
Kirjanpito on maatilan tärkeä työkalu, ei vain pakollinen paha, jota täytyy verottajan takia tehdä.
Näin toteaa toimitusjohtaja Johannes Ahlholm Wikli Groupista. Wikli on maatalousyrityksille talouspalveluita tarjoava asiantuntijayritys.
Enää ei riitä, että kuitit viedään kerran vuodessa tilitoimistoon. Tilan johtaminen ja tulevaisuuteen varautuminen vaativat jatkuvaa talouden seurantaa.
Maksuperusteisesti tehty yhdenkertainen kirjanpito jättää sellaisenaan paljon maatilan taloustietoa pimentoon, asiantuntijat sanovat.
Verokirjanpito ei anna aina parasta mahdollista pohjaa tärkeiden päätösten tekemiselle. Sen pohjalta ei voida rakentaa tasetta, kun se ei huomioi avoimia laskuja tai myyntisaamisia, Ahlholm sanoo.
Tase antaisi kuvan maatilan vakavaraisuudesta ja maksuvalmiudesta. Siinä näkyisivät muun muassa varastoiden arvot ja mahdolliset maksamattomat laskut tai saatavat.
”Taseesta voidaan hahmottaa tilan iso kuva nopealla silmäilyllä. Se helpottaa esimerkiksi rahoittajan ja tilan välisiä neuvotteluita”, sanoo talousasiantuntija Samuli Juurakko Wiklistä.
”Viljelijöillä on tilassa kiinni isoja pääomia. Monia miljoonia euroja suurilla tiloilla”, Ahlholm toteaa. Näihin päästäisiin helpoiten kiinni taseen kautta.
Maksuperusteinen tulos voi näyttää hyvältä vain sen takia, että laskuja on maksamatta.
Toisaalta se taas voi näyttää liian huonolta, jos seuraavan kesän tuotantopanokset on hankittu varastoon ja laskut maksettu jo edellisenä syksynä. Tai syksyn sato myydään vasta seuraavan kalenterivuoden puolella.
Verokirjanpito ei anna aina parasta mahdollista pohjaa tärkeiden päätösten tekemiselle.
Kirjanpito on hyvä olla aina ajan tasalla, Juurakko muistuttaa.
”Tällöin esimerkiksi laskelmien laadinnassa voidaan hyödyntää mahdollisimman tuoretta tietoa. Näin lähtökohdat esimerkiksi investoinneille on helpompi selvittää.”
Ahlholm kannustaa tiloja budjetointiin. Budjetti on arvio maatilan tuloista ja menoista.
Se olisi hyvä päivittää kolmen kuukauden välein. Silloin ynnätään luvut ja katsotaan menikö niin kuin suunniteltiin.
Muuttuvia tekijöitä maataloudessa riittää. Hinnat vaihtelevat, sää vaikuttaa tuotantomääriin, tukipolitiikka vaihtelee. Niihin pystytään varautumaan budjetoinnilla.
Esimerkiksi viime vuonna tukimaksuaikataulun uudistuksen hahmottaminen ajoissa oli tärkeää, Ahlholm toteaa.
”Kun nyt tekee budjetin vuodelle 2024, näkee mihin ollaan menossa. Talouden hoitaminen on helpompaa, kun se perustuu laskelmiin eikä ole arvailua”, Juurakko sanoo.
”Tässä kohtaa tieto ei lisää tuskaa, vaan auttaa tekemään oikeita päätöksiä ja antaa mielenrauhaa.”
”Tässä kohtaa tieto ei lisää tuskaa, vaan auttaa tekemään oikeita päätöksiä ja antaa mielenrauhaa.” Samuli Juurakko
Moni viljelijä hoitaa kirjanpidon itse, mutta useat ovat sen ulkoistaneet. Etenkin suurilla tiloilla ulkoistaminen on yleistä.
”Kun kirjanpidon ulkoistaa tilitoimistolle, viljelijä odottaa, että kirjanpitäjä huomauttaa, jos jotain on pielessä”, Ahlholm sanoo.
Wiklissä budjetointipalvelun ottaneiden viljelijöiden kanssa asiantuntija käy kolmen kuukauden välein budjetin läpi. ”Katsotaan yhdessä, mikä on mennyt hyvin ja mikä ei.”
”Asiantuntijuus tilitoimistoissa korostuu. Se on entistä enemmän liikkeenjohdon konsultointia, ei vain numeroiden kirjaamista”, Juurakko sanoo.
”Asioita käydään läpi pala kerrallaan ja seurataan säännöllisesti.”
Vuoropuhelu kirjanpitäjän ja viljelijän välillä on tärkeää.
”Tilalla on tieto, mitä aiotaan tehdä. Kirjanpitäjä ei tiedä esimerkiksi viljelijän traktorin ostosuunnitelmista, jos viljelijä ei suunnitelmistaan kerro”, Ahlholm toteaa.
Juurakko rohkaisee kysymään kirjanpitäjältä, jos jotain asiaa tai tietyn luvun tarkoitusta ei tiedä.
”Tekeminen on huomattavasti mielekkäämpää, kun tiedetään mistä puhutaan. Tällä lailla numeroiden seuranta on myös antoisampaa.”
Wikli toimii koko maassa ja sillä on yli 50 asiantuntijaa. Moni heistä on itse sivutoimisia viljelijöitä, joten kokemusta maataloudesta on sitäkin kautta.
Asiakkaita on kaikista tuotantosuunnista, mutta kotieläintilat painottuvat enemmän kuin kasvinviljely. Asiakastiloista useilla on käynnissä voimakas tilan kehittäminen tai suunnan vaihtaminen.
”Suunnanvaihtajien kanssa katsotaan nykytilanne ja tehdään vaihtoehtoisia skenaarioita. Mietitään, mitä yrittäjä elämältään ja yritykseltään haluaa”, Ahlholm kertoo.
Usein näissä tilanteissa viljelijä haluaa elämäänsä muutosta. Työtä tai stressiä on liikaa tai esimerkiksi tilan tuotantosuunta ei enää kiinnosta entiseen tapaan. Asiantuntijan kanssa miettimällä niissä tilanteissa voidaan löytää polkuja kohti toivottua elämää, työn iloa ja tilan parempaa kannattavuutta.
Verotukseen liittyen yksi viime vuosina yleistynyt kiinnostuksen kohde on maatilan yhtiöittäminen.
”Yhtiöittämisselvityksiä tehdään tosi paljon. Yhtiöittäminen ei ole vain suurten tilojen juttu, vaan voi olla järkevää myös sivutoimisilla tiloilla”, Juurakko toteaa.