• Hukkakauran pahat esiintymät torjuttava kemiallisesti

    Hukkakaura aiheuttaa vuosittain miljoonien eurojen tappiot maataloustuotannolle.
    Kuva: Kari Salonen
    Maatalous
    10.6.201316:03
    MT toimitus

    Laki edellyttää viljelijöiltä hukkakauran torjuntaa. Yksittäiset hukkakaurayksilöt voi hoitaa peltolohkolta kitkemällä.

    Jos hukkakaura on sen sijaan esiintynyt peltolohkolla vähänkin runsaammin, kemiallinen torjunta on ainoa vaihtoehto sen hävittämiseen, toteaa tarkastaja Jari Poikulainen Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran siementarkastusyksiköstä.

    Poikulaisen mukaan kemiallisessa torjunnassa on tärkeintä valita sellainen torjunta-aine, joka soveltuu käytettäväksi kyseiselle viljelykasville. Lisäksi ruiskutus on tehtävä oikeaan aikaan ja ainemäärän on oltava oikea.

    Jos käytettävä määrä on liian pieni, hukkakaurat jäävät kasvuston alapuolelle ja tuottavat itämiskykyisiä siemeniä.

    Hukkakauran torjuminen on tärkeää, koska kasvi lisääntyy nopeasti ja tehokkaasti. Yksi hukkakaurayksilö pystyy tuottaa satoja siemeniä.

    Saastuneilla lohkoilla pitää seurata hukkakauran esiintymistä vielä vuosia torjunnan jälkeen. Siemenet säilyvät maassa itämiskykyisinä vuosia.

    Hukkakaura lasketaan aiheuttavan Suomessa vuosittain jopa miljoonien eurojen tappiot. Niihin on laskettu muun muassa torjunnan aiheuttamat kustannukset sekä sadon heikentynyt laatu.

    Artikkelin aiheet
    hukkakaura
    kemiallinen torjunta
    maatalous
    torjunta-aineet
    Evira
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle