• IGC ennustaa jälleen tulevalle kesälle ennätysviljasatoa

    Vaikka Yhdysvalloissa syysvehnäala jäi pienimmäksi 108 vuoteen, koko maailman vehnäala vähenee vain hiukan.
    Vehnää viljellään ensi kesänäkin paljon, arvioi IGC.
    Vehnää viljellään ensi kesänäkin paljon, arvioi IGC. Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    23.1.201712:21
    Tuure Kiviranta

    Vehnän tuotanto vähenee tulevalla satokaudella, mutta ei paljon, arvioi Kansainvälinen viljaneuvosto IGC viime viikolla.

    Vaikka Yhdysvalloissa syysvehnäala jäi pienimmäksi 108 vuoteen, koko maailman vehnäala vähenee vain hiukan. Esimerkiksi Intiassa kylvöala kasvaa, Euroopassa pysynee ennallaan.

    Nyt julkaisemassaan ensimmäisessä satokauden 2017/18 ennusteessaan IGC povaa 735 miljoonan tonnin vehnäsatoa.

    Se olisi 17 miljoonaa tonnia pienempi kuin kuluvan kauden kaikkien aikojen ennätyssato. Silti se olisi toteutuessaan historian kolmanneksi suurin eikä siten juuri antaisi mahdollisuutta ennätyssuurten varastojen pienenemiselle.

    IGC:n mukaan pohjoisen pallonpuoliskon syysvehnät ovat tällä hetkellä pääosin hyvässä kunnossa.

    Vain osissa Yhdysvaltoja ja Eurooppaa kuivuus ja kylmyys on haitannut vehniä. Suurin osa maailman vehnästä on syyskylvöistä.

    IGC nosti raportissaan myös arvioitaan kuluvan 2016/17 kauden viljasadosta. Marraskuuhun verrattuna arvio vehnästä nousi kolme miljoonaa tonnia, 752 miljoonaan tonniin. Maissisadon ennustetta nostettiin saman verran, 1 045 miljoonaan tonniin.

    Edelliseen kauteen verrattuna maissisato nousi 77 miljoonaa tonnia.

    Maailman viljan kulutuksen arvioidaan olevan kuluvalla kaudella 2 062 miljoonaa tonnia ja tuotannon 2 094 miljoonaa tonnia. Varastot kasvavat neljättä vuotta.

    Artikkelin aiheet
    viljasato
    vehnä
    maissi
    IGC
    satokauden ennuste
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle