• Mustanmeren viljasopimus jälleen katkolla, markkinaa heiluttaa lisäksi säätilanne suurissa viljamaissa

    Viime viikon alussa Venäjä jälleen keskeytti Mustallamerellä laivojen tarkastukset pariksi päiväksi.
    Tilaajalle
    Kevään kylvöjä tehdään hyvin epävarmassa markkinatilanteessa.
    Kevään kylvöjä tehdään hyvin epävarmassa markkinatilanteessa. Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous|Maatalous
    15.5.202304:00
    Tuure Kiviranta

    Viljamarkkinoilla heilunta jatkuu. Epävarmuus tällä viikolla katkolla olevan Mustanmeren vientikäytävän jatkosta sekä sään ja kylvöjen kehittyminen merkittävillä tuotantoalueilla pitävät markkinoita varpaillaan.

    Viime viikon alussa Venäjä jälleen keskeytti Mustallamerellä laivojen tarkastukset pariksi päiväksi. Nykyinen sopimus vientikäytävästä päättyy torstaina. Neuvotteluja jatkosta on käyty.

    Euronext-viljapörssissä vehnän syyskuun noteeraus oli perjantai-iltapäivästä 233 euroa tonnilta. Joulukuulle futuurihinta oli 237 euroa.

    Rapsille elokuun pörssinoteeraus oli perjantaina 427 euroa ja marraskuun futuuri 432 euroa tonnilta. Öljykasveihin vaikuttaa muun muassa Yhdysvalloissa nopeasti etenevät soijan kylvöt.

    Viljojen hinnat laskivat huhtikuussa keskimäärin 1,7 prosenttia maaliskuusta, kertoi YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö Fao. Vehnän maailmanmarkkinahinta on painunut alimmilleen sitten kesän 2021, koska tarjonta Venäjältä ja Australiasta on suurta. Lisäksi kasvustot Euroopassa ovat olleet hyvässä kunnossa.

    Maissin hintaa painaa Brasilian ennätyssato. Ohran hinta seuraa vehnää ja maissia.

    Kasviöljyjen hintaindeksi laski huhtikuussa 1,3 prosenttia. Soijaöljyn hintaa on laskenut Brasilian suuret satonäkymät. Rapsi- ja auringonkukkaöljyä painaa niiden runsas tarjonta. Palmuöljyn hinta pysyi huhtikuussa ennallaan.

    Lisää aiheesta
    • Sokerijuurikaskuorma Sucroksen Säkylän tehtaalla viime syksynä.

      Maatalous | Sokerin hinta noussut rajusti maailmalla – niukkuus sokerista veti vuoden laskussa olleen Faon ruuan hintaindeksinkin nousuun

      Tilaajalle
    • ”Hinta- ja satovaatimukset kannattaa laskea oman tilan tiedoilla viljelysuunnitelmia tehdessä”, muistuttaa kehityspäällikkö Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitosta.

      Maatalous | Miten nyt kannattaa kylvää viljaa? Ohran alimmat ostotarjoukset 140 euroa tonnilta – kannattava viljely vaatisi sillä hinnalla huippusadon hehtaarilta

    • Perjantaina iltapäivästä vehnäfutuuri oli Euronext-viljapörssissä noin 250 euroa tonnilta.

      Maatalous | Epävarmuus Mustallamerellä heiluttaa viljan hintoja – vientikäytävän jatko taas pian katkolla, Venäjä pysäytti jo laivojen kulun

      Tilaajalle
    • Viherlannoitusnurmi voi olla kannattava vaihtoehto, kun viljanviljelyn hintasuhteet ovat haastavat.

      Maatalouspolitiikka | Viherlannoitusnurmelle voi laittaa vaikka kaikki tilan pellot – luonnonhaittakorvaus maksetaan uudella cap-kaudella täysimääräisenä viherlannoitus- ja suojavyöhykenurmille

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen