Mikä on herkullinen, yleensä oranssi ja voi kasvaa jopa 6 metriä pitkäksi? No sehän on porkkana!

Porkkana (Daucus carota) on kasvi, jonka kasvatukseen liittyy paljon muistoja. Makea juures on lapsienkin mieleen. Varhaisimmat porkkanamuistot liittyvätkin monilla lapsuuden kesiin, jolloin äidin tai mummon kasvimaalta on saanut maistaa kapeita ja makeita, nipin napin syötävään kokoon kasvaneita harvennustaimia.

Porkkanankasvatuksen juuret yltävät Suomessa 1600-luvulle saakka. Luostaripuutarhoissa ja kasvitutkijoiden koetarhoissa porkkanaa on ilmeisesti kasvatettu jo tätäkin ennen. Kaikkein varhaisempia porkkanoita kutsuttiin tiettävästi ruotsalaisen mallin mukaan moroneiksi. Viljelyn yleistyttyä käyttöön tulivat nimitykset muuruutti ja karotti.

Nykyisin yleiskielessä käytetään lähes yksinomaan slaavilaista alkuperää olevaa porkkana-sanaa, mutta suosioon nousseella juureksella on ollut myös monia muita nimiä, kuten muretteri, morintteri, mööretteri ja moiliainen.

Kylvöön liittyvä niksi on sekoittaa porkkanansiemenien joukkoon nopeasti itäviä retiisin siemeniä. Näin rivit on helpompi erottaa rikkaruohoja kitkiessä. Rivit voi merkitä näkyviin myös hiekalla tai sahanpurulla. Kuva: Säde Aarlahti

Juuren oranssi väri kuuluu porkkanan ominaisimpiin piirteisiin. Se ei kuitenkaan ole juuren alkuperäinen sävy. Varhaisimmat, Aasiassa ja Etelä-Euroopassa kasvatetut porkkanat olivat väriltään purppuranpunaisia, valkoisia tai keltaisia.

Oranssin värin onnistuivat tuomaan esiin hollantilaiset kasvinjalostajat. Ei liene sattumaa, että dynaaminen oranssi on samalla myös Alankomaiden kuningashuoneen Orania-Nassaun kuningassuvun tunnusväri. Edelleenkin porkkanasta viljellään kuitenkin oranssien lajikkeiden lisäksi myös muunvärisiä lajikkeita.

Porkkanan itäminen vie 2–3 viikkoa, joten se kylvetään kevään ensimmäisten vihannesten joukossa. Lavakasvatus nopeuttaa kylvötöihin pääsyä jopa parilla viikolla. Kuva: Säde Aarlahti

Porkkana tunnetaan hitaasta itävyydestään, joten se kannattaa kylvää kasvimaan ensimmäisten lajien joukossa – sinnikkäät siemenet itävät kylmässäkin maassa. Syväjuurinen laji viihtyy kuohkeassa hieta- tai multamaassa. Kivisellä paikalla tai tiiviissä savimaassa tulisikin maata parantaa ennen porkkanan kasvatusta muokkaamalla kivet pois ja sekoittamalla kasvualustaan kompostimultaa sekä hiekkaa.

Kasvatus harjussa helpottaa urakkaa ja antaa porkkananjuurille lisää kasvutilaa. Kasvimaan puutteita voidaan korjata myös suosimalla tavallista lyhyemmän juuren kasvattavia lajikkeita. Kasvumaahan sekoitetaan lehtikompostia, tuhkaa tai kalium- ja fosforipitoista lannoitetta. Liiallista typpilannoitusta sen sijaan kannattaa välttää.

Porkkanakempin sekä porkkanakärpäsen tuhot saa vältettyä pitämällä porkkanoiden päällä suojaharsoa tai tuholaisverkkoa. Tukikaaret antavat naateille tilaa kasvaa ja helpottavat harson siirtelyä hoitotöiden aikana. Kuva: Säde Aarlahti

Jotta porkkanasta saadaan hyvä ja terve sato, tulee kasvusto suojata alusta alkaen tuholaisilta. Porkkanarivien yllä onkin hyvä pitää kasvuharsoa tai tuholaisverkkoa kylvöstä lähes sadonkorjuuseen saakka. Suoja poistetaan vain hoitotoimien ajaksi. Muita niksejä porkkanakempin ja porkkanakärpäsen torjumiseen ovat vuoroviljely sipulin, samettikukan tai kehäkukan kanssa sekä rivivälien kattaminen oljella tai ruohosilpulla.

Satoa porkkanamaalta päästään keräämään usein jo heinäkuussa. Viimeiset porkkanoista voidaan kerätä vasta myöhään syksyllä, jolloin kylmyys ehtinyt vahvistaa porkkanoiden kuoren ja saanut esiin juuresten herkullisen makeuden.