

Uudistunut lannoitelainsäädäntö tuli voimaan jo vuonna 2022. Sen mukaan kaupallisten aineiden osalta pitää pystyä todentamaan valmisteen teho ennen myyntiä.
Biostimulantit ovat aineita, joiden sanotaan lisäävän viljelykasvin ravinteiden saantia ja käyttöä, ja sitä myötä lisäävän myös sadon määrää.
Valmisteita on erilaisia, osaa voidaan käyttää siementen peittauksen yhteydessä, osa ruiskutetaan kasvustoon.
Niitä myyvät Suomessa muun muassa kaikki suuret maatalouskaupat.
”Lannoitelainsäädännön alle kuuluvien muiden aineiden paitsi biostimulanttien osalta todentaminen on melko helppoa, sillä niihin liittyy kuhunkin jokin tietty mitattava asia. Biostimulanttien osalta asia on ongelmallinen”, kertoo kasvien tuonti- ja lannoitejaoston päällikkö Olli Venelampi Ruokavirastosta.
Biostimulantit ovat valmisteita, jotka kiihdyttävät kasvin ravinteidenottoa, vaikka itsessään eivät sisällä niitä. Niillä voi olla myös kasvin juuristoa vahvistava vaikutus.
”Juuriston vahvistuminen taas parantaa kasvin vedenottoa ja stressinkestävyyttä.”
Biostimulantit ovat keskenään hyvin erilaisia. Jo se tekee tehokkuuden mittaamisen vaikeaksi.
”Jos aine on hyväksytty esimerkiksi Espanjassa myyntiin, emme voi estää sen tuloa markkinoille Suomessakaan.”
Vaikka uudistuneen lainsäädännön mukaan biostimulanttien valmistajien tulisi pystyä osoittamaan myymänsä aineen teho, on se käytännössä vielä miltei mahdotonta. Tehokkuusväittämien testausta koskevat CEN-standardit julkaistiin vasta tämän vuoden puolella, niitä ei ole vielä ollut aikaa soveltaa.
”Toisaalta ei myöskään ole näyttöä siitä, etteivätkö aineet tehoaisi”, Venelampi pohtii.
Hänen mukaansa Ruokavirastolle tulee lainsäädännön uudistumisen jälkeen kohtuullisen usein niin sanottuja vastavuoroisuuksien tunnustamisia ulkomailta.
”Jos aine on hyväksytty esimerkiksi Espanjassa myyntiin, emme voi estää sen tuloa markkinoille Suomessakaan.”
Ainoa asia, jolla tällaisen biostimulantin tule markkinoille voidaan estää on se, että se on vaarallinen.
”Vaarallinen valmiste voi olla esimerkiksi joko hygieniaan liittyvistä syistä tai haitallisten metallien vuoksi.”
Sen sijaan lannoitelain mukaisen Suomen markkinoilla olevan valmisteen osalta voidaan kysyä tuloksia testeistä, jotka on tehty uuden lainsäädännön mukaan.
”Lakimuutokset aiheuttivat kyllä melkoista stressiä ja epävarmuutta, ennen kuin vaatimukset saatiin tietoon. Nythän tilanne on jo tasaantunut, kun standardit ovat tiedossa”, toteaa nykyään biostimulantiksi luokiteltavaa Kultakasvu-valmistetta myyvä Reijo Hartikka.
Hartikan mukaan jo kaksikymmentä vuotta Suomen markkinoille olleen Kultakasvun on todettu vuosien aikana tuovan noin 7–25 prosentin kasvunlisäyksen kotimaisille viljoille.
”Tutkimuksia on teetetty alkuvuosina MTT:llä ja Västankvarnilla. Itse resepti on salainen, sillä tuotetta ei ole patentoitu. Teho perustuu epigenetiikkaan ja se poikkeaa täysin muista markkinoilla olevista tuotteista. Teho paranee vuosi vuodelta. Taantunut vilja palautuu.”
Hartikka kertoo, että ainetta ei voi käyttää jäässä olevaan jyvään.
”Peittauskäsittely juuri ennen kylvöaikaa on hyvä. Puolisen päivää ennen riittää. Jyvän pitää olla kuiva, sillä vaikuttavat aineet imeytetään jyvään veden avulla. Suurin osa biostimulanteistahan annetaan vasta ruiskuttamalla kasvustoon.”
Vaikka tuotetta on markkinoitu käytettäväksi viljalle, ei ole estettä sille, etteikö sitä käytettäisi muillekin kasveille.
”Tutkinnallista tietoa ei ole kuin viljoilta. Tuotteen kehittäminenhän lähti liikkeelle aikoinaan salaatista.”

Luonnonvarakeskuksessa on tehty jonkin verran puolueetonta tutkimusta biostimulanteista.
”Minä olen tutkinut kaupallisia biostimulantteja ja myös laimeata koivupohjaista pyrolyysinestettä”, kertoo tutkija Pentti Ruuttunen Luonnonvarakeskuksesta.
Kyseisten aineiden vaikutuksia on tutkittu kenttäkokeissa.
”2023 minun kokeeni epäonnistuivat helteisissä oloissa, mutta viime vuonna tein onnistuneet kenttäkokeet kevätvehnällä, kauralla ja herneellä.”
Kokeissa ei havaittu mitään vaikutuksia kasvien kasvuun tai satoon.
”En silti väitä, etteivät biostimulantit voisi joissakin olosuhteissa parantaa kasvien sietokykyä esimerkiksi kuivuus- tai ravinnestressiä vastaan ja siten parantaa kasvua ja satoa.”
Ruuttunen toteaa, että kokeellisesti vaikutuksia on vaikea osoittaa, koska erityisesti pelto-olosuhteissa stressitekijöitä on vaikea toteuttaa ja kentän vaihtelu helposti peittää pienet erot näkyvistä.

”Perustimme juuri uudet kasvihuonekokeet salaatilla ja ohralla. Niissä kohdennamme ravinnepuutosstressin kasveille ja testaamme pyrolyysinestettä ja muita biohiilen valmistuksen sivutuotenesteitä kasveille ruiskutettuina”, hän kertoo.
Kasvihuoneolosuhteissa kokeen sisäinen vaihtelu minimoidaan, jolloin pienetkin vaikutukset saadaan esiin.