• Vaarallinen kasvitauti löytyi Virosta ‒ Suomessa tomaatin ruskokurttuvirukselta on toistaiseksi vältytty

    Suomessa viranomaiset ja viljelijät ovat varuillaan tomaatin ruskokurttuviruksen suhteen. Virus leviää myös ulkomaisten tomaattien ja chilien hedelmistä otettujen siementen mukana.
    Tomaatin ruskokurttuviruksen pääasialliset isäntäkasvit ovat tomaatti ja paprika. Arkistokuva
    Tomaatin ruskokurttuviruksen pääasialliset isäntäkasvit ovat tomaatti ja paprika. Arkistokuva Kuva: Säde Aarlahti
    Maatalous|Kasvintuotanto
    26.7.202212:19
    Anne Joutsenlahti-Lankinen

    Virossa on vuoden 2022 seurantakäynneillä löytynyt kolmasti tomaatin ruskokurttuvirusta, kertoo Viron kasvinterveyden tilannetta valvova ja tutkiva viranomainen Põllumajandus- ja Toiduamet kesäkuisessa tiedotteessaan.

    Tomaatin ruskokurttuvirus on vaikeasti kukistettava, säilyvä virus, jonka pääasialliset isäntäkasvit ovat tomaatti ja paprika. Se aiheuttaa merkittäviä satotappioita ja tyypillisiä virusoireita lehtiin ja hedelmiin.

    Tautia on esiintynyt aiemmin Keski-Euroopan maissa esimerkiksi Alankomaissa, Espanjassa ja Isossa-Britanniassa.

    ”Suomessa sitä ei onneksi ole löytynyt viljelmiltä. Olemme kuitenkin varuillamme taudin suhteen", kertoo Ruokaviraston kasvintuhoojalaboratorion erikoistutkija Mirkka Soukainen.

    Kyseessä on karanteenituhooja, jonka torjuminen vaatii ankaria hygieniatoimia. Jos ruskokurttuvirusta löytyy viljelmältä, kasvustot on hävitettävä ja kasvihuoneet desinfioitava, jotta tauti saadaan kuriin.

    "Tauti voi esiintyä oireettomana, mutta pahimmillaan se tuhoaa kasvustot. Se oireilee ensin lehdissä, joissa esiintyy kloroosia ja mosaiikkimaista kuviota. Kasvusto on todella pahasti saastunut siinä vaiheessa, kun hedelmissä alkaa esiintyä kirjavuutta", Mirkka Soukainen sanoo.

    Tauti on kosketuslevintäinen, eli se leviää helposti vaatteiden, käsien ja työkalujen mukana sekä viljelmien välillä kiertävien pakkauslaatikoiden välityksellä.

    Viruksen leviämistä voi estää käyttämällä terveitä, tarkastettuja siemeniä ja taimia sekä noudattamalla hygieenisyyttä kasvien hoitotoimenpiteissä.

    Virus leviää myös ulkomaisten tomaattien ja paprikoiden hedelmien mukana. Ruokavirasto suosittelee harrastajiakin hankkimaan siemenet siemenkaupasta, sillä ulkomaisista tomaatin ja chilien hedelmistä otettuihin siemeniin liittyy todellisia virusriskejä.

    "Viljelijät noudattavat hyvää hygieniaa ja ovat varovaisia kasvitautien varalta. Suurempi uhka on, että tauti tulee maahan matkailijoiden ostamien taimien mukana tai ulkomailta tilatuissa siemenpakkauksissa. Näin emme toivo tapahtuvan", Mirkka Soukainen sanoo.

    Jos epäilet havainneesi viruksen oireita, ilmoita siitä välittömästi Ruokavirastoon ilmoituslomakkeella tai sähköpostitse: kasvinterveys@ruokavirasto.fi.

    Linkki alkuperäiseen tiedotteeseen

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle