• Typpi saattaa nyt olla vähissä

    Syksyn sateet ovat todennäköisesti huuhtoneet pellot melko tyhjiksi liukoisesta typestä. Se kannattaa ottaa huomioon lannoitussuunnitelmaa tehtäessä.
    Kuva: ei kuvaajaa
    Maatalous
    6.5.201318:12
    MT toimitus

    Yaran Kotkaniemen koetilalla Vihdissä käynnistettiin tänään maanäytteiden otto liukoisen typen määrityksiä varten.

    Johtava agronomi Raimo Kauppila arvelee, että maassa on nyt tavallista vähemmän typpeä, joten lannoitemääriä täytynee lisätä.

    Kotkaniemessä satoi syys–marraskuussa 260 milliä. Näin runsaat sateet ovat todennäköisesti vieneet mukanaan melkoiset määrät typpeä.

    ”Normaalisti kivennäismaassa on keväällä noin 20 kiloa liukoista typpeä hehtaarilla. Lannoitussuositukset on tehty tällä perusteella”, Kauppila kertoo. ”Nyt sitä on ihan varmasti vähemmän, joten maasta ei saada niin paljon apuja kuin tavallisesti.”

    Kotkaniemessä typpitilanne määritetään typpisalkun avulla. Niitä on viljelijöillä paljon, ja ne kannattaa nyt ottaa käyttöön, Yaran tutkimusagrologi Mikko Ilomäki sanoo.

    Jos välineitä ei ole itsellä, näytteen voi lähettää laboratorioon tutkittavaksi.

    Artikkelin aiheet
    typpi
    lannoitus
    maatalous
    Yara
    Kotkaniemi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle