• Kreikan sikaruttoepidemiassa yksi erikoinen piirre

    Afrikkalainen sikarutto jatkaa leviämistään pienillä sikatiloilla Pohjois-Kreikassa.
    Suomessa afrikkalaista sikaruttoa ei ole todettu. Tauti ei tartu ihmisiin, mutta on sioille ja villisioille hengenvaarallinen eikä siihen ole hoitoa.
    Suomessa afrikkalaista sikaruttoa ei ole todettu. Tauti ei tartu ihmisiin, mutta on sioille ja villisioille hengenvaarallinen eikä siihen ole hoitoa.  Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous|Eläintaudit
    28.1.202408:00
    Maija Ala-Siurua

    Toisin kuin lähes kaikissa muissa afrikkalaisen sikaruton (ASF) vaivaamissa EU-maissa, Kreikassa tauti ei juuri leviä villisikojen keskuudessa. Lähes vuosi sitten löydettiin vain kaksi tartunnan saanutta villisikaa, Pig Progress kertoo.

    Tällä hetkellä ASF piinaa Pohjois-Kreikkan pieniä sikatiloja. Aikaisemmin tässä kuussa tartunta levisi 176 sian sikalaan. Kaikki eläimet tapettiin tartunnan leviämisen ehkäisemiseksi, kertoo Pig Progress.

    Kyseessä oli Kreikan kahdeksas ASF-tartunnan saanut sikala. Kaikkiaan maassa on jouduttu taudin takia lopettamaan 1 165 sikaa, valtaosa niistä viime vuonna.

    Nyt Kreikassa pelätään, että ASF leviää maan pohjoisosista muualle Kreikkaan.

    Pig Progress: ASF Greece: 174 pigs culled on farm in north

    Lisää aiheesta
    • Suomessa afrikkalaista sikaruttoa ei ole toistaiseksi todettu.

      Eläintaudit | Afrikkalainen sikarutto levisi jälleen uuteen maahan

    • Aidan rakentaminen tautialueen ympärille maksoi noin 2,6 miljoonaa euroa.

      Eläintaudit | Ruotsi laski kustannukset: afrikkalaisen sikaruton hintalappu yli kahdeksan miljoonaa euroa

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle