
Ruotsissa sokeriyhtiö Nordic Sugar pyrkii vähentämään sokerijuurikkaan viljelyä.
Yhtiö on jo tehnyt viljelijöiden kanssa sopimukset tulevan kesän viljelyaloista, mutta nyt se tarjoutuu maksamaan ruotsalaisviljelijöille korvauksia siitä, että nämä jättävät osan sovitusta alasta kylvämättä.
Syynä on sokerin laskenut maailmanmarkkinahinta ja Ruotsin täydet sokerivarastot.
Myös Suomessa viljelijöillä olisi halua kylvää juurikasta enemmän kuin sitä ostava Sucros pystyy käsittelemään.
Suomessa tilanne on hallinnassa, eikä ensi kesälle tehtyihin sopimuksiin ole tarvetta tehdä muutoksia. Sopimusala on täynnä.
”Kaikki vuoden 2026 viljelysopimukset on vahvistettu marraskuussa, eikä niihin ole tulossa muutoksia”, kertoo maatalousjohtaja Fanni Heinonen Sucroksesta.
”Juurikkaan viljelyala säilyy vuodelle 2026 maksimissa eli samalla tasolla kuin vuona 2025.”
Sucros kysyi viljelijöiltä loka–marraskuussa sokerijuurikkaan viljelyhalusta.
Viljelyhalukkuuksia ilmoitettiin ennätysmäärä.
Koska Suomen ainoan, Säkylässä sijaitsevan, sokeritehtaan kapasiteetti oli viime vuonna täydessä käytössä, ei juurikkaan viljelyalaa voida kasvattaa viime kesää suuremmaksi.
Vuoden 2025 juurikkaan viljelyala, 16 200 hehtaaria, oli suurempi kuin koskaan ennen yhden sokeritehtaan historiassa.
Keskihehtaarisato asettui viime vuonna noin 42 000 kiloon.
”Juurikkaan viljelyala säilyy vuodelle 2026 maksimissa eli samalla tasolla kuin vuona 2025”, Heinonen sanoo.
Tulevana kesänä sokerijuurikasta viljelee Suomessa yhteensä 741 sopimusviljelijää.
Juurikkaan viljelyä jatkaville viljelijöille on vuoden 2026 viljelysopimuksissa taattu sama ala kuin heillä on ollut viime vuonna.
Pinta-aloja ei ole pystytty kasvattamaan, koska suurin osa viljelijöistä jatkaa tulevana kesänä.
Myös uusia viljelijöitä pyrki mukaan suuri joukko.
”Koska vapautuvaa alaa oli käytössä hyvin rajallinen määrä, pystyimme tarjoamaan sopimusta vain osalle halukkaista viljelijöistä ja heiltäkin jouduimme rajaamaan toivottuja pinta-aloja merkittävästi”, Sucroksen joulukuussa julkaisemassa tiedotteessa todettiin.
Tulevana kesänä sokerijuurikasta viljelee Suomessa yhteensä 741 sopimusviljelijää.
Juurikkaan korkeaa viljelyintoa selittää sen muihin viljelykasveihin verrattuna hyvä kannattavuus viime vuonna.
Ruotsissa toimiva Nordic Sugar kuuluu Nordzucker-konserniin.
Saksalainen Nordzucker omistaa Sucroksesta 80 prosenttia. Loput 20 prosenttia on Apetitin omistuksessa.