

Itsensä kouluttaminen ja laajat yhteistyöverkostot ovat tärkeitä oman ammattitaidon ylläpitämiselle, kertoo maidontuottaja Jarmo Toiva Kangasalta.
”Keskustelut muiden kanssa auttavat näkemään, missä itsellä olisi parannettavaa.”
Ammattitaitoa on sekin, että osaa tehdä valintoja: mitkä asiat on tehokkainta ja taloudellisinta tehdä itse ja mihin ottaa yhteistyökumppani.
Kaukajärven tilalla yhdeksi yhteistyökumppaniksi on valittu Hankkija. Yhden robotin pihatto otettiin käyttöön 2012. Alusta saakka on käytetty Hankkijan rehuja, Jarmo Toiva kertoo. Ruokintasuunnitelman tekee yhtiön ruokinta-asiantuntija Paula Fiore.
Toiva pitää tilaa yhtymänä yhdessä isänsä Heikin kanssa. Tilalla työskentelee myös isän puoliso Päivi Vaarala. Karjassa on 65 lypsävää, nuorkarjan ja ummessa olevien kanssa pääluku nousee 130 eläimeen.
Karjassa on ayrshirejä ja holsteineja sekä yksi jerseyristeytys. Keskituotos on 12 000 kiloa, rasvaprosentti on 4,51 ja valkuainen 3,60. Peltoa 105 hehtaaria omat ja vuokramaat yhteenlaskien.
Keskustelut muiden kanssa auttavat näkemään, missä itsellä olisi parannettavaa. Jarmo Toiva

Toivat ovat olleet mukana monissa Hankkijan ruokinnan suunnitteluun liityvissä projekteissa. Nyt Kaukajärvi on yksi rehuyhtiön uuden Online-Onnikki-ruokintapalvelun piloteista. Ohjelman testaaminen aloitettiin toukokuussa.
Online-Onnikki on palvelu, joka kokoaa yhteen tuotos- ja ruokintatiedot. Tuotostiedot palvelu saa lypsyrobotilta.
Fiore pystyy seuraamaan esimerkiksi päivittäistä maitotuotosta, rehunkulutusta/100 kiloa maitoa, rehujäännösprosenttia tai karjan väkirehun kokonaissyöntiä.
Hankkijan asiantuntijan tärkeä tehtävä on huomata muutokset tuotostiedoissa ja tuottajan kanssa etsiä niihin ratkaisuja. Valmiita vastauksia Fiore ei anna vaan paras lopputulos löytyy yhdessä asiakkaan kanssa pohtien.
Joskus syy esimerkiksi päivittäisen maitotuotoksen laskuun on sorkkahoitajan käynti. Joskus syytä pitää lähteä etsimään rehuista ja ruokintasuunnitelman päivittämisestä.

Jarmo Toivan mielestä Online-Onnikki säästää merkittävästi työaikaa, Fiore on samaa mieltä.
Fiore näkee ohjelmasta asiat, joihin täytyy kiinnittää huomiota. Näin hän tietää jo ennen yhteydenottoa tilalle, mitä asioita asiakkaalta täytyy kysyä sen sijaan, että neulaa alettaisiin etsiä heinäsuovasta.
Moni asia hoituu puhelimitse, mikä sekin säästää aikaa, Toivat ja Fiore kiittelevät. Tilakäyntejä ei jätetä kokonaan pois, mutta niiden määrää voi vähentää.
Online-Onnikki maksaa 200 euroa kuukaudessa. Jarmo Toiva ei pidä hintaa pahana.
”Aika on rahaa.”

Kaukajärven karjan ruokinta on Hankkijan kanssa hiottu kylvösiemenistä alkaen.
”Pellot on savea ja suota. Siksi erilaisia seoksia ja kasveja tarvitaan, jotta jokaiselta lohkolta saadaan paras mahdollinen sato”, Heikki Toiva kertoo. Nurmet uudistetaan kyntämällä neljän vuoden välein.
Säilörehua korjataan kaksi satoa, osa paalataan ja osa säilötään aumaan. Rehun rautapitoisuuden kanssa on ollut haasteita. Kaukajärven tilan maaperän rautaa on luontaisesti paljon eli rehukin on rautapitoista. Tilannetta on korjattu oikeanlaisella kivennäisrehulla, Fiore kertoo.
Tämän kesän säilörehusato on liian sulavaa. Siksi appeeseen on saatava lisää kuitua eli joko olkea tai kuivaheinää, Fiore ja Toivat pohtivat.
”On erittäin tärkeää, että ape on tasalaatuista. Muuten lehmä napsii joukosta mieleisensä herkkupalat ja jättää loput - yleensä heinän tai oljen - syömättä”, Jarmo Toiva sanoo.
Videolla vieraillaan Kaukajärven tilan pihatossa. Tapaamme muun muassa Jarmo Toivan lempilehmä Pamelan, kuulemme Online-Onnikista ja siitä, millainen lajittelun mestari lehmä on.
.