarruttaneet perunankorjuuta, kertoo Petri Rakkolainen Kokemäeltä.

      Kasvintuotanto | Märkyys hidastaa perunannostoa – ”Korjuukausi on ollut sitkeä ja armoton”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    sokerijuurikas
    peltoviljely
    satotaso
    kasvinviljely
    Pro Agria
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle