• Närpiöläisessä kasvihuoneessa tehtiin uskomaton maailmanennätys

    Vihannesten hiilijalanjälki jää pieneksi, kun panokset osataan käyttää optimaalisesti.
    Miljoonien kilojen hehtaarisadot puhuvat suomalaisen osaamisen puolesta. Muualla jäädään kauas taakse. Arkistokuva.
    Miljoonien kilojen hehtaarisadot puhuvat suomalaisen osaamisen puolesta. Muualla jäädään kauas taakse. Arkistokuva. Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Kasvintuotanto
    7.2.202514:00
    Heli Lehtelä

    Suomi on maailmanmestari yhdessä erikoisemmassa lajissa, nimittäin kurkun viljelyssä, kertoo Kauppapuutarhaliitto. Närpiöläisellä Oy Johan Prinsén Ab:lla saavutettiin viime vuonna yksi kaikkien aikojen suurimmista kurkun neliösadoista.

    Kurkkua tuotettiin yrityksessä viime vuonna yhteensä ennätykselliset 244 kiloa neliömetriä kohti. Yhden hehtaarin pinta-alalla tämä siis tarkoittaisi 2,4 miljoonaa kiloa kurkkua, joka on yhteensä noin 8 miljoonaa kurkkua.

    Luku on aivan omaa luokkaansa verrattuna muun maailman kurkkutuotantoon.

    ”Tällaiset ennätyssadot saadaan aikaan erinomaisella viljelytaidolla ja uusimmalla teknologialla, joka on suomalaisissa kasvihuoneissa maailman huippua. Tärkeää hyvässä sadonmuodostuksessa on tarkka ilmastonhallinta, sekä muun muassa ennakoiva biologinen torjunta, joka pitää kasvuston hyvässä kunnossa”, kertoo Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Niina Kangas.

    Suomessa on jo pitkään poimittu maailman korkeimpia kasvihuonekurkun keskisatoja ja korkeimpia huippusatoja. Keskisato vuonna 2023 oli Suomessa 108 kiloa yhtä kasvihuoneneliömetriä kohden.

    Määrät ovat huimia verrattuna esimerkiksi Espanjan kurkkutuotantoon, joka on vain noin 10 kiloa neliömetriä kohden. Yhdeltä neliöltä saadaan Suomessa siis yli 10 kertaa enemmän kurkkua kuin Espanjassa, Prinsénin kaltaisissa yrityksissä jopa 25-kertainen määrä.

    ”Se, että neliömetriltä saadaan mahdollisimman iso sato, tarkoittaa, että viljelyyn käytetyt panostukset, kuten energia, vesi, kasvualustat ja lannoitteet on käytetty mahdollisimman optimaalisesti hyödyksi. Viljelyn tehostumisen myötä suomalaisen kasvihuonevihannesten hiilijalanjälki on laskenut ja kasvihuoneviljely onkin meillä järkevä tapa tuottaa tuoreita vihanneksia ympäri vuoden”, Kangas sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Kasvihuoneet kuluttivat 37 prosenttia sähköllä tuotetusta energiasta vuonna 2020. Arkistokuva.

      Energia | Maatilojen energiankulutus pysynyt samana, vaikka tilojen määrä on vähentynyt

    • Maria Niemistö leikkaa kurkuntaimia. Oman kylän seuran auttaminen tuo hänelle hyvän mielen ja menee samalla kuntoilusta.

      Urheilu | Hikoilu kurkkutarhalla tuo tärkeää tuloa pesisseuralle

      Tilaajalle
    • Huiskulan puutarha oy:n tuhoutuneissa kasvihuoneissa kasvatettiin joulutähtiä suomalaisten toiseksi suurinta kukkasesonkia varten. Jali Murto kertoo, että vain kesäsesonki yltää joulun ohi.

      Puutarhatuotanto | Videolta näet tulipalon jälkeensä jättämän tuhon Huiskulassa – suomalaiset eivät kuitenkaan jää ilman joulutähtiään

      Tilaajalle
    • Ontariossa sijaitsevalla Nevens Produces -tilalla kasvatetaan yksinomaan kurkkuja. Kanadan maataloudelle Yhdysvaltojen asettamille tuontitulleilla pelätään olevan kauaskantoisia vaikutuksia.

      Kasvintuotanto | Trumpin tullit varjostavat Kanadan kasvihuoneita

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle