

Haapajärvisellä Eeli Siika-aholla, 23, on takana kiireinen talvi, sillä lumiurakointi on pitäyt miestä hytissä 12 000 kilometrin verran.
”Enemmän minä traktorissa olen istunut kuin olohuoneessa, sillä ajotuntejakin on kertynyt komeat 800”, mies laskeskelee tyytyväisenä.
Siika-aho ei ole traktoriurakoitsijana vasta-alkaja. Takana on jo vuosien kokemus yrittäjänä, mutta vielä pidempi taival konemiehenä.
”Sanoin jo esikoulussa, että minustapa se tulee isona poikana konemies. Ja niin tuli. Olen pikkupojasta lähtien kulkenut koneurakoitsijana toimivan Heikki-enon mukana ja opetellut samalla alan pienimmätkin askelmerkit.”
Kuusivuotiaana Siika-aho jo ajoi traktoria yksin ja kymmenvuotiaana tunsi olevansa kova konemies, kun sai osallistua oikeisiin töihin.
”Vuoden kohokohta sijoittui turvesuolle, jossa osallistuin ruokohelpipaalien keräämiseen”, hän kuvailee.
Maaseutuyrittäjäksi kouluttautunut Eeli Siika-aho sanoo olevansa traktoriurakoitsijana hyvin laajapintainen.
”Enon opissa olen oppinut paljon ja ennen kaikkea sen, että työn suhteen ei kannata olla valikoiva. Jos miehellä on traktori ja sopiva määrä perässä vedettävää, niin aina löytyy myös töitä. Moni asia on itsestä kiinni.”
Ennen oman yrityksen perustamista Siika-aho työskenteli enonsa palkkalistoilla.
”Vaikka tulevaisuuden suuntaviivat olivat selvät, niin vuodet palkkakuskina antoivat kuitenkin uutta syvyyttä tulevaan. Traktoriurakointi oli alusta lähtien minun juttu. Tein jo palkkakusina kaikkea mahdollista, säilörehun korjuusta lähtien.”

Täytettyään 18 Eeli Siika-aho antoi itselleen syntymäpäivälahjan perustamalla yrityksen. Tällöin elettin vuotta 2020.
”Itse toiminta polkaistiin käyntiin vasta seuraavana vuonna, sillä alkuun täytyi hankkia myös tarvittavaa kalustoa. Traktorilla, kärryllä ja 15 kuution lietevaunulla pääsin hyvään alkuun.”
Siika-aho asetti tavoitteeksi, että pyörät pyörivät ympärivuotisesti ja mahdollisimman laaja-alaisesti.
”Aurauskaluston lisäksi investoin myös 20-tonnisen maansiirtovaunun irrotettavalla rehukontilla ja ryhdyin rehunsiirtoajoihin. Tällä yhdistelmällä sain paikan useammassa rehuntekoketjussa.”
”Jos miehellä on traktori ja sopiva määrä perässä vedettävää, niin aina löytyy myös töitä.” Eeli Siika-aho
Traktoriurakoitsija Siika-ahon keikkakalenteri alkaa muotoutumaan toiveiden mukaiseksi.
Lähtöjä riittää tasaisesti ja myös asiakaskunta on vakiintunutta.
Mies ja traktori- yhdistelmä tarjoaa asiakaskunnalleen muun muassa lietteen levitystä, säilörehun siirtoa, maanajoa sekä lumiurakointia.
”Koen suurta kiitollisuutta, että olen lunastanut paikkani näinkin nopeasti. Myöskään uskottavuusongelmia ei ole ilmennyt, sillä enoni ansiosta olen kasvanut konemiesten joukkoon”, Siika-aho kertoo.
Ajan muovaama kokemus näkyy myös nuoren koneyrittäjän asenteessa.
”Tässä lajissa on pyrittävä pitämään kaikki langat omissa käsissä ja noudatettava hyvää talouskuria. Ylimääräistä ei osteta ja tarpeeton myydään pois.”
Konehankintojen kohdalla yrittäjä ui valtavirtaa vastaan, sillä hän ei koskaan osta kalleinta ja suosituinta merkkiä.
”Tällä periaatteella säästää ison nipun seteleitä ja samalla kokonaiskulutkin saadaan pidettyä kurissa.”
”Tässä lajissa on pyrittävä pitämään kaikki langat omissa käsissä ja noudatettava hyvää talouskuria. Ylimääräistä ei osteta ja tarpeeton myydään pois.” Eeli Siika-aho
Laadusta Siika-aho ei silti tingi.
”Päinvastoin. Kun aika on muuttunut ja miehetkin vähän pehmentyneet, niin kaluston täytyy olla hyvä ja toimiva. Arvostan myös yksinkertaisuutta, sillä yksinkertaisin on usein myös toimintavarmin.”
Käytössä on myös luova ajattelu.
”Jos jotakin ei saa suoraan rivistä, niin sitten se teetetään. Esimerkiksi 17 kuution lietevaunu on valmistettu Kurikassa Toni Harjun Konepajalla. Urakoitsijana hän tietää mitä tekee, joten lopputulos on viimeistä niittiä myöten tilaajan tarpeisiin sopiva. Vaunussa ei ole mitään turhaa. Toiminnot ovat yksinkertaisia ja hyvin pitkälle sähköttömiä”, Siika-aho kehuu.
Konehankintojen kohdalla yrittäjä ui valtavirtaa vastaan, sillä hän ei koskaan osta kalleinta ja suosituinta merkkiä.
Traktoriurakoitsijana nuori mies elää unelmaansa. Tulevaisuuden suhteen ei ole suurempia suunnitelmia.
”Tällä hetkellä tämä työmäärä ja kokoluokka riittävät oikein hyvin. Toimintaa kannattaa muutenkin kehittää maltilla. Nopealla nousulla on usein varjopuolensa ja komea nousukiito päätyy usein pakkolaskuun. Kun on nollasta lähtenyt, niin jokainen askel tehdään tarkkaan harkiten.”
Maataloustyöt ja talvikunnossapito, Haapajärvi
Toiminimiyrittäjä Eeli Siika-aho
Perustettu 2020
Päätoimialat: lietteen levitys, rehun siirto, maansiirto, lumirakointi, auraukset, poisajot, hiekoitus ja höyläys
Yrityksen vahvuudet: luotettavuus ja joustavuus, hyvä ja monipuolinen kalusto, vakioasiakkaat, päämäärätietoisuus, oikea asenne, yrittäjähenkisyys