


Kaustisella tarjoiltiin toissa viikon perjantaina harvinaista herkkua, nimittäin uuden navetan avajaiset. Sari, Toni ja Janne Kuorikosken pitkä odotus ja urakka palkittiin vihdoin, sillä navettaprojekti jäi aikaisen talven ja toimitusvaikeuksien takia jälkeen alkuperäisestä aikataulusta.
"Nyt tuntuu ihanalta. Kuin tunnelin päässä olisi valoa", kuvailee tuntojaan Sari Kuorikoski navetan avajaispäivänä.
"Talvi alkoi jo marraskuussa eikä navetassa ollut silloin edes kattoa ja suurin osa oli sisältä valamatta", kertoo Janne Kuorikoski rakennusajan haasteista.
Navettaan ehti sataa 40 senttiä lunta ennen kuin katot saatiin paikoilleen. Ovet asennettiin jouluaattona, jolloin vasta aloitettiin lämmittäminen ja lumen sulattaminen sisältä.
"Lunta on kolattu viikkotolkulla ja polttoöljyä on palanut tolkuton määrä", Janne Kuorikoski sanoo.
Jouten ei ole siis isäntäväki ehtinyt olla vaikka kyseessä olikin avaimet käteen -navetta.
Kuorikoskien uudessa navetassa on automatisoitu kaikki ruokinnasta kuivitukseen. Tarkoitus on hoitaa tilan työt oman väen voimin ilman ulkopuolista työvoimaa.
Navetassa tulee lypsämään aluksi kolme robottia ja valmius on neljännelle. Parsipaikkoja on 210. Nuorkarja mukaan lukien eläinmäärä nousee noin 320:een.
Lehmiä on omasta takaa reilu sata. Osakkailla, Sari ja Janne Kuorikoskella sekä Toni Kuorikoskella on molemmilla kotona noin 60-paikkaiset parsinavetat. Faba on järjestellyt ostoeläimiä tilalle. Tuotannon olisi tarkoitus pyöriä lähes täydessä kapasiteetissaan jo ennen kasvukauden kiireitä.
Eläinten ostossa vallitsee ostajan markkinat.
"Lopettavia tiloja on niin paljon, että lehmiä on hyvin myynnissä. Meillekin monet soittivat suoraan ja kauppasivat lehmiään, kun kuulivat, että olemme rakentamassa", Janne Kuorikoski naurahtaa.
Kuorikoskien investointiprojekti alkoi jo pari vuotta sitten, kun navettaa alettiin suunnitella. Janne Kuorikoski myöntää, että jos suunnittelu aloitettaisiin nyt, ei investointia ehkä tehtäisi.
"Maailma on muuttunut tässä välissä niin paljon. Kyllä nyt joutuu miettimään millä saa polttoaineet, rehut ja lannoitteet hommattua, kun kustannukset ovat nousseet niin paljon", hän pohtii.
Rahoituksen saaminen ei ollut sekään aivan yksinkertaista.
"Kolmesta pankista kyseltiin. Onneksi paikallisella Säästöpankilla on vielä uskoa maatalouteen", Janne Kuorikoski toteaa.
Ellei rahoitusta olisi herunut, olisi tilanpito loppunut, sanoo Janne Kuorikoski.
"Parsinavettamme alkoivat olla tiensä päässä. Epäilen, että jossain vaiheessa yhteiskunta pakottaa siirtymään parsinavetoista kokonaan pois."
Vaikka kustannukset ovat kovat ja tuotantoa vasta ajetaan ylös täyteen kapasiteettiinsa, uskovat Kuorikosket pärjäävänsä vaikeimman ajan yli.
"Ajat ovat haastavat. En koe tätä työnä vaan elämäntapana, johon on kova palo", pohtii Sari Kuorikoski.
Sari ja Janne Kuorikosken 18-vuotias poika, Valtteri Kuorikoski, aikoo olla kesällä apuna tilan töissä. Sitä, aikooko hän joskus aikanaan jatkaa tilanpitoa vanhempiensa jalanjäljissä, hän ei vielä osaa sanoa. Orastavaa kiinnostusta nuorelta mieheltä kuitenkin löytyy.
"Maanviljelystä tulee tunne, että luodaan jotain isompaa."
Lue lisää:
"Elämäni onnellisin päivä" – Isä oli pakahtua, kun poika kertoi jatkavansa tilanpitoa