
Lepaan puutarhanäyttely järjestetään elokuussa 62. kertaa.
”Tapahtuma aloitettiin aikoinaan Puutarha-alan rationalisointipäivät -nimellä. Silloin tarkoituksena oli tuoda puutarha-alalle uusia, tehokkaita ja kestäviä ratkaisuja. Idea on yhä yli 60 vuotta myöhemmin oikeastaan sama, nimi vain on muuttunut”, Lepaan näyttelypäällikkö Elina Vuori kertoo.
Näyttelyn tarkoituksena on tuoda esiin alan kehitys, uutuudet ja uutta tutkimustietoa.
Lepaalla on nykyään Suomen ainoa puutarha-alan oppilaitos, jossa koulutetaan AMK-hortonomeja. Yli 110 vuoden ajan puutarha-alan ihmiset ovat kouluttautuneet Lepaalla, ja näyttelyyn palataan tapaamaan vanhoja tuttuja ja verestämään muistoja.
”Näyttelystä tekee uniikin tämä Lepaan upea ympäristö sekä tiivis yhteistyö järjestelyissä Hämeen ammattikorkeakoulun ja ammatti-instituutin sekä Lepaan Oppilaskunnan kanssa. Niistä syntyy Lepaan henki”, Vuori hymyilee.
Näytteilleasettajia lienee tänä vuonna olevan mukana vajaa 170. Lopullinen luku selviää vasta näyttelyviikolla. Näyttelyalueen sisätilat täyttyvät ensimmäisenä, mutta mattimyöhäiset mahtuvat varmasti ulkoalueille.
”Viime vuosien ilmiönä on ollut, että näytteilleasettajia tulee mukaan vasta myöhään kesällä. Epävakaat ajat ovat aiheuttaneet sen, että päätökset osallistumisesta jätetään myöhempään”, Vuori pohtii.
Mukaan on tulossa jälleen parisenkymmentä uutta yritystä. Näyttelyyn on tulossa esimerkiksi uusi lannoitefirma Tanskasta, ohjelmistoyrityksiä ja viheralan tarvikkeita.
Mukaan on tulossa jälleen parisenkymmentä uutta yritystä.
Näyttelyssä esitellään tämän hetken uusimpia trendejä ja innovaatioita.
”Energianhallintaan, valotukseen ja toiminnanohjaukseen liittyy paljon uutta teknologiaa. Lämmitys, kosteudenpoisto ja kastelu ovat vakiokysymyksiä, jotka kiinnostavat alan ihmisiä. Kestävyysvaatimukset pakottavat alaa etsimään uusia vaihtoehtoja.”
Yleinen maailmantilanne vaikuttaa eri firmoihin eri tavoin.
Konepuolen heikko markkinatilanne näkyy erityisesti konekauppiaiden osallistumisen epävarmuudessa.
Työkaluja myyvät yritykset ovat viime vuosina tulleet mukaan näyttelyihin. Pienetkin erikoistyökalut ovat tärkeitä, mikä kertoo Vuoren mukaan tehokkuuden tavoittelemisesta.
Akkukäyttöiset työvälineet ja -koneet ovat lyöneet viime vuosina läpi. Lähes kaikilla työkoneyrityksillä on tarjolla myös sähkökäyttöinen linja.
Ammattilaisten lisäksi näyttelyyn tulee harrastajia ja perheitä. B-hallissa järjestetään kukkakahvila, ja esillä on näyttävä valikoima kesäkukkia ja yrttejä.
Alan opiskelijat pääsevät Lepaalle ilmaiseksi, joten monista oppilaitoksista lähdetään näyttelyyn luokittain.
”Kirjo on laaja: täällä näkyy niin kaupungin viheralueiden ylläpitäjiä, kauppapuutarhureita, marjanviljelijöitä kuin urakoitsijoita. Kiinteistönhoidon ammattilaiset tulevat tänne varautumaan talveen, kun esillä on aurat, harjat ja hiekoittimet”, Vuori kertoo.
Puutarhapuolen tulevaisuus näyttää valoisalta.
”Puutarha-alalla on tarjota ratkaisuja moneen nykyajan ongelmaan. Pystymme huolehtimaan kaupunkien viileydestä, kevyestä ja terveellisestä ruoasta ja tarjoamaan arjen iloja koteihin ja kaupunkeihin kukkien ja kasvien muodossa. Puutarha-alan keinoilla voidaan lieventää ilmastonmuutoksen haittoja ja tukea luonnon monimuotoisuutta.”
”Puutarha-alalla on tarjota ratkaisuja moneen nykyajan ongelmaan. Pystymme huolehtimaan kaupunkien viileydestä, kevyestä ja terveellisestä ruoasta ja tarjoamaan arjen iloja koteihin ja kaupunkeihin kukkien ja kasvien muodossa.”
Energiakriisin helpotuttua kasvihuonepuolella menee ihan hyvin. Avomaanvihannesten viljely on vaihtelevan sään armoilla, mutta avomaalla on toisaalta nähty uusiakin kasveja, kuten kurpitsaa. Marjatuotanto on siirtynyt jo pitkälti tunneleihin tasaisten viljelyolosuhteiden varmistamiseksi.
Elokuun puolivälissä järjestettävän näyttelyn kävijämäärää on vaikea arvioida etukäteen. Viime vuonna vietettiin 60-vuotisjuhlavuotta, ja kävijöitä oli noin 9 000.
Sää vaikuttaa kävijämäärään yllättävän vähän. Lepaalle lähdetään joka tapauksessa, satoi tai paistoi.
”Viime vuosille on osunut hyvät säät. 21 astetta ja puolipilvistä olisi täydellinen keli. Sellaista on ainakin tilattu”, Vuori nauraa.
Lepaan näyttely järjestetään 14.–16.8.2025. Näyttely on Pohjoismaiden vanhin puutarha- ja viheralan ammattinäyttely.