• Suden jälkiä perhepäivähoitopaikan pihassa Nousiaisissa

    Valpperin kylässä Nousiasissa kasvaa huoli lasten turvallisuudesta, koska alueella on paljon susia. Tiistaina sudenjälkiä nähtiin perhepäivähoitopaikan pihassa.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    14.12.201113:18
    MT toimitus

    Tuoreita suden jälkiä löytyi viiden metrin päästä perhepäivähoitopaikkana toimivan talon etuoven portaista. Talossa asuva perhe kiinnitti huomiota parin sadan metrin päässä parveilevaan korppilaumaan. He löysivät peuran raadon, jonka usean suden lauma oli syönyt ilmeisesti edellisyönä.

    Keskviikkoaamuna valoisan aikaan Nousiaisten Metsästysseura Paukun susijaoston jäsenet kävivät tarkistamassa jäljet, kertoo Tiltu Nurminen . Hän on Nousiaisten Kirkonpiirin koulun vanhempainyhdistyksen jäsen.

    Päivähoidossa on neljä lasta, joita on nyt kielletty menemästä pihan reunasta alkavaan metsään. Lapsia vahtii iltapäivän hämärässä aina kaksi aikuista.

    Valpperin kouluun on matkaa vain yksi kilometri. Talon isäntää Kari Turklinia huolettavat koululaiset, jotka joutuvat odottamaan metsäisellä alueella susikyytitaksia välillä puolikin tuntia yksin pimeässä. Alueelta peurat ovat vähentyneet. Mitä tekevät pihoilla liikkumaan tottuneet sudet, kun peurat loppuvat, Nurminen miettii.

    Artikkelin aiheet
    susi
    Nousiainen
    Valpperi
    lasten turvallisuus
    luontohavainnot
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle