• Venäläisten väheneminen näkyy maaseutumatkailussa

    Ylen uutisen mukaan ruplan kurssin vahvistuminen on lisännyt viisumihakemuksia Suomeen. Viime vuoden viisumimääristä ollaan vielä jäljessä.
    Maatilamatkailutila.
    Maatilamatkailutila. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous
    15.7.201417:45
    MT toimitus

    Lomamökkejä välittävässä Lomarenkaassa venäläisasiakkaat ovat vähentyneet tänä kesänä seitsemän prosenttia viime kesään verrattuna.

    ”Tämä liittyy varmasti Ukrainan kriisiin, Venäjän talouteen ja ruplan kurssin heikkenemiseen. Koko Suomen matkailussa on sama trendi”, Lomarenkaan toimitusjohtaja Juha-Pekka Olkkola sanoo.

    Rajanylitysten määrä pieneni itärajalla tammi–kesäkuussa 6,2 prosenttia vuoden takaisesta. Myös yöpymisten kasvu on taittunut. Uusin tieto on huhtikuulta, jolloin venäläiset yöpyivät Suomessa 20 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.

    Olkkolan mukaan muut kansallisuudet ovat korvanneet venäläisten pudotusta.

    ”Esimerkiksi saksankielisistä maista on tullut huomattavasti enemmän matkailijoita kuin viime vuonna.”

    Ristiinassa Kaidan kihon huviloissa yöpyvistä 80 prosenttia on venäläisiä. Yrittäjä Leena Valkosen mukaan Ukrainan kriisi on vaikuttanut aamiaismajoitukseen mökeissä ja huoneissa.

    ”Kevättalvella ei montaa venäläistä ole käynyt.”

    Ruplan noususta piristystä

    Ruplan kurssi on kääntynyt kevään ja kesän aikana uuteen nousuun, mikä voi piristää matkailua. Yle uutisoi tiistaina, että kurssin vahvistuminen on lisännyt viisumien myöntämistä Suomeen.

    ”Tammi–kesäkuussa laskua on ollut viime vuoteen verrattuna noin 20 prosenttia, mutta kesäkuussa enää yhdeksän prosenttia, eli merkkejä paremmasta on”, viisumiosaston vs. päällikkö, varakonsuli Jari Määttänen kommentoi Ylelle.

    http://yle.fi

    Artikkelin aiheet
    venäläiset matkailu
    maaseutumatkailu
    rupla
    viisumihakemus
    Suomi
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle