Kanadan maatalous on eurooppalaisesta näkökulmasta hataralla tolalla ‒ erot USA:n tuotantoon ovat yllättävän pieniä

Torontolaisessa ruokakaupassa se käy selväksi: Jos jokin on omiaan nostamaan kansallistunnetta, niin tullit.

Yhtäkkiä kauppojen hyllyjä koristavat vaahteranlehtiliput.

Kanadan oma ”Alko” eli LCBO-ketju poisti amerikkalaiset tuotteet kokonaan hyllyistään. Jack Danielsista on siis täällä turha haaveilla.

On suojelevaisuuteen syytäkin. Väistyvä pääministeri Justin Trudeau arveli tullien taustalla olevan tavoite Kanadan talouden romuttamisesta.

Talouden ahdinko taas voisi edesauttaa Trumpin haaveita Kanadan muuttamisesta Yhdysvaltain 51. osavaltioksi.

Ennen Kanadaan tuloa ajattelin maan maatalouden poikkeavan paljonkin Yhdysvalloista.

Mitä kauemmin täällä vietän, sitä enemmän maa tuntuu arvaamattoman naapurinsa kuvajaiselta.

Tilojen keskikoko on Kanadassa jopa suurempi kuin Yhdysvalloissa ja GM-lajikkeiden käyttö on arkipäivää.

Tuotantoeläimiä koskeva lainsäädäntö on eurooppalaisesta vinkkelistä hataralla tolalla. Siipikarjalta saa esimerkiksi typistää nokan ilman puudutusta.

Lihapaketissa hehkutetaan erikseen, jos karjan kasvatuksessa ei ole käytetty hormoneja. Yhdysvalloissa käytettävän synteettisen kasvuhormoni rBST:n myynti on Kanadassa tosin kielletty.

Maissirehuun perustuvan feedlot-kasvatuksen ajattelin olevan lähinnä Yhdysvaltain heiniä, mutta kasvatusmuoto on yleistynyt Kanadassa vauhdilla.

Suosiota lisäävät yleistyneet kuivuuskaudet, jotka vaikeuttavat laidunten ylläpitoa.

Vaikka kanadalaisten katseet kääntyvät nyt aiempaa enemmän Euroopan markkinoille, löyhät rajat torjunta-ainejäämissä voivat vaikeuttaa vientiaikeita.

Jos Kanada mielii näyttäytyä eurooppalaisille houkuttelevana kauppakumppanina, siihen tarvitaan vielä nykyistä enemmän tekoja.